KAISAN KOOTUT METKUT

Onko vielä aikaa?

2009-05-27T22:10:00.002+03:00

Kiire.

Tuo käsittämättömän voimakas asia, joka saa ihmisen juoksemaan kieli vyön alla ja tukka putkella. Toisen se taas saa lamaantumaan täysin. Ja kolmannen huokailemaan. Neljäs saa jo kaupan päälle tuskaista hikeä.

Sitten on ne, joilla on niin kova kiire, että kaikki aika menee siihen, kun kertoo muille kuinka kiire on. Ja ne, joilla on kiire, kun pitää tehdä kaksi asiaa samaan aikaan.

Se hallitsee joidenkin elämää päivästä toiseen, viikko toisensa perään, kuukausikaupalla ja joskus jopa vuosia. Toiset taas osaavat tarttua toimeen vain silloin kun on kiire.

Jotkut osaavat elää kiireen keskellä ihan normaalia elämää. Toiset taas unohtavat kaiken ja asia toisensa jälkeen jää kiireen jalkoihin.

Se on hyvä tekosyy. Sillä voi selittää, ainakin itselleen, myöhästymisen paikasta kuin paikasta. Ison joukon asioita voi huoletta jättää tekemättä siihen vedoten. Sen varjolla voi olla pitämättä yhteyttä. Useimmiten niihin ihmisiin, jotka ovat joulukorttiystäviä. Valitettavasti myös usein niihin ihmisiin, joita oikeasti on ikävä.

Tärkeintä kai olisi, että sen kanssa oppisi elämään.

Ja siitä oppisi myös joskus luopumaan.

Liiton tyttö

2008-09-21T14:38:00.000+03:00

Viikonloppu kului SAKn nuorten seminaarissa ja SAK-päivillä Porissa. Tulevaisuushankkeen esittelyä sai kuulla moneen otteeseen ja liian vähistä yöunista huolimatta omat ajatukset sai uusia näkökulmia, kun kuunteli muiden puhetta.

SAK-päivien merkitystä olen pohtinut aiemminkin, enemmänkin sitä kuka sinne osallistuu ja mitä siellä on tarkoitus saada aikaiseksi. Meidän liiton sisällä yritin kysellä tapaa, jolla ihmisiä valikoituu, mutta kukaan ei oikein osannut kertoa. Ilmeisesti paikallisjärjestöillä on omat kiintiönsä ja päälle tulee nuorisoseminaariin osallistuvat nuoret ja ikinuoret.

Minulle kyllä päivien parasta antia oli ja uskoa tulevaisuuteen loi Paanasen Reijon puheenvuoro, jossa tuli paikallisillekin aktiiveille monta ajatusta siitä, miten asiat voisi olla toisin. Todellisuus kuitenkin on se niin monessa paikassa, että asiat tehdään kuten ennenkin ja kaikki muutos on pahasta.

Pienryhmäseminaarissa puhuttaessa tulevaisuudesta käytiin kiivastakin keskustelua siitä, kuinka isojen ammattiosastojen nuorisojaoston toiminta on pitänyt lakkauttaa, kun ei ole nuoria, jotka lähtisivät nuorisojaoston jäseneksi.

Ja jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä sitä, miten vika voi löytyä aina niistä muista, mutta ei ikinä sieltä peilistä.

Kuka täysjärkinen alle kolmikymppinen ihminen on valmis käyttämään iltoja ja taas iltoja puulta maistuvaan kokoustamiseen vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien kanssa. Ja jos joskus sellainen nuori löytyy, joka kokoukseen on kiinnostuneena tullut, hyvin nopeasti tungetaan ne kivat sihteerin, taloudenhoitajan tai jäsenasioiden hoito sille ihmiselle. Ihmiselle, joka on luullut tulleensa parantamaan palkansaajien hyvinvointia. Tai edes sen oman ammattiosaston jäsenten.

Samaan ongelmaan törmään jälleen kerran, kun nuoria kunnallisvaaliehdokkaita pitäisi saada aktiiviseksi myös kunnallisvaalien jälkeen. Sinut houkutellaan ehdokkaaksi ja vaaleista tulee projekti, jossa haluat menestyä. Syyskokouksessa siinä vaalihuuman jälkeisessä hurmoksessa suostut puolueosaston johtokuntaan. Tammikuussa, johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa, iskee todellisuus siitä mitä se poliittinen toiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen sitten oikeasti on. Kuinka monessa puolueosastossa oikeasti tehdään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä eikä vain märehditä sitä kuka teki, missä ja kenen kanssa. Ja vähän muistellaan menneitä, kun sekin teki silloin sitä.

Edelleen olen henkeen ja vereen liiton tyttö ja ylpeä siitä, että olen oman puolueosastoni aktiivi. Puolustan oikeuttani kyseenalaistaa asioita ja uskallan sanoa oman mielipiteeni asiaan jos toiseenkin, paikasta tai kuulijakunnasta riippumatta. Samalla joudun myös tunnustamaan sen, että hakkaan päätäni seinään jatkossakin ja vielä monta kertaa...

Muistan paikan kamalan...

2008-09-18T22:09:00.002+03:00

Voi pientä raukkaa, kun Mimosa yrittää selvitä läksyistään. Kaikki muut menee, mutta se lukeminen... 10 onnistumisen tunnetta häviää tuhannesosasekunnissa, kun joku menee pieleen.

Tänään kyllä kysyttiin äidiltä hermoja, kun kirjat ja kynät lensi kaaressa neljään kertaan pitkin seiniä. Ja joka kertaa seurasi kunnon raivarit. Kyllähän mä ymmärrän, ettei tässä nyt pelkistä tavujen tavaamisista ole kyse, mutta sain kyllä käyttää kaikki keinoni, etten hermostunut.

Ja täytyy onnitella itseäni, ettei ääni korottunut kertaakaan. Jos joku voi sen uskoa...

On kyllä itsekin joutunut takaisin koulun penkille, asiat opetetaan ihan eri tavalla, kuin silloin minun nuoruudessa. Opettajan ohje olikin, että annetaan opettajan opettaa ja tuetaan muulla tavalla läksyjen tekemistä. Ja vaikka vasta muutama viikko on kulunut, huomaa sen huiman eron kesään verrattuna. Ja loputon sanojen lukeminen jatkuu vielä varmaan aika pitkään...

Aika huisia olla koululaisen äiti...

Elämää, ei sen enempää

2008-08-28T21:12:00.002+03:00

Taas on blogin päivitys jäänyt vähemmälle, samperin feisbuuk vie voiton...

Viime aikoina on tullut pohdittua paljon elämää ja kuinka sitä pitäisi elää.

Pikkutyttönä, tai ehkä vähän isompanakin, tehdyt suunnitelmat ei aina käy toteen ja joskus on myönnettävä itselleen, ettei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan.

Joskus on osattava löytää oikea tie niiden väärien polkujen joukosta. Se tie ei välttämättä ole sileä asfalttitie tai lyhyin reitti, mutta se vie oikeaan paikkaan. Sillä tiellä on varmasti monia kuoppia, töyssyjä ja ehkä joskus joutuu kääntymään hetkeksi väärään suuntaan, mutta loppujen lopuksi se vie oikeaan paikkaan.

Syksy tuo tullessaan monta inhottavaa ja ikävää asiaa, onneksi on myös varmasti niitä hetkiä, joiden avulla jaksaa.

Ensi viikko ja ensimmäinen koulun vanhempainilta. Vähän jänskättää...

Tänään mentiin Korkeasaareen...

2008-07-19T00:09:00.002+03:00

Tosin ensin Hakaniemen torin kautta. Sieltä pitää ostaa herneitä ja siellä pitää käydä pullakahvilla tai vohvelilla.

Korkeasaaressa pitää kiertää eläimet numerojärjestyksessä, eihän siinä muuten mitään järkeä ole. Jotenkin ei vaan päässyt kuusivuotiaan sielunmaailmaan sisään, kun paljon suurempaa riemua aiheutti lokkien hyökkäykset viattomien jäätelönsyöjien kimppuun kuin vaikkapa se, että leijona makasi metrin päässä meistä.

Kissalaakson asukeista suurin osa oli piilossa, samoin saukot, vesikot, pikkupanda, haisunäädät...
Paviaanilinnassa vieruskaverina oli vielä kyynisempi äijä, joka kertoi isoon ääneen kuinka suurin osa paviaaneista jouduttiin ampumaan ja täähän on ihan surkee koko linna.

Ja niin oli. Kolmårdenin käyneenä kävi eläimiä vaan sääliksi. Onhan se hyvä, että uhanalaisia eläimiä saadaan eläintarhoissa lisääntymään ja joskus niitä palautettua takaisin luontoon. Silti, aikuisiällä tehdyistä käynneistä jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta on enemmän tyhjiä häkkejä ja vähemmän nähtävää.

Ja tosiaan, iltasadun jälkeen kun keskusteltiin mikä jäi eniten mieleen, voiton vei riemu siitä, kun sai ostaa omalla rahalla kaupasta pehmopöllön. Ja kun se lokki söi sitä jäätelöä.

Jep.

Mä luulen, että seuraavalla kerralla mennään katsomaan niinkin eksoottisia eläimiä, kuin lehmiä ja lampaita jonnekin kotieläintilalle...

Kesä ja kärpäset

2008-07-16T21:20:00.002+03:00

Kesäloman puoliväli häämöttää. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut mitä tällä kesälomalla teen, olisin nauranut ja kovasti. Facebookkia, telkkaria ja kevään aikana nauhotettuja leffoja... Rankka kevät on vaatinut veronsa ja kaikki ne kevään mittaan kasatut hommat odottaa tekijäänsä. Jotenkin se kaappien jynssäys ei nyt innosta.

Syksy tuo tullessaan paljon kiireitä ja hoidettavia asioita ja kunnallisvaaleihinkin kai on suunniteltu jotain meikäläisen varalle. Veikkaanpa, että nyt jos koskaan tarvitaan niitä kavereita, jotka pitää pienen pään polulla oikeaan suuntaan.

Kärpäsiä on muuten ollut vähän, eikä itikatkaan ole haitanneet. Jotain positiivistakin...

Kesä tulla jollottaa

2008-06-23T22:22:00.002+03:00

Liittokokoukset on käyty ja Juhannuskin taas vietetty punaisissa tunnelmissa.

Tänä vuonna taas saatiin kasaan lähes 30-päinen porukka ja niin pirun mukavaa oli. Perinteisen petankkiturnauksen voitto meni taas jo perinteiseen tapaan Haarahiltunen-Kuntsi -talouteen ja tuttuun tapaan voiton makeista kulauksista pääsi nauttimaan muutama muukin toveri.

Juttua riitti myöhään (tai aikaiseen) yöhön saakka, kokko saatiin palamaan ja oli muuten isompi, kuin vastarannalla.

Sipoo näytti kauneimman puolensa, kun aurinko paistoi koko lauantaipäivän ja nahkahan siinä paloi, yllätyksellisesti.

Viimeinen työviikko on vielä edessä, sitten koittaakin ansaittu kuuden viikon loma.

Pientä jännityksen poikasta riittää vielä ennen syksyn töihin palaamista, kun paperit on sisässä muihin hommiin, katsellaan miten käy.

Pohjantähti-leiri killottaa jo mielessä. Ja taas harmittaa, kun jälleen kerran kotkaleiri jää käymättä. Ehkäpä sitten ensi kesänä...

Viikonloppuna on pitkästä aikaa taas häät, joihin pääsee laittautumaan. Mekko on ostettu ja kampaaja varattu. Nyt vaan pitää saada punaisena helottava iho ja niin morsian kuin anoppikin rauhoittumaan. Piimä tepsii ihoon, mutta ei kellään olisi keinoja hysteeriseen kälyn tai anopin hoitoon?

Tuloksia jännitellessä

2008-04-28T22:59:00.002+03:00

Huomenna se vihdoin selviää. Nimittäin Metallin vaalitulos.

Koko kevään on vaaleja valmisteltuja, ehdokkaat tehneet hurjasti töitä ja vaaleja kerran jo siirrettykin. Liittokokous saa vihdoin edustajansa ja kaikki viimeiset käytännön järjestelyt liittokokousta varten pääsee täyteen vauhtiin.

Henkilökohtaisesti tarkoittaa se sitä, että pääsen töihin palkallisena vapaapäivänä tämän viikon perjantaina, mutta onpahan kerrankin aikaa tehdä asioita rauhassa...

Myös Demarinuorten liittokokousvalmistelut saa uuden startin, kun delegaatiot nimetään perjantaina. Uudenmaan paikat taitaa olla viimeistä myöten täynnä ja se kyllä lämmittää vanhan kääkän sydäntä oikein kovasti. Paidat taitaa lähteä tällä viikolla painoon ja hymyilyttää jo valmiiksi poikien villit ideat...

Harmi vaan, että nämä kaksi suurta tapahtumaa järjestetään samaan aikaan. No puhelimet toimii ja toivottavasti toverit laittavat tilanneraporttia pitkin viikonloppua...

On kiirettä pitänyt...

2008-04-18T22:13:00.002+03:00

Joku saattaa tunnistaa ironiaa, mutta onhan tässä riittänyt hommia.

Metallin vaalit tuli ja meni ja tuli taas. Jännityksellä odotan saanko työmääräyksen tämän kevään ainoalle (pääsiäisen lisäksi) pitkälle viikonlopulle, kun 2.5. on sellainen mahdollisesti häämöttämässä. Olis mukava päästä syynäämään kotia, joka on odottanut uskollisesti vuoroaan jo joululomasta saakka... Suomeksi; mikä tahansa tekosyy on hyvä syy olla siivoamatta kaappeja ja pestä ikkunoita.

Ilokseni olen pistänyt merkille, että painoa on tippunut lähes huomaamatta ja ilamn kovia ponnisteluja suhteellisen paljon. Paineita kyllä luo tovereiden laihdutusprojekti, kai se on minunkin oikein tosissaan otettava tämäkin homma.

Viimeisetkin kevätkokoukset on saatu alta pois. Uusia hommia on jotenkin vaan napsahdellut ja huomasinkin olevani esim. Koivukylän viljelypalstojen taloudenhoitaja ja mikä lie sihteeri... Pitäis varmaan käydä oikein paikan päällä katsastamassa minkälaista meininkiä siellä nykyään on. Sillon kun aikasemmin asuttiin täällä, meillä oli yhden kesän palsta siellä ja kylläpä ne rikkaruohot kukoisti kauniisti...

Demarinuorten puheenjohtajakisa on kuumentanut tunteita siellä sun täällä ja kaukopuheluita on tullut puhuttua jos johonkin suuntaan. Hyvältä näyttää, kisa siis. Ensimmäistä kertaa käydään ihan oikeata kisaa, vaikka kyllähän ainakin vanhat parrat tietää, mitenkä päätöksiä loppuviimeinen tehdään, oli menettelytapavaliokunta olemassa tai ei. Ehkäpä nyt ihmiset joutuvat oikeasti miettimään myös liittohallitukseen pyrkiessään omia motiivejaan ja edellytyksiään toimia.

Innolla odotan, että pääsen asiakirjoihin käsiksi. Perusopetuslinjaus syyhyttää sormia, varsinkin näin Taitaja-kisoissa vierailun jälkeen. Asiasta poiketen; kyllä on ne ammattilaisten työt hienoja. Kävin ihastelemassa floristien kilpailutöitä, on vähän eri luokkaa kun meidän Havukosken kukkakioskissa. (Se kioski on oikeesti semmonen vanhan ajan luukkukiska). Lumoudun tuijottamaan pitkäksi aikaa putkiasennuspoikien työtä, oikeasti sitä TYÖTÄ. Samaan aikaan taitajamestari antoi yksityisluentoa työvaiheista ja käytettävistä työvälineistä.

Pääsin 20 sentin etäisyydeltä seuraamaan kivisepän kultaustyötä, pällistelemään viherrakentajien uskomatonta kykyä saada täysin erilaiset mukulakivet siistiin riviin ja näyttämään kauniilta. Tosin voiton vei seppien työnäytös, jossa pieni ja hentoinen tyttö sai raudan taipumaan kuin paperin. Mä olen joka kerta yhtä vaikuttunut.

Järjestelyt noin muuten oli kyllä uskomattoman huonosti hoidettu. Ongelmana on se, että joka kerta on aina uusi organisaatio kisoja järjestämässä eikä jostain syystä tieto kulje edellisvuosilta eteenpäin. Asialle varmaan tarttis tehdä jotain...

Ja taas on aika kevätkokousten...

2008-03-27T21:23:00.002+02:00

Maalis- ja huhtikuu on monien kevätkokousten aikaa ja yhden jos toisenkin illan saa viettää muistellessa menneen vuoden toimintaa.

Tiistaina oli Vantaan Demarinuorten kevätkokous, josta pitkästä aikaa jäi fiilis, että hommassa on tekemisen meininkiä. Nuorten kunnallisvaaliehdokkaiden määrä näyttää todella hyvälle ja kunnallisvaaleja luotsaa eteenpäin Palviaisen Minna, joka on ottanut homman hyvin hanskaansa. Halua tapahtumien järjestämiseen löytyy.

Tänään taas kokoontui oman puolueosaston väki ja vaikka lukumäärällisesti meitä ei ollut paljon, vajaa 15, oli se lähes 20% yhdistyksen maksavista jäsenistä. Taistelutahtoa löytyy kunnallisvaaleihin yhdeksän ehdokkaan voimin. Kokouksessa hyväksyttiin kunnallisvaaleihin vaalityösuunnitelma, jota ovat ehdokkaat itse olleet rakentamassa. Hyvältä näyttää.

Päätimme myös, että johtokunta soittaa kerran vuodessa kaikki jäsenet läpi ja kyselee kuulumisia. Ensi alkuun kuulostaa melko urakalta, mutta kun johtokunnassa on aktiivisia ihmisiä ja puolueen jäsenrekisteri tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden tietojen päivittämiseen, ei se loppujen lopuksi nyt ihan hirveä urakka ole.

Saimme myös kahden uuden jäsenen kehittelemän mallin siihen, kuinka uusi jäsen otetaan yhdistyksessä vastaan.

Hyvä mieli jäi.

Hommat rulllaa

2008-03-09T22:09:00.002+02:00

Vaikkei aurinko eilen paistanutkaan, olipas loistava päivä.

Koivukylän Demarit jalkautui ostarilla ja enpä muista milloin viimeksi niin hyvillä mielin lähti pois. Ruusuja oli 300 kpl, suklaapusuja noin sata, kuumaa kahvia ja mehuakin oli saatavilla. Ihmisiä pörräsi paikalla Koivukylän mittapuun mukaan ihan sikana, ruusut teki kauppansa ja ihmiset oli hyvällä mielellä, muutkin kuin ne, jotka tulivat ravintola Teemasta aamupalalta.

Paikalla oli tulevia kunnallisvaaliehd0kkaita Antin ja Sikun lisäksi neljä ja pitkän useamman toverin tsemppausurakan jälkeen saimme lauantaina vielä yhden ehdokkaan lisää, samalla myös puolue sai uuden jäsenen. Ehdokkaiden lisäksi paikalla oli myös meitä vaalityöntekijöitä puuhastelemassa, että ehdokkaille jäi aikaa ja tilaa jutella ihmisten kanssa. Ja totta tosiaan, alle kahdessa tunnissa 300 ruusua oli löytänyt naistenpäivän kunniaksi uuden omistajan.

Pitkästä aikaa myös kotkien tuleva askartelutapahtuma sai kiinnostuneita ja ehkäpä vähän jännittynein mielin odotan tulevaa torstaita. Mitäs jos sinne tuleekin lapsia kymmenittäin? Edellisestä kerrasta kotkaohjaajana on jokin tovi. Mutta eiköhän se suju.

Hyvä henki yhdistyksessä ja draivi toiminnassa tuottaa tulosta ja eipä voi kuin hymyillä.

HOK-Elannon vaaleissa Vantaan Demarit tuplasivat paikkansa kahdesta neljään. Ei varmaan ole sattumaa se, että yhdistys luukutti koko Koivukylään yhteismainoksen meidän ehdokkaista ja Siku ja Antti menivät molemmat läpi. Sikun äänimäärä oli 250 ääntä ja Antin 230 ääntä. Rantalan Ekikin oli toisella varasijalla 191 äänellä. Loistavaa!

Pulkkamäessä

2008-03-05T22:13:00.002+02:00

Enpä muistanutkaan sitä fiilistä, jonka saa vain pulkkamäessä.

Otin itseäni niskasta kiinni ja sohvan houkuttelevasta olemuksesta huolimatta raahauduin Mimosan kanssa pulkkamäkeen. Eipä täällä montaa paikkaa ole, josta ei asfaltti paista, mutta se yksi mäki kuitenkin. Se sama, jossa Antin kanssa joskus pienenä on stigalla vilistetty puita päin.

Voi sitä lapsen riemua, kun on lunta. Ja täytyy myöntää, että kun Hakaniemen tori on valkea ja kylpee auringossa, ei voi olla hymyilemättä. Tapahtui seinien sisäpuolella sitten mitä tahansa. Ja siellähän tapahtuu.

Omaa työaikaa on vienyt paljon perjantainen TEAM -projektin henkilökunnan tiedotustilaisuus. Ihmisillä kun tuppaa olemaan aika paljon epäluuloja kaikkea uutta ja tuntematonta kohtaan. Tosiasia vaan on se, että vaikka kymmenet ja taas kymmenet ihmiset kuudesta ammattiliitosta tekevät vimmatusti töitä projektin eteen ja yrittävät selvitellä asioita parhaansa mukaan, ei kaikki ole vielä selvää. Ja senhän on saanut lukea muutaman toverin kommenteista sieltä sun täältä. No, perjantain tilaisuudesta tulee ainakin mukava ja erilainen. On meinaan luvassa vähän erilainen tiedotustilaisuus kuin mitä voisi kuvitella, mutta enpä paljasta enempää. Mistä muistuikin mieleen, että joku pitää nakittaa ottamaan valokuvia...

Onneksi kohta on pääsiäinen ja muutama päivä enemmän aikaa hengähtää. Seitsemältä töihin, viideltä kotiin, kuudelta ruokaa, seitsemältä pyykkiä ja tiskiä, yhdeksältä koneelle ja yhdeltätoista nukkumaan alkaa jo puuduttamaan. Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun piti olla ennen kuutta jo lentokentällä tukka putkella menossa jonnekin kuuseen.

Jospa joskus osaisi olla tyytyväinen siihen mitä on, vaan kun ei.

Kuin pyörälläajoa...

2008-03-01T22:37:00.003+02:00

Sain ilokseni pohdiskella erään ystäväni alustuspuheenvuoroa liittyen näihin järjestökuvioihin ja kylläpä ne kuviot muutamassa sekunnissa palaavat mieleen. Metalliliiton mekaanista sihteerityötä on kohta kaksi vuotta takana ja en ole tullut ajatelleeksikaan mitenkä paljon aivot ovat olleet tyhjäkäynnillä.

Nyt kun tilaisuus siihen tuli, kolmessa sekunnissa olin jo täysin aiheen vietävänä ja ideoita sinkoili satoja ilmaan, etten niitä ehtinyt edes kirjailla ylös. Niin se vaan on Siperia opettanut, että selkäytimestä suoltuu hetkessä mitä vaan. Ja samalla ehkä mielen valtasi outo kaipuu siitä adrenaliinista, joka kouluttajan hommassa virtasi. Jokainen keikka oli erilainen ja vaati aina oman valmistautumisensa.

Ylipäätään elämä on käännekohdassa tulevevaisuuden suhteen. Lupasin itselleni Metalliin mennessä, että liittokokousprojektin jälkeen teen taas "oikeita töitä". No kohta on projekti ohi ja olen kyllä kotiutunut Metalliin. Lähitulevaisuuden urakehitys vaan on vähän heikoilla kantimilla.

Tänä vuonna kaikki vanhat koulukaverit täyttävät 30 vee. Menin aikoinaan vuotta aikaisemmin kouluun ja nyt tuntuu kyllä hassulta, kun ihmiset tuskailee oman ikänsä kanssa. Onhan sitä minullakin ollut kriisinpoikasta, en edes uskalla ajatella, mitä se on vuoden vaihteessa. Silloin pikkutyttönä sitä suunnitteli elämänsä ja kaikki kolmikymppiset oli jo ihan elkkuja. Ja enhän mä nyt semmonen oo...

Ehkä sitä vaan pitäis olla stressaamatta, antaa huomisen päivän tulla ja ystävän sanoin relata vähän... Mutta vasta liittokokousten jälkeen...

Kunnallisvaalit jo kummittelee

2008-02-26T21:51:00.002+02:00

Meillä oli tänään työväenyhdistyksen kokous. Uusi nimi vielä etsii paikkaansa suussa, me kun ollaan nykyään dynaamisesti ja virallisesti Koivukylän Sosialidemokraatit ry.

Kunnallisvaaleista riitti ihmisillä juttua ja kaikilla on mieletön draivi päällä. Pitkästä on sellainen fiilis, että onpas mukava harrastaa tätä järjestötoimintaa. Kunnallisvaaliehdokkaita tulvii yhdistyksen asetettavaksi ovista ja ikkunoista ja todennäköisesti suurin ongelma meille muodostuu siitä, mistä löydetää vanhemman polven ehdokas. Sellainen joka on reilusti yli viisikymppinen.

Jalkautumisiin löytyy porukkaa ilman minkäänlaista ongelmaa, ihmiset on valmiita tekemään näitä perusjuttuja. Uusien jäsenten vastaanottamiseen on suunniteltu oikein systeemit valmiiksi. Eipä voi kuin taputtaa karvaisia käsiään.

Yhdistyksemme myös linjasi tavoitteitaan puoluekokousedustajainvaalissa, emme tyydy vähempään kuin 20% vantaalaisten paikoista. Ja helpolla laskutoimituksella se tarkoittaa kahta edustajaa. Toivottavasti nyt vaan vantaalainen jäsenistö kokee vaikuttamisen paikan todelliseksi ja äänestää vähintään yhtä hyvin kuin aikaisemmin.

Huomenna on taas ohjelmassa loistava koulutus tulevissa kunnallisvaaleissa touhuaville. Ja näistä koulutuksistakaan ei voi olla kuin ylpeä. Vantaan TSL ja Kunnallisjärjestö järjesti Demariakatemian uusille vantaalaisille puolueen jäsenille ja sen pohjalta jatkettiin kouluttamista kunnallisvaaleihin liittyen. Loistava idea ja vielä parempi toteutus.

Niin Demarinuorissa kuin puolueessakin on väenpaljous johtopaikoille. Ehdokasta on niin montaa sorttia, että luulisi jokaiselle löytyvän jotakin. Innolla odotan kiertuetta puolueen puheenjohtajaehdokkailta, eiköhän Vantaallakin yksi stoppi tehdä.

Joskus se elämä hymyileekin.

Liittokokous lähestyy, osa 2

2008-02-25T22:25:00.004+02:00

Nythän sen voikin jo sanoa ääneen, minulla on ehdokas Demarinuorten puheenjohtajaksi!

Kujalan Sanna on nuori, mutta jo paljon aikaan saanut nainen.

Olin Sannan kanssa SAKKIssa töissä samaan aikaan, Sanna projektisihteerinä ja minä järjestö- ja koulutussihteerinä. Sanna teki työnsä hyvin ja ikinä ei tarvinnut pohtia sujuuko asiat sovitulla tavalla.

Ja peräänkuuluttamani ay-liike saa kyllä arvoisensa ehdokkaan tähän kisaan. Sanna on miehisen autoalan aktiivi, oman ammattiosastonsa puheenjohtaja ja metalliliittolainen henkeen ja vereen.

Sormiani jo syyhyttää se keskustelu, jota toivottavasti saadaan kolmen puheenjohtajaehdokkaan välillä aikaiseksi. Toverien väliset keskustelut siitä, millainen järjestö tulevaisuuden Demarinuoret on, toivottavasti saa nyt uusia ulottuvuuksia. Sannan ajatukset käytännön toimista asioiden eteenpäin viemiseksi pääsevät ilmoille ja luulenpa, että vielä moni löytää Sannasta oman ehdokkaansa.

Mielenkiinnolla myös odottelen tulevaa esitystä piiriuudistukseksi. Uudistusta puuhataan minun demarinuoriaikanani jo ties kuinka monetta kertaa, josko tällä kertaa olisi löytynyt se viisasten kivi.

Liittokokousta kohden

2008-02-24T22:09:00.002+02:00

Niin se vaan demarinuorten liittokokous lähestyy.

Tämänkertainen kokous olisi ollut viimeinen vielä oikeanikäisenä ja nyt se jää väliin, kun Metalliliiton liittokokousta pidetään samaan aikaan Tampereella.

Puheenjohtajavalinta, sääntömuutokset, liiton poliittiset linjat ja ylipäätään koko liiton tulevaisuuden suunta kiinnostaa kovasti ja jotenkin se kevät herättää meikäläisen sormet syyhyämään jos jonkinlaisiin puhelinsoittoihin.

Nyt onkin tiukka paikka kun puoluekokous on vain muutaman viikon päästä demarinuorten liittokokouksesta.

Ensimmäistä kertaa on päästy näinkin pitkälle kevääseen ennen kuin minkäänlaisia nimiä on ollut framilla. Hetan halukkuus jatkokaudelle ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä, mutta pitkän linjan demarinuorena olin yllättynyt, kun Keski-Suomesta ilmaantui täysin uusi tuttavuus ehdokkaaksi. Demarinuoret ei tietysti suuri mullistaja suomalaisessa yhteiskunnassa tule olemaan seuraavallakaan liittokokouskaudella, mutta normaalijärjellä ajateltuna voisi edes jonkinlainen näkyvyys olla hyödyksi ennen kuin pj-kisaan päättää lähteä.

Uusimaa on aina ollut tunnettu oman tien kulkemisesta ja luulenpa, että tälläkin kertaa omat polut on edessä. Suhde ay-liikkeeseen on meille ollut aina luonteva ja tuskinpa tuo tulee nytkään muuttumaan. Meidän näkemyksemme demarinuorten toiminnasta poikkeaa hyvin monen muun piirin näkemyksestä, tiedä sitten mistä johtuu...

Niskasta kiinni...

2008-02-19T12:54:00.002+02:00

... otin itseäni toverin avustamana.

Niin sitä vaan yks kaks ei enää saakaan aikaiseksi. On siis blogi elänyt hiljaiseloa.

Nyt, juuri tällä sekunnilla, lupasin itselleni lopettaa turhien selitysten keksimisen.

Kaikenlaiset liitto- ja puoluekokoukset lähestyy huomaamatta. Kantaa kysellään yhden jos toisen ehdokkaan puolesta ja äkkiä sitä huomaa olevansa taas keskellä kaikenlaista pikku puuhastelua. Ja kylläpä taas heräsi vanhat muistot yhdestä jos toisestakin kampanjasta.

Illalla on TSL:n kokous, ensimmäinen tälle vuodelle. Toivottavasti saadaan paljon aikaiseksi, senkin järjestön parissa on nykyään ihan mukavaa puuhastella.

Avaudun asioista enemmän, kunhan saan aikaiseksi...

Lähtekäämme metsään...

2007-09-24T22:07:00.000+03:00

Oltiin viikonloppuna mummon ja papan kanssa Hyvinkäällä sienimetsässä. Pääsishän sitä lähempänäkin, mutta kun sienituntemus on vähän heikonlainen. Noloa oli kävellä mummon kanssa ja kysellä, että mikähän tämä mahtaa olla. Kanttarelli olis ollu ainut, jonka sata varmasti tunnistin. Niitäpä ei sitten löytynytkään. Kärpässieniä löysin, mutta kukas niitä nyt poimis.

Hirvikärpäset ällötti. Yritin taistella naurua vatsaan, kun Mimosa tillitti pienimmästäkin ötökästä ja koko ajan huitoi hirviampiaisia, jotka kuulemma yritti lentää silmälaseihin. Huomaa, että on tyttö kerrostalossa kasvanut.

Viime viikonloppuna olin Kiljavalla SAKKIn 20-vuotisbileissä. Tuli laulettua kurkku käheäksi ja nukkumaan pääsin ennätyksellisesti vasta puoli kuuden aikaan. Kiitos vaan mukavasta illasta tovereille, ja suudelmia Saulille =)

Jälleen kerran tuli todistettua sanonta - kerran SAKKIlainen, aina SAKKIlainen -. Vaikka kuinka pitkä aika ihmisillä oli hallitus- tai työntekijäajastaan, silti palava into SAKKIlaisuudesta on säilynyt. Olin kuuntelemassa 90-luvun alun hallitusten muisteluita ja edelleenkin ihmiset muistavat silloisia taisteluita. Sain myös vihdoin nähdä legendaarisen SAKKI-lypsyn. Siinä on haastetta kerrakseen nykyisille toimijoille.

Olin myös mukana kahdessa kyläpäivässä, Koivukylän Vallattomassa yössä ja Länsimäki-päivässä. Koivukylässä oli jälleen kerran mahtava tunnelma. Vaikka vähän tihutti vettä, oli bändi loistava ja ihmisiä paikalla paljon. Länsimäessä taas satoi vettä kaatamalla ja koko tapahtuma jäi vähän torsoksi.

Vaikka kuinka on hyvä juttu, että puolueen sisällä käydään vilkasta keskustelua ja näissä blogeissakin ihmiset pääsee avautumaan ja tilittämään, mikään ei silti voita oikeaa ja aitoa kontaktia tavallisen kaduntallaajan kanssa. Se, että pääset tuiki tuntemattomalle perustelemaan oman uskosi ja sitoumukseksi. Ja jos vielä tunnet saaneesi lampun syttymään, mikä riemun tunne.

Vantaalla käynnistellään taas demariakatemialle jatkoksi kunnallisvaalikoulutusta, josta olen kyllä ylpeä. Ensimmäinen virallinen startti on 27.10., teemalla 365 päivää kunnallisvaaleihin. Sitä odotellessa.

Syysplunssaa

2007-09-11T15:34:00.000+03:00

Kesä meni ja aurinkoisiakin päiviä oli. Sitten kun meni töihin.

Elokuu sujahti ohi kuin huomaamatta ja syyskuu tuli, tuoden tullessaan jokaisen äidin painajaisen; lasten synttärikutsut. Pidän ruuanlaitosta ja pienestä piipertämisestä. Pidän lapsista ja erilaisten juhlien järjestämisestä. Silti varsinkin nämä alle kouluikäisten juhlat on kyllä jostain hyvin läheltä tulisia hiiliä.

Kutsuja oli kiva näpertää ja vaikka Mimosan "plunssa" ja oma elämää kauheampi räkätauti oli päällä, oli silti mukava suunnitella ja toteuttaa rimpsessahörhötyksiä.

Mutta kun kello koitti kaksi ja ihanat lapsukaiset saapuivat... Oltiin etukäteen jo pistetty raja, että vain kuusi kaveria saa kutsua. Ja silti meinas itku päästä. Meteliä oli enemmän kuin laki sallii. Ja Jussin taikatemput sai suuret suosionosoitukset. Puolen tunnini jälkeen oli kaikki keinot jo käytetty ja tuntui, että on pakko turvautua videoon.

Ihme homma, ettei nykyään kakarat osaa itsekseen leikkiä. En mä muista, että mun lapsuuden synttäreillä ikinä olis ollu aikuisia mukana leikittämässä.

Eilen oli virallinen Mimosan syntymäpäivä eikä ole vielä vuottakaan mennyt, etten muistelisi sitä ensimmäistä päivää Kätilöopistolla, kun telkkarista kateltiin tornien kaatumista. Silloin pyöri mielessä millaiseen maailmaan sitä lapsensa on saattanut.

Melkein yhtä mullistava tapahtuma oli tänä vuonna päivää ennen syntymäpäivää. Se suuri ja kuuluisa Lahden tulevaisuusfoorumi. Ihmiset varmasti odottivat paljon. Minussa asuva kyynisyys täytti mielen ja uskon, että vaikka erilaiset vapaamuotoiset kokoontumiset antavat ihmisille paljon, kyllä se kova työ vaan tehdään ihan jossain muualla kokoushuoneissa.

Kävin Hannan blogissa lukemassa kirjoituksen, joka oli suoraan omista ajatuksistani.

Pitää tehä jotain ihan ite.

Kesä ja kärpäset

2007-07-31T22:38:00.000+03:00

Viimeinen viikko lomaa kuluu hurjaa vauhtia ja ajatukset harhailee jo työpaikalla. Jäin suoraan ratkaisevasta valtuuston kokouksesta lomalle eikä mitään oikein ehtinyt laittaa kunnolla kesäteloille.

Enpä muista milloin olisi ilmojen kanssa ollut yhtä huonoa tuuria. Ensimmäinen viikko oltiin Pohjantähti-leirillä Kisakeskuksessa ja siellä paistoi aurinko, niin kuin aina. Lopun aikaa onkin sitten saanut iloita muutaman tunnin mittaisista pilkahduksista.

Muuten kesälomalla on ollut mukavaa. Käytiin pakollinen käynti Savon mualla, Kiuruveellä, vaarin luona ja samalla reissulla jäätiin kolmeksi yöksi Rauhalahteen. Löydettiin loistava camping-alue, meillä oli lainassa appiukon asuntoauto.

Koko perhe ihastuttiin täysillä asuntoautoiluun. En ole ikinä tuntenut mökkeilyä omakseni ja hirvittää ajatellakin, että näiden sadan neliön lisäksi pitäisi toistakin huushollia värkätä. Nyt ei puutukaan enää kun 20 tonnia, että saisi edes käytetyn karavaanin. Että se siitä. Toivotaan, että appiukon suosio jatkuu tulevaisuudessakin ja auton saisi käyttöön vaikka vaan viikoksi kesässä.

Olen myös unelmoinut kuivausrummusta. Sitäkään en ole aiemmin kaivannut, mutta yritäpäs pestä 8 koneellista pyykkiä, kun kuivaukseen on kaksi telinettä ja ilmankosteus jo valmiiksi hipoo sataa. Myönnän olleeni energiantuhlaaja, kun pidin saunaa päällä, että vaatteet olisivat edes joskus kuivat...

Oltiin myös ekaa kertaa Valkeakoskella Työväen musiikkijuhlilla, dayn porukan kanssa. Ja mukavaa oli. Meillä oli Daamien keikkakin lauantaina ja ihmeellisen vähällä jännityksellä selvisin. Mukavaa oli, kun ei ollut itse järjestämässä mitään ja pysyin poissa myös keittiöhommista. Tosin Mimosan ikävöinti aiheutti kyllä huonoa omaatuntoa, mutta eipä ihme. Onhan se ollut jo reilusti yli kuukauden pois tarhasta, pelottaa jo valmiiksi mitä tarhaan takaisinmeno teettää.

Aina pitää löytää positiivisia puolia.

En ole palanut kertaakaan vesirakkuloille tänä kesänä. Aurinkorasvaa ei ole kulunut nimeksikään. Kaasua ei ole tarvinnut grilliä varten ostaa vielä kertaakaan lisää. Mimosaa ei ole tarvinnut vahtia hukkumisen, auringonpistoksen tai palamisen varalta.

Tällaista se on se Suomen kesä.

Neuvottelun kiihkoa

2007-06-17T20:44:00.000+03:00

Liittokierros ja sopimusneuvottelut! Viimeinen kaksi viikkoa on töissä kulunut neuvottelujen edistymisestä seuraillessa, tai pikemminkin odotellessa. Päivä päivältä pienempien alojen toimitsijoiden mustat silmänaluset kasvaa. Helsingin majoituskapasiteetti paukkuu ja sisseimmät neuvottelijat on pistetty miniristeilylle yöpymään. Keskiviikkoisen valtuuston kokouksen seuraaminen oli kyllä sitten siistiä.

Mun metalliin töihinmeno sattui sopivaan aikaan. Inhottavaahan se on, että tupo jäi vain haaveeksi, mutta todella mielenkiintoista nähdä aitiopaikalta, miten näinkin isossa liitossa neuvottelut tapahtuu.

Osittain viime viikosta johtuen tuntuu, ettei viikonlopun kahden päivän mittainen vapaa riitä millään. Pari viikkoa pitäisi vielä jaksaa ja sitten odottaa viiden viikon kesäloma. Onneksi kaikista venkslailuista huolimatta meillä on neljä viikkoa samaan aikaan lomaa. Kaikki suunnitelmat on auki ja toivottavasti pystynkin pitämään avoimen mielen. Mikään ei ärsytä enempää kuin stressi siitä, mitä kaikkea pitää ehtiä loman aikana tekemään.

Ensimmäistä kertaa Vantaan kaupunki tarjosi mahdollisuutta säästää kesän päivähoitomaksuissa järkevällä tavalla. Jokainen vapaa viikko kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin on ilmainen. Niinpä siis mekin päätettiin pitää Mimosa 8 viikkoa kesälomalla. Ensimmäiset kaksi viikkoa avittaa muutamana päivänä mummo. Ja kylläpä huomasi, miten on vanhemmat saaneet järjestettyä lapselle hoitoa. Tällä viikolla Mimosan 20-päisestä tarharyhmästä jäljellä oli enää kuusi, ensi viikolla jatkaa enää kaksi. Loistava systeemi ja onnittelut sille, joka idean on keksinyt. Hoitajatkin saavat joskus pitää lomansa rauhassa ja varmasti ne lapset, jotka kesällä tarhassa päivänsä viettävät, saavat erikoispäiviä retkineen ja erikoisohjelmineen.

Mukavaa, että on välillä jotain hyvääkin sanottavaa siitä kunnallisesta päivähoidosta, jota puolustan hamaan loppuun saakka.

Savutonta vaiko unta?

2007-06-05T20:50:00.000+03:00

Istuin Vantaan Ammattiopisto Varian johtokunnan kokouksessa ja asialistalla oli mm. oppilaitoksen järjestyssäännöt. Ja niistäkös keskustelua riitti.

Uutena asiana edelliseen verrattuna oli listaan otettu "Varia on savuton oppilaitos." Oppilaitoksen rehtori sekä muutama toveri oikealta olivat aidosti sitä mieltä, että kun säännöissä lukee ettei saa polttaa, ei ihmiset silloin polta.

Yritin kysyä, että missä ne 1000 opiskelijaa sitten käy vetämässä sen tupakkansa, kun todellisuus ei tule muuttumaan. Ongelmaa ei vaan kuulemma ole. Kun asiaa on positiivisessa hengessä jo opiskelijoille opetettu. Ja eihän alle 18-vuotiaat saa edes lain mukaan polttaa. Ja tupakkalaki kieltää niin silloin ei tule ongelmaa.

Mä olen ensimmäisestä kokouksesta asti saarnannut rehtorille siitä, kuinka opiskelijat ja koulun henkilökunta pitää ottaa mukaan kaikkiin tämmösiin, että jo valmisteluvaiheessa saadaan ihmiset sitoutettua. Iso askel tultiin taaksepäin ja sain taas muistutuksen siitä, että kyllä ollaan kaukana oikeasta kehittämisestä. Turhaa on ollut tämäkin lähes kolmen vuoden paasaus.

Opiskelijoille sentään oli suunniteltu muokattavan rautalankaversio, josta tyhmempikin ymmärtää, mitä rehtori on ajatellut sääntöjen tarkoittavan.

Ärsyttää!

Viisufiilis hukassa

2007-05-09T22:28:00.000+03:00

Jossain se vaan vielä odottaa ilmaantumistaan.

En mä ikinä ole ollut mikään mieletön fani ja kaikesta huolimatta Lordin Hard rock hallelujah kuulostaa ihan yhtä kamalalta kun sen ekaa kertaa kuuli. Tosin tätä ei uskalla Mimosalle sanoa, se näyttelee auton ikkunasta loordimerkkiä kaikille ohi ajaville autoille aina kun radiosta kajahtaa tuttuja säveliä.

Veikkaan, että euroviisujen järjestäminen Suomessa on harvinaista herkkua ja kai tästä pitäis jotenkin olla innostunut. Kyllä mä varmaan lauantaina töllötän lähetystä. Ja kai sitä on pakko vääntäytyä Espalle ainakin tsekkailemaan jos vaikka Mimosalle olis nähtävää.

Ehkäpä itse laulamisesta innostuneena euroviisut ottaa enemmän päähän. Monet biisit ja esittäjät on niin heikkoa tasoa, että ei sillä laulamisen taidolla ainakaan voitto irtoa. Ja siitähän kuitenkin pitäisi olla kyse, Euroopan laulukilpailusta. Muutaman videon nähneenä voisi luulla, että palkintoja jaetaan myös sarjoissa: Kenellä on pienimmät pikkuhousut, kenellä isoimmat silikonit ja kuka osaa laulaa mahdollisimman vähällä sanavarastolla.

Toinen kummastuksen aihe on mulle aina ollut se, miksi eurooppalaisessa laulukilpailussa on maita Euroopan ulkopuolelta. Jos joku viisaampi oaa kertoa, olkaa hyvä.

Yksi valopilkku löytyy. Sattumalta osuin Yen kanavalle katsomaan ohjelmaa, jossa oikeat muusikot ( mm. Kuustonen ja Kettunen ) tekivät täydellisen euroviisubiisin. Tää on kaikessa karmeudessaan niin mahtava, että mä annan ainakin täydet pisteet. Jari Sillanpään mieletön esitys löytyy täältä.

Suru sydämen

2007-05-03T22:58:00.000+03:00

Läheisen ihmisen suru on aina vaikea kohdata. Miten osaisi auttaa, miten lohduttaa? Mitkä sanat sanoa, mitkä jättää lausumatta? Miten tukea tuppautumatta?

Jokainen meistä käsittelee surua eri tavalla ja tarvitsee siitä selviytyäkseen omat keinonsa. Se tekeekin asiasta vielä vaikeamman. Miten ymmärtää toisen tuskaa, kun ei itsekään asiaa pysty täysin tajuamaan?

Puutarhaunelmia

2007-04-22T16:01:00.000+03:00

Käytiin tänään Backaksen puutarhamessuilla. Mä olen aina ollut innoissani kukkien laitosta ja vaikka mimmosia ideoita pyörinyt päässä ja nyt kun ensimmäistä kertaa eämässä on omaa pihaa edes sen muutaman neliön verran, olin tuolla suurten
ruukkurivistöjen keskellä kuin lapsi karkkikaupassa.

Kun neliöitä on niin vähän, haluaisi jokaisen sentinkin olevan hyötykäytössä. Yrttejä haluaisin ja nurmikkoa ja vähän kukkiakin. Ja tietty pitää olla tila grillille ja puutarhakalusteille.

Olen jo useamman vuoden imenyt itseeni kaiken maailman jokakodin asuntomarkkinat, innot ja pionit. Yhä enemmän on kehotettu ihmisiä käyttämään ammattiapua. Pihasuunnittelijan kanssa saisi varmasti enemmän irti. Mutta kylläpä on kynnys korkea ulkopuolisen palkkaamiseen.

Siivousapuakin olen joskus miettinyt ja puhuttu isommallakin porukalla siivousringin perustamista. Silti se jotenkin kalskahtaa. Enkös minä nyt itse osaa siivota? Eikös se kuulu jokaisen naisen tehtäviin pitää oma kotinsa kunnossa? Ja sitten kun neljän tunnin uurastuksen jälkeen tulee vieraita, voi pahoitella kun ei ole oikein ehditty siivoilemaan...

Sama se on pihan kanssa. Vaikka innolla esittelen omaa pihaa, ensimmäisenä aina totean, että ei ole oikein ehditty vielä laittamaan...

Jotenkin se siivoojan tai suunnittelijan palvelusten ostaminen tuntuu epämukavalta. Kai siihen liittyy itsensä rinnastaminen niihin työläisiin, joilla ei voi olla varaa siivoojan palkkaamiseen. Auringon paljastamia likaisia ikkunoita katsellessani valtaa ahdistus edessä olevasta työstä. Fiksuhan sitä on, jos toisen ihmisen palkkaa tekemään ne ikävät hommat.

Kotitalousvähennys toisi aimo annoksen rahaakin palkkaamista varten. Silti, kun kuulee jonkun käyttävän siivoojaa, ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on jotain muuta, kuin onpas sosialidemokraattinen ihminen kun lisää työllisyyttä...

Siis kunnes valta, on työväellä...

2007-04-11T13:05:00.000+03:00

Eilen oli yhdistyksen kokous. Läsnäoloni laski osallistujien keski-ikää noin kymmenellä vuodella. Silti viesti vaaleista keskusteltaessa oli selvä. Ottakaa nuoret valta. Ei me ukot enää jakseta.

Kuunnellessani tarinoita vuoden -75 vaaleista, mietiskelin, mitä se valta sitten omalla kohdallani voisi tarkoittaa. Kotikylässäni Koivukylässä kaksi vierekkäistä yhdistystä on päättänyt lyödä hynttyyt yhteen. Sama ajatus tuli esille myös Länsimäessä. Mikä järki on kituuttaa kolmea yhdistystä samalla palvelualueella, kun joka paikassa ongelmat on samat? Vai onko se valta sitä, että säilyttää sen oman yhdistyksen puheenjohtajan paikan? Tuoko se titteli tosiaan sen vallan?

Ilonpilkahduksiakin on. Ovat päättäneet järjestää yhteisen vappubrunssin. Ehkäpä se on askel yhteisen toiminnan suuntaan. Ja olihan se vaalivaunu Hakunilassa yhteisvoimin ylläpidettynä. Silti voi miettiä, kuinka paljon se asuntovaunu saa aikaan, jos ei sitä pystytä hyödyntämään näkyvyydessä muulla tavalla.

Jokaisessa keskustelussa, jota olen käynyt tai päässyt kuuntelemaan, suurin on hätä on se, että tarvitaan LISÄÄ IHMISIÄ. Nykyistä toimintaa on pidetty yllä vuosia ja vuosia, saldo on nähtävissä. Perustyöllä saadaan kymmeniä ihmisiä, jopa sata vuosittain liittymään Vantaalla jäseneksi. Ongelma vaan on se, että samaan aikaan tuplamäärä ihmisiä jää pois, kuolee tai eroaa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin on passiivisia, epäilen syyksi houkuttelevan toiminnan puuttumista. Vaikka ne uudet jäsenet on tärkeitä, ei niitä vanhojakaan pitäisi unohtaa. Jos yhdistyksen toiminta rajoittuu pakollisiin kokouksiin ja muutamaan jalkautumiseen paikallisen kaupan edessä, onko ihme ettei uusia ihmisiä saada mukaan.

"Toiminnan pitää olla hauskaa", vanhat herrat sanoivat eilen. Ja totta tosiaan, enpä muista milloin viimeksi minulla olisi ollut hauskaa yhdistyksen toimintaa tehdessä. Viime aikoina kaikki aika meni eduskuntavaaleihin, mutta se oli oikeasti hauskaa, lopputuloksesta huolimatta. Niin yhdistyksen kuin nuortenkin kokoukset on lähes poikkeuksetta olleet aika rankkoja ja vaikka asiat pitäisi olla yksinkertaisia, ilmapiiri on todella kireä. Mitenkä sellaiseen touhuun kukaan täysjärkinen haluaisi mukaan?

Nuorten parissa on herännyt uusi taistelutahto järjestön uudelleen henkiinherättämisestä. Mitenkä tuo sama innostus saadaan kaikkiin niihin jo kaavoihin kangistuneisiin ja omilla urillaan pyöriviin työväenyhdistysten aktiiveihin? Tarvitaanko kunnallisjärjestön hengennostatusristeily, uusi kierros avaudu ja uudistu -tilaisuuksia vaiko lukittu tila, jossa jokainen on pakotettu keksimään tovereista myös jotain hyvää? Touhua yhden vuosikymmenen seurattuani, suurin ongelma meidän järjestöllä ei ole vastustajat vaan me itse. Aika menee keskinäiseen nahisteluun ja tyhjänpäiväisistä asioista taisteluun.

Todellakin toivon, että tämä vaalitulos on saanut ihmiset ajattelun ohella myös valmiimmaksi tekemään uusia asioita. Ratkaisu ei voi olla se, että "valta siirretään nuoremmille". Mikä ihmeen valta? Työväenyhdistyksen puheenjohtajan paikka vaatii helvetisti työtä ja pään täynnä ideoita sekä rohkeutta toteuttaa ne omat ideat.

Kevättä rinnassa

2007-03-28T21:33:00.000+03:00

Voi, että mä rakastan aurinkoa. Varsinkin näin keväisin, kun ei naama pala. Voi olla täysissä pukeissa ilman tukehtumiskuolemaa ja ilman 50-kertoimen aurinkorasvaa. Jostain naistenlehdestä luin, että kaikille naisilla herää näin keväisin pesänrakennusvietti. Mä en kyllä usko, mutta jotenkin sitä tuntee itsensä nyt energisemmäksi. Ensimmäistä kertaa keväällä on oma muutaman neliön piha, jota rapsutella. Innolla odotan, mitä piha tuo tullessaan. Viherpeukalo syyhyää.

Viikonloppuna tein myös pitkästä aikaa pakastimen täyteen ruokaa. En muistanutkaan kuinka mukavaa puuhaa sekin on. Menetettyä aikaa Mimosan kanssa on kurottu takaisin ja pikkukokin kanssa on mukava puuhastella.
Välillä aina unohtaa, että ikää on vain viisi. Tyyppi juttelee niin nasevia ja on niin iso.

Piti ostaa 7-8-vuotiaiden kevätpuku, että löyty sopiva. Ja ensimmäinen hammaskin vihdoin viimein alkoi heilumaan. Ja kohta se on jo eskarilainen. Hui kamala, miten aika menee nopeesti.

Vain elämää, ei sen enempää

2007-03-27T21:18:00.000+03:00

Vaaleista on selvitty ja pakollinen pään tyhjennyskin (siis talviloma) pidetty. Paljon on saanut puhua ihmisten kanssa. Alkuviikko meni sohvalla loikoillessa ja tiedottomana telkkaria katellessa ja silloin oli ehkä parempikin olla vaan hiljaa.
Mutta nyt taas jaksaa jo analysoida.

Osalla mielessä on ollut niitä kuuluisia jälkiviisauksia, se on kumma miten jotkut ihmiset osaa pantata tietoa pitkään vain kertoakseen sen jälkeenpäin. Minulla jos löytyisi suuria viisauksia, kertoisin ne varmasti jo etukäteen. Osa taas on jo suunnannut katseen seuraaviin vaaleihin. Niihinhän ei ole enää kuin puolitoista vuotta.

Ja kylläpä itsetutkistelun paikka on. Koivukylässä ihmiset teki töitä ja silti äänestysprosentti hipoo kuuttakymppiä. Hakunilassa Oripuiston äänestysalueella jäätiin 57%, samanlaisia viestejä kantautui Korsosta. Kunnallisvaaleissa prosentti on muutenkin pienempi.

Koko kunnallisvaalien ja valittavien valtuutettujen merkitys kyllä häviää, jos ison lähiön asukkaista alle 40% käy äänestämässä. Voiko silloin enää puhua kansalaisten vaikuttamisesta? Tai voiko silloin enää katsoa demokratian toteutuvan?

Paljon myös odotan Iso-Antin työryhmältä. Ja ehkäpä sitäkin enemmän vielä jatkotoimenpiteiltä. Valitettavasti olen oppinut huomaamaan, että on niin helppoa "perustaa työryhmä" ja "tehdä selvitys", mutta sitäkin vaikeampaa ryhtyä radikaaleihin ratkaisuihin, joita selvityksen ja työryhmien yhteenvedot vaatisivat.

Surullista on myös se, että analyysia vaaleista ja omia mietteitä pitää tuoda esille MTV3:n ja Hesarin kautta. En tiedä johtuuko se siitä, että halutaan tuoda julki ettei SDP ole jymähtänyt paikoilleen. Vaiko siitä, ettei ihmiset usko asioiden menevän eteenpäin normaalia reittiä organisaatiomme hallinnon kautta.

Vaikka kyynikko olenkin, odotan innolla eri vaalianalyysikeskusteluja, joissa aion (ehkäpä sitten päätä seinään lyöden) tuoda esille omia ajatuksiani ja tulevaisuuden näkymiäni. Kyllähän todellisuus on se, että uusia ajatuksia ja uusia keinoja tähän työhön tarvitaan. Soppatykit, vaalimökit, ruusut ja kahvit on ihan jees. Mutta tarvitaan myös muuta. Tarvitaan niitä hulluja ideoita, joista ehkä jopa puolet saattaa toimia. Ja tarvitaan niitä hulluja ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon ja kokeilemaan niitä hulluja ideoita.

Ja tarvitaan myös niitä ihmisiä, jotka antavat tälle liikkeelle uudenlaiset kasvot. Niitä, jotka eivät ole jo keski-iän ylittäneitä miehiä. Niitä, jotka voivat uskottavasti puhua omalla kokemuksella pienten lasten kanssa elämisestä, pätkätyön tekemisestä, asumistuesta ja pakosta ostaa oma asunto. Ja ne ihmiset pitää löytyä muualtakin kuin esitteen kannesta. Niitä ihmisiä tarvitaan paikallisiin yhdistyksiin ja paikalliseen toimintaan.

Vastoinkäymiset on vain mahdollisuus oppia uutta.

Kaksi yötä vaaleihin on...

2007-03-16T23:51:00.000+02:00

Viimeisetkin neäliinat on tarrotettu, kaiken kaikkiaan niitä on huomisiltaan mennessä jaettu lähes 13 500 pakettia. Viimeiset ruusut laputettiin äsken, niitäkin on tuhatkunta lähtenyt maailmalle ja 600 pusua. Ja 1000 pussia kukkasipuleita.

Lehteä painettiin 70 000, luukutettavia esitteitä 80 000 ja käsijakoesitteitä 20 000. Käyntikorttien ensimmäinen painos oli 5000 ja toinen 10 000.

Kävi miten kävi, mahtava kampanja saatiin aikaiseksi ja ei voi olla kuin tyytyväinen. Tosin, ehkäpä se hymy irtoaa paremmin, jos äänimääräkin tyydyttää.

Pitkä päivä siitä sunnuntaista tulee joka tapauksessa.

*****************************************************************************

Tuntui kummalta ajatella, kun tänään töistä lähdin, että loman jälkeen kun palaan takaisin, on vaalit ohi. Elokuusta asti on psyykannut itseään ja sitä Anttia. Maaliskuun 18. päivä oli niin kaukana, kun ensimmäistä kertaa istuttiin alas. Yli vuosi sitten. Ja nyt se päivä on käsillä.

Joulun jälkeinen aika on kulunut yhdessä hujauksessa. Samoin aika uudessa kodissa, tai uudessa työpaikassa.

Tai ehkäpä sitä itse on kehittänyt itselleen uuden aikamäärityksen, jossa viikot muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet puoliksi vuosiksi.

Enää ei Mimosankaan ikää laske kuukausissa tai edes puolissa vuosissa. Se on viisi, ennen kuin täyttää kuusi.

Musta on tosiaan tainnut tulla vanha.

Adrenaliinia muidenkin tarpeisiin?

2007-03-12T21:49:00.000+02:00

Huh huh.

Perjantaina oli bileet Pinkussa. Kaiken vaalitohinan keskellä en edes muistanut jännittää. Paikalla oli mun mittakaavassa mahtavia esiintyjiä; Sami ja Maarit Hurmerinta sekä Freeman. Mä olin koko päivän ja oikeestaan koko viikon niin laput silmillä, etten oikeestaan edes tajunnut kun vasta pöydässä istuessani ja Maaritin laulua kuunnellessa, että tässä nää nyt on.

Ilta meni mukavasti ja jatkui pitkälle yöhön, olin vasta vähän ennen puolta neljää kotona. Istuskeltiin Mikan, Juhan ja Elsen kanssa ensin Pinkussa ja sitten Keisarissa. Eipä sielläkään ole tullut käytyä sitten ty:n pikkujoulujen joskus vuosia sitten. Nyt pysyttiin säädyllisesti yläkerrassa. Ja kylläpä silmiäni pyörittelin, kun tajusin taas olevani tooodella kaukana mua vain vajaa kymmenen vuotta nuoremmista.

Ja tajusin myös sen, kuinka mukavaa on olla polttamatta. Pitkästä aikaa olen ollut monena kapakkailtana peräkkäin polttamatta ja kyllä huomaa aamulla eron. Eikä sitä oikeastaan tee edes mieli, kun vieressä ei kukaan polta. On siitä Häkkisen pojasta ollut paljon apua.

**********************************************************

Vielä viisi työntäyteistä päivää edessä. Sunnuntai menee tulisilla hiilillä vaalilautakunnassa. Viime viikonloppu oli kyllä mieletön. Jotakin fysiologista mielipuolisuutta on kyllä ilmassa, kun tuntuu, että jostain vaan tulee se voima nousta jokaikinen aamu sängystä ja painaa lähes 12-tuntista päivää.

Lauantaina tehtiin melkein kellon ympäri hommia ja sunnuntainakin pelkästään nettisivujen päivittämiseen meni lähes 3 tuntia.

Silti tää vaan on ihan helvetin mukavaa. Sunnuntaina paistoi aurinko täydeltä taivaalta ja ilmassa haisi kevät. Onneksi ei ihan vielä nokka palanut.

Lauantaina kävi muuten hassusti, kun oltiin Espoossa. Oltiin menossa Espoontorille ja kummallekaan meistä ei tullut mieleenkään, että se vois olla kauppakeskus. Niinpä pyörittiin hulluna ympyrää ja ihmeteltiin, kun ei demareita näy...

Mukavahan se oli siellä toppahousuissa ja villasukissa pyöriä. Kyllä on Espoossa demareilla tässä suhteessa vaalityön kissanpäivät. Toisaalta, kun päivä on hieno, on tosi mukavaa olla pihalla.

Hiekkalaatikon ihmeellinen maailma

2007-03-08T10:55:00.000+02:00

Koin taas pienen järkytyksen, kun vein Mimosaa tarhaan.

Todistin tilannetta, jossa Mimosa otettiin avosylin leikkiin mukaan ja kaksi muuta tyttöä jäi rannalle ruikuttamaan. Ja syy oli se, että näille kahdella tytöllä ei ole yhtä kalliita leluja kuin muilla tytöillä.

Pitää olla siis Baby Born -nukke, että pääsee sisäpiirin jengiin.

Mulla oli kiire bussille, joten jouduin jättämään tilanteen. Ja kiroilin mielessäni omaa tytärtäni. Miten ihmeessä se on voinut lähteä mukaan tommoseen juttuun?

Mä olen pienestä asti opettanut, että kaikkien kanssa pitää leikkiä ja vaikka muut keksisi mitä hölmöä, mukaan ei saa lähteä.

Mimosalla itsellään oli uudessa tarhassa alussa vaikeaa, joten luulisi sitä osaavan edes vähän sympatiseerata muita.

Illalla siis neitiä odottaa tiukat keskustelut...

******************************************************************************

Eilisaamulla olin jakamassa Antin kanssa appelsiineja Tikkurilan juna-asemalla. Hauikset on kipeinä laatikoiden kantamisesta, mutta taas kerran tuli todistettua ihan hullun idean toimivuus. 500 appelsiinia meni alle tunnissa, tosin mukana jakamassa olin myös toinen ehdokas, Kuusiston Merja.

Mieleen vaan jäi kummallinen tilanne. Kaksi naista olivat hyvillään, kun Merjan tukiryhmäläinen tarjosi piristäviä appelsiineja, kieltäytyivät kuitenkin ottamasta
esitettä. Jakajan mielestä käyttäytyminen oli pöyristyttävää ja törkeää. Kyllä nyt appelsiinin saamiseksi pitää mainos ottaa mukaan.

Meillä taas koko kampanjan lähtökohta on ollut yleinen näkyminen. Tottakai ehdokkaan mainostaminen on tärkeää, mutta ihan yhtä tärkeää on kertoa siitä, että vaalit on tulossa. Ja joka kerta, kun joku ilmoittaa äänestävänsä kokoomusta, keskustaa tai vaikkapa toista demariehdokasta, olen aina onnitellut hyvästä valinnasta. Valinnasta äänestää.

2 viikkoa

2007-03-05T22:29:00.000+02:00

Nyt se sitten alkoi. Se viimeinen kaksiviikkoinen ennen vaaleja.

Koko kampanja on ollut valmistelua tätä loppuhuipennusta varten. Elokuusta asti on painettu hommia ja onhan se tuottanut tulosta. Huomenna menee 10 000 kontaktia rikki ja se on kyllä saavutus, kun on omilla jaloilla saatu aikaiseksi.

Antissa ei edelleenkään näy väsymyksen häivääkään ja se on ihan yhtä innoissaan vaalityöstä kun minäkin. Lauantaina tuli taas todistetuksi se, miten mukavaa se onkaan koko päivä viilettää. Espoonlahden markkinoille oli vanhempi rouvasihminen tullut vain ja ainoastaan tapaamaan Anttia, oli nähnyt ilmoituksen lehdessä.

Ja Tikkurilassa mummoarmeija tuli hakemaan nenäliinoja, kun olivat kerhossa kuulleet fiksusta nuoresta miehestä, joka puhuu järkeviä.

Viimeisiä fiksailuja tehdään kalenteriin, esitteet pistetään eteenpäin jakajille, nenäliinoja tarrotetaan minkä ehditään ja sitten se alkaa olla pelkkää luukutusta ja ihmisten tapaamista. Iltatöiksi jää nämä blogin ja Antin nettisivujen päivittelyt. Mutta kyllä nyt kaksi viikkoa menee vaikka päällä seisten.

Ja sitten onkin viikon talviloma. IHANAA!!!

Lasten työpäivä ja aikuisen

2007-02-27T22:04:00.000+02:00

Talviloman jälkeen Mimosa palasi taas takaisin normaaliin päivärytmiin ja joka-amuiseen tarhaan kipittämiseen. Aina pidemmän poissaolon jälkeen on aamuisin vaikeaa. Nyt jostain syystä olikin helppoa ja itsekin kummastuin mistä nyt tuulee.

Meillä on aina samanlainen rituaali. Ovesta sisään, lapseen iskee laiskuus ja äidillä on kiire. Äiti hoputtaa riisumaan ja vilkuilee epätoivoisesti kelloa ja sen viisareita. Lapsi yrittää viimeiseen asti pitkittää yhteistä hetkeä. Yhdessä katsotaan kalenterista mitä on ohjelmassa, halataan ja toivotetaan hyvät tarha- ja työpäivät. Ikkunasta vielä vilkutetaan, että jää hyvä mieli molemmille. Vanhassa tarhassa oli mukava tulla, kun oli aikuinen ottamassa vastaan. Jos oli asiaa tai kuulumisia, oli helppo ne kertoa puolin ja toisin.

Nyt on isojen ryhmä, jossa on mukana vain viisi- ja kuusivuotiaita. Onkohan nämä lapset jo tarpeeksi isoja vain putkahtamaan ovesta sisään? Moni lastaan tuovista vanhemmista vain tyrkkäävät jälkikasvunsa ovesta sisään ja lähtevät pois. Ja tänään taas jäin ihmettelemään, miksi ihmeessä? Minä ainakin haluan varmistaa, ettei Mimosa jää yksin leikkien ulkopuolelle jo heti aamusta. Eikä se elämä ole siitä minuutista tai kahdesta kiinni, vaikka aina joskus siltä tuntuukin.

Käymme säännöllisin väliajoin keskustelua Mimosan kanssa siitä, miksi tarhassa pitää käydä. Olen yrittänyt selittää, että se on lasten työtä se leikkiminen ja tarhassa puuhastelu. Vaikeuksia tuottaa mummon eläkkeellä olo ja se, että mitäs se mummo sitten tekee työkseen. Ja miksei muka voi sinne mummolaan mennä hoitoon.

Kaikkine puutteinensa ja henkilöstövajauksinensa olen kunnallisen päiväkodin vahva kannattaja. En usko, että missään muualla lapsi oppii samanlaisia taitoja, niin motorisesti kuin henkisestikin. Jo nyt tarhassa on muodostunut vahvoja ystävyyssuhteita ja onpa se ensimmäinen ihastuskin löytynyt. Kotona keskustellaan siitä, miksi neekeri on haukkumasana ja siitä tulee tarhakaveri Hulalle paha mieli ja miksi Gerli ei osaa kunnolla suomea. Tai miksi jotkut pojat haukkuu sitä Moonikaa läskiksi. Enpä usko, että asioita tarvitsisi selittää, jos kotona lapsen kanssa kökkisi.

On totta, että nykyisessä päivähoitojärjestelmässä on kehittämisen varaa. Silti pitäisi muistaa kertoa myös niitä menestystarinoita. Niitä mukavia tarinoita toimivasta kunnallisesta palvelusta, jota on ilo käyttää.

Pullaa ja pulkkamäkeä

2007-02-20T20:18:00.000+02:00

Sunnuntaina oltiin Sotungissa laskiaisriehassa, Antin juontokeikalla tukena. Tapahtuma oli Vantaan TUL:n järjestämä ja keräsi satoja ihmisiä. Vaikka Hakunilassa olen asunut yli kymmenen vuotta, en ole ikinä nähnyt yhtä paljon ihmisiä paikalla.

Mukavaa oli, kun aurinko paistoi ja lämmitti. Grillimakkara tuoksui hyvältä, vaikka makkaraa en kyllä olisi suostunut syömään. Ihanaa oli nähdä muutamia ala-asteelta asti tuttuja kavereita, joiden kanssa aina luvataan kyläillä ja "käydä lounaalla". Ja ikinä en saa aikaiseksi. Suurin osa asuu vielä Hakunilassa ja kylläpä olisi niin helppoa hypätä bussiin ja mennä kahville. Mutta ei. Aina sitä keksii itselleen tekosyitä jos jonkinlaisia.

Vaalitouhuihin on kyllä höyrähtänyt ihan täysin. Lähes 16 tuntia päivässä pyörii ajatukset vaalien ympärillä. Jos ei päivittele nettisivuja, kalenteria tai pyörittele talousasioita, kyttää lehtiä, nettiä ja telkkaria uusista uutisista. Kylläpä on elämä kaukana niiden koulukaverien elämästä.

Pitkästä aikaa olivat tytöt puhuneet baariin lähdöstä. Ja jos mulla ei oo sillon 17.3. mitään, olisin lämpimästi tervetullut. Eipä mulla sillon oo mitään...

Aika marginaalisen joukon sitä kuitenkin loppujen lopuksi tavoittaa, teki mimmosen kampanjan tahansa. Vaikka Antilla on kohta 7000 ihmistä plakkarissa, on se kuitenkin Uudenmaan mittakaavassa helvetin vähän. Toisaalta joko meidän mainokset lehdissä on isoja tai graafikko onnistunut luomaan oikean ilmeen, kun ihmiset muistavat ja tulevat kertomaan nähneensä mainoksen lehdessä. Semmonen tuntuu aina mukavalta, kun meidät on nähty.

Mimosa alkaa jo olla aika myrtsinä, ihmettelee eikö se Antti jo mene sinne eduskuntaan, kun alkaa tää vaalitouhu jo kypsyttää. Monesti se kuitenkin iltaisin ottaa omatoimisesti nenäliinapaketit ja tarrat esiin. Toisaalta hellyyttävää ja toisaalta peiliin katsomisen paikka. No, onneksi meitä on tässä perheessä kaksi aikuista. Ja ymmärtävät isovanhemmat.

Myrsky vesilasissa

2007-02-12T22:39:00.000+02:00

Punainen Myrsky ja samalla Laulu Palaa -risteily on takana päin. Ja ihan hävettää sanoa, multa jäi työväenlaulut laulamatta.

TODELLA pitkästä aikaa pääsi nauttimaan toverien seurasta, ainakin kohtalaisesta ruuasta ja siitä, ettei puhelin soinut ja excel-taulukko kummitellut päivityksiään.

Pääsin myös osallistumaan Demarinuorten vaalikampanjan avaukseen, josta kyllä paikallinen media oli yllättävän vähän kiinnostunut. Pallot kädessä kuljimme pitkin Turun ostoskävelykatua ja kun megafonin ääni alkoi kuulua, innostuin. Jee, vaikka meitä ei ole kuin nelisenkymmentä, ainakin me pidetään meteliä. Mutta lyhyeen loppui innostus. Se megafoni olikin turkistarhauksen vastustajilla. Vaihdettiin silti parit flaijerit.

Tori oli hiljainen ja ihmisiä sai etsiä. Silti se kampanja on nyt virallisesti avattu ja innolla odotan tulevia telkkari- ja radiomainoksia.

Laivalla olisi ollut ohjelmaa, jos olisi ollut vastuuntuntoinen osallistuja ja kurkkaillut välillä sitä lärpäkettä, joka kuoressa lippujen mukana tuli. Uusi kokemus oli myös hytti autokannen alapuolella, siellä sikaosastolla. Tosin hyvät bileet siellä ainakin aamuyöstä oli. Tai siis niin ne muut kertoi.

Vesi maistui sunnuntaina kotimatkalla ja junassa oli mukava nollata mennyttä viikonloppua. Matkaseura oli mitä mahtavinta ja nyt jaksaa taas painaa nämä viimeiset viikot.

Antti oli viettänyt vissiin hiljaisen viikonlopun, koska puhelin lauloi ja hommia tuli koko viikonlopun edestä. Aamu alkoi nettisivujen päivittämisellä ja Kristallipallon äänestyksellä. Tästä se taas lähtee.

Pahasti kyllä vaikuttaa siltä, että se 19.3. alkava loma tulee tarpeeseen. Pitää nimittäin juhlia aika paljon, kävi niin tai näin.

Vaalitouhuilua

2007-02-07T23:01:00.000+02:00

Oman blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, kaikki luppoaika kuluu nykyään Antin vaalitouhuja pyöritellessä.

Nää on ehkä mun neljännet eduskuntavaalit niin, että voin sanoa olevani tosissani mukana. Ja kyllä sitä on mukava huomata, että ihminen on oppiva eläin. Viime vaaleissakin tehdyt hölmöilyt on vielä mielessä ja niihin on osattu vähän paremmin ennakoitua. Edelleenkin on kampanjan varrella jäänyt paljon hampaan koloon seuraavaa kertaa varten.

Ja tulihan ne pakkasetkin. Mitäs se vaalikojulla seisoskelu olisi ilman kahta villakerrastoa lisättynä toppahousuilla ja nahkarukkasilla, joiden kanssa on todella näppärää jakaa niitä käyntikortteja.

Edelleenkin rintaani röyhistellen kuuntelen kehuja nenäliinojen näppäryydestä ja laatikoiden vähetessä täältä kotoa, alkaa kotikin näyttää jo taas kodilta. Tosin varastosta en puhukaan mitään.

Viime viikon lauantai oli taas hyvä esimerkki niistä oppimisen paikoista. Jos Antin kanssa kahdestaan kiertää ympäri Vantaata vielä Mimosaa perässä raahaten, ei aikataulujen pysyminen ole käytännössä mahdollista. Mukavaa silti oli ja tosiaan se 800 ihmistä saavutettiin kahdessa ja puolessa tunnissa. Mahtavaa.

Ja mä olen edelleenkin säästynyt niiltä jalkautumisen nurjilta puolilta, eli vastaan on tullut vain niitä ihmisiä, jotka kehuvat nuorta intoa ja osaamista. Ja kyllähän me näytetään hyviltä yhdenmukaisissa liiveissä ja hymyt naamalla. Jes!

Yhdet häät ja yhdet hautajaiset

2007-01-30T22:55:00.000+02:00

Viikonloppuna haudattiin jo seitsemän vuotta sairaalan vuodeosastolla ollut Aino-tätini. Oikeastaan Aino-täti oli isotäti, se oli mummon sisko.

Aino-täti on aina ollut vanha, niin kauan kun muistan. Se asui ennen
terveyskeskukseen muuttoa Kalle-enon kanssa Hevossuolla, noin 25 kilsaa
Kiuruveden keskustasta. Ja sillä oli aina mustat kumisaappaat jalassa. Kun pikkutyttönä aloin maalla käymään, se oli jo yli 60. Se esitteli aina kaikki reseptinsä
ja lääkkeensä. Ja otti aamuisin hota-pulveria päänsärkyyn. Jossain vaiheessa päivää, kun se päätä alkaa kuitenkin
särkemään.

Aino-tätin poika Erkki oli mun kummisetä ja kun Erkki-serkku kuoli 17 vuotta sitten
aivokasvaimeen, Aino-täti menetti elämänilonsa. Niinpä siis olen joutunut
seuraamaan lähinnä mummon kautta sitä taistelua, jota tätin kanssa on käyty.

Jokakesäisillä maallakäyntireissuilla olen taistellut itseni kanssa ja saanut purra
hammasta, kun Aino-tätiä ollaan käyty vuodeosastolla katsomassa. Itku on päässyt joka kerta, niin surulliseksi on mieli tullut. Vanhukset makaavat sängyissään, kun eivät poiskaan pääse.

Kerran päivässä pääsee katsomaan ikkunasta ulos. Kaikki ovat vaipoissa, kun
hoitajilla ei ole aikaa käyttää vessassa. Enpä ihmettele, että Aino-täti oli tyytyväinen viimeisenä iltanaan. Se tiesi etukäteen, että lähtö on lähellä ja oli helpottunut.

-----------------------------------------------------------------------------------

Tänään sain myös kutsun vuosisadan Matti ja Mervi -pariskunnan häihin. Tiesin, että kutsu oli ehkä odotettavissa, mutta nyt se on silti todistettavasti olemassa, Tessa ja Sami menee naimisiin. Onneksi olkoon vaan teille ja yrittäkää nauttia myös niistä järjestelyistä...

Bussikyytiä ja penninvenytystä

2007-01-22T21:12:00.000+02:00

Kuljin bussilla töihin, niin yleensä aina aamuisin. Tänä aamuna oli bussi täynnä ja vein viimeisen paikan. Muutaman pysäkin päästä jo eläkeikään pääsyt rouva tuli kyytiin. Kukaan ei tehnyt elettäkään päästääkseen mummon istumaan. Pomppasin pystyyn ja tarjosin automaattisesti paikkaani. Mummo siunaili ratikkahalleille saakka, kuinka on niin mukavaa, että nykypäivänä vielä löytyy nuoria, jotka osaavat käytöstapoja. Mä olin itekin hämmentynyt. Eikö ihmiset sitten oikeesti enää toimikaan maalaisjärjen mukaan?

**********************************************

Muutama kuukausi sitten jonotin Prisman kassalla. Kiinnitin huomiota jonossa edellä olevaan 40v naiseen, joka pelokkaana tarkkaili kassan summaa. Ja niinhän siinä kävi, että 30 senttiä jäi puuttumaan. Nainen tuskaili naama punaisena mitä ottaisi pois, kaikki oli kuulemma tarpeellista. Kaivoin lompakon ja annoin puuttuvan rahan. Nainen kiitteli kymmeneen kertaan ja kassan täti antoi muovikassin ilmaiseksi. Oli kuulemma harvinaislaatuista tämä tällainen käytös.
Ihme homma.

**********************************************

Joulun alla mietin paljon hyväntekeväisyyttä, ympäristönsuojelua ja sitä kuuluisaa maailmanpelastusta. Kun tajuaisi omassa päässä, että ehkäpä se todellakin on ne pienet teot, jotka asioita vie eteenpäin. Jospa ottaisi taas käyttöön sen yhden teon päivässä. Eipä niitä kai niin hirveän vaikeaa ole löytää ja tehdä.

Vihdoinkin lunta

2007-01-14T22:24:00.000+02:00

Ja toivottavasti sitä on vielä huomennakin ja ylihuomenna.

Viikonloppu meni siivotessa ja miten ihanaa olikaan, kun sitä lunta vihdoinkin alkoi sataa. Lauantaina piti lähteä kävelyllä, että Mimosa pääsi liukurin kanssa mäkeen. Meidän pihoilla, kun sitä oli niin vähän, että muutamalla laskulla sai hiekat esiin.

Lumiukkojakin lapset pyörittelivät parkkipaikkaa vahtimaan.

Ja kun tuli lumi, tuli myös Mikko Alkio Vantaan Sanomiin. Ja varmaan se on muissakin lehdissä mainostanut. Mainoksen ideana oli "Pitääkö myös pääministerin tulla SAKsta, presidentti on jo sieltä? Ja kylläpä mieltä lämmitti, kun tyyppi (olmikos se oli?) on ymmärtänyt jutun idean.

Uskomatonta, miten Vanhanenkin jaksoi vänkyttää kepulaisista SAKn jäsenistä? Missä ne kaikki sitten on? Miksi ne kaikki ammattiliittojen johtopalleilla olevat ihmiset ei ole kepulaisia? Voiskohan mitenkään johtua siitä, että niitä kepulaisia on sittenkin aika vähän. Ja ne työreformin sivut kummittelee siellä komerossa...

Viimeiset kolme päivää olen heilunut mopin varressa ja puunannut kotia. Miten nopeasti sitä vieroittuukaan tästä rakkaasta tietokoneen kapistuksesta. Ja näistä blogeista. Onneksi.

Ei tippa tapa

2007-01-04T23:00:00.000+02:00

Töissä kuuntelen koko päivän radiota. Ja, varmaankin radion hinnan takia, vain yksi kanava kerrallaan kuuluu ilman suhinoita. Tällä viikolla se kanava, joka on sattunut kuulumaan, on suoltanut tunnista toiseen tipatonta tammikuuta.

Hakaniemi työpaikkana on aiemminkin antanut aihetta ajatella omaa alkoholinkäyttöä, siellä kun olisi seuraa aina tarjolla. Monesti olenkin todennut, että on hyvä kun on pienen lapsen äiti. Voi kieltäytyä helposti kaikista ylimääräisistä reissuista vain syyttämällä lasta tai sitä lasten hoitoa.

Mitä se sitten onkaan sille raavaalle miehelle, jota toverit höykyttää tossun alla olosta, jos Juttari ei kiinnosta. Kaikki tietävät ainakin muiden suusta kuultuna "pitkät ja kosteat lounaat", jossa asiat sitten sovitaan. Tai ne "yhdet" työpäivän jälkeen.

Ja kun touhua on jatkunut vuosia, tulos on nähtävissä. Suurimman osan liittojen toimitsijoiden, mutta myös toimistotyöntekijöiden henkilökohtaisiin koulutus- ja oppimissuunnitelmiin pitäisi lisätä liikkumisen ja oikein syömisen ja juomisen opetteleminen.

Hakaniemeen tulo toi minulle melkein kymmenen kiloa lisää, enkä varmasti ole ainoa. Mitä ihmettä siis pitäisi tehdä? Kyse on kuitenkin vallitsevasta toimintatavasta eikä vain henkilökohtaisesta valinnasta.

Juttarin keittiöstä kielletään voi, kerma ja ne rasvaiset pizzajuustot. Joululounaille ja työntekijöiden läksiäisiin porkkanamehua drinkkilasiin, naposteltavaksi kukkakaalia ja ruuaksi kasvissosekeittoa. Kokouksiin syötäväksi vain hedelmiä ja näkkileipää ilman voita. Kahvin kanssa vain kevytmaitoa. Juttariin pakolliset jumppatuokiot tunnin välein. Ja maailma pelastuu...

Lupausten viikko

2006-12-28T23:27:00.000+02:00

Vielä on muutama päivä aikaa keksiä ne lupaukset, joita sunnuntaina sitten kuplivan juoman innoittamana itselleen lupaa.

Viime vuosien kestosuosikit saavat varmaan tälläkin kertaa kunnian päästä listalle

aloitan jälleen kerran laihduttamisen
liikun jälleen kerran enemmän
aiheutan vähemmän harmaita hiuksia mummokullalle
pidän aina välillä suuni myös kiinni
en edelleenkään oikeesti polta tupakkaa
tapaan niitä kavereita (lue= ei tovereita), joiden kanssa on luvattu tavata
olen enemmän koti-ihminen, jaksan siis innokkaasti siivota, pestä pyykkiä ja silittää
yritän pitää kiinni lupauksista, jotka olen itselleni tehnyt

Jotenkin vaan tuntuu, että tulevaisuutta lupausten pitämisellä ei ole. Ehkäpä tällä kertaa olisikin vaihtoehtoisen listan vuoro ja edelliset vain kummituksina mielessä. Jospa siis otan onkeeni tovereiden vinkeistä ja

relaan vähän
annan ihmisten oppia ja tehdä omia virheitä, vaikka ne olisi jo itse kokenut
olen spontaani
annan enemmän aikaa itselleni

Enpä tiedä kummat on sitten helpompi toteuttaa. Katsotaan mitä sunnuntai tuo tullessaan.

Joulu meni jo

2006-12-25T21:38:00.000+02:00

Taas on yksi joulu takana.

Teimme rohkean päätöksen ja vietimme ensimmäistä kertaa joulun kotona. Kaikki aikaisemmat joulut on kulunut Jussin vanhempien luona tai SAKKIn joululomaleirillä. Ja kylläpä oli painetta.

Meidän mummo ja pappa tuli meille, nekin oli ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen joulun täällä etelässä eikä sukulaisissa Kiuruvedellä. Mukavasti meni, mutta jotenkin tällä kertaa jäi olo, että tässäkö se oli.

Oli myös erilainen joulu lahjojen suhteen. Ostettiin kaikille pariskunnille lahjaksi World Visionin kautta jotain hyödyllistä; moskiittoverkkoja, puun siemeniä ja terveystarkastuksia. Oltiin tyytyväisiä itseemme, kun ei kerrankin höyrähdetty turhuuksiin.

Ja kylläpä oli mukava käydä anopin luona kylässä ja kysellä mitä pitivät lahjasta. "Voishan sitä joululahjaksi saada muutakin kun ilmaa", kuului rakkaan anopin suusta. Lamaannuin täysin ja tuijotin suu auki pystymättä sanomaan sanaakaan. Jussi yritti selittää mikä lahjassa oli ideana ja vastauksena saimme "No haluatteko itse muka samanlaisen lahjan ensi vuonna?".

Mitäpä siihen muuta sanoa, kuin kyllä, kiitos kahvista ja heippa.

Uskomatonta.

Häähumua

2006-12-18T22:57:00.000+02:00

Oltiin lauantaina häissä. Ja koska häissä oli ohjelmaa vähänlaisesti, jäi aikaa pohtia häiden ja ylipäätään naimisiinmenon merkitystä. Nykyään kun mennään aika heppoisin perustein varsinkin kihloihin ja joskus myös naimisiin. (Kokemuksen syvä rintaääni puhuu, kolmatta kertaa kun olin kihloissa ennen kuin naimisiin menin.)

Enpä tosin kadehdi niitäkään pareja, jotka hampaat irvessä "lasten takia" pysyvät yhdessä aikansa ympärivuorokautiseen nahisteluun käyttäen.

Häät jotenkin herättivät ne muistot, kun pikkutyttönä haaveili satumaisista prinsessahäistä ja foreverlastinglovesta. Karu todellisuus vaan kertoo omassa tuttavapiirissäkin siitä, kuinka yksinkertaista se sitten lopulta onkaan vieraantua toisesta ja aloittaa uusi elämä nopeassa tahdissa.

Miten sitä itse sitten olisi niin erilainen ja fiksu, että osaisi valita kumppaninsa oikein, kun ei muutkaan? Jotenkin eroamisesta ja kamojen jakamisesta on tullut niin paljon arkipäiväisempää kuin aikaisemmin. Vai luovuttaako ihmiset vaan helpommin kuin aikaisemmin? Tai puhutaanko parisuhteessa enemmän asioista kuin aikaisemmin? Kai tästäkin jotain tutkimuksia on tehty.

Ja taas kerran, mitenkä kaikki tämä vaikuttaa lapsiin. Muistan kun meidät erotettiin ja paiskattiin kahteen eri kotiin. Nähtiin joka toinen viikonloppu ja tietty se vaikutti kaikkeen elämiseen ja olemiseen. Joka toinen viikonloppu pääsi painimaan ja leikkimään isosiskoa. Joka toinen joulu, joka toinen uusi vuosi ja kaksi viikkoa kesälomalla. Lopun aikaa piti tulla toimeen puhelimen välityksellä. En mä kyllä semmosta toivo kenellekään.

Ahdistus iski, kun tajusin että mulla on kokonaista neljä päivää joululomaa. NELJÄ. Tähän asti tasarit SAKKIssa on pitänyt mut pois melkein kuukauden töistä joulun aikaan ja nyt sitä lomaa on neljä päivää. Syksy meni aina yhdessä hujauksessa, kun painoi töitä niska limassa. Nyt on ihan yhtä väsynyt olo, mutta ne vapaapäivät puuttuu.

Ensimmäistä kertaa siis iski todella lujaa tämä toimitsijan ja sihteerin ero. Ei mukavaa.

Keikkaa pukkaa

2006-12-15T23:15:00.000+02:00

Sovin tänään Mimosalle hoidon ensi viikon tiistaille, daameille pukkaa taas keikkaa. Ärsyttää, jos ääni ei palaudu siihen mennessä. Onneksi ohjelmistossa ei Veli Siskon lisäksi ole suurempia kiekumisia, on meinaan ääni enemmän tota kellaribassoversiota tällä hetkellä.

Laulaminen vaan on niin mukavaa. Vaikka 12 vuotta koulun kuorossa oli välillä yhtä tuskaa ja leireillä kotkalaulujen laulaminen tulee unissaankin. Nyt jos yhdet treenit jää väliin, huomaa tapailevansa uusimman laulun sanoja bussimatkalla tai kotona puuhastellessa.

Huomenna olis häät. Oltiin vähän yllättyneitä, kun Jussin serkku kutsu meidät kakkukahvihäihin, me kun ei olla ikinä oltu oikeen tekemisissä. Eikä ole Jussikaan ollut. Mutta velvollisuudentunnosta tottakai mennään. Mimosa sai uuden prinsessamekon ja juhlasukkikset. Mekko on tietty vaaleanpunainen ja se jo mietti kaikkien mummojen edessä keikistelyä, silleen prinsessat kuulemma tekee.

Illalla on vastapainoksi Arsin 30-vuotisjuhlat. Jussi intoutui suunnittelemaan omia vuoden kuluttua tulevia juhliaan ja tajusin, että sehän on kohta ovella. Ikäkriisi on aiemminkin iskenyt, jotenkin se kolmekymppiä on se rajapyykki, jolloin on pakko olla aikuinen. Mä taidan kyllä olla tästä meidän vanhasta porukasta se viimeinen joka täyttää. Kaikki mun koulukaverit on mua vanhempia, mä kun menin vuotta aiemmin kouluun. Ja tovereistakin kaikki taitaa olla mua vanhempia. (Uutta sukupolvea ei nyt lasketa mukaan.)

Toisaalta on kiva kun on juhlia. Ehkäpä liittyen ikäkriisiin, on mulla jo hetken aikaa ollut ihme mieltymys siihen illanistumiseen. Ehkäpä ne menetetyt rillutteluvuodet huutaa olemassaolollaan. Ja ehkäpä se SAKKIsta pois siirtyminen on aiheuttanut vieroitusoireita. Työreissuja kun oli riittämiin, eikä sillon kyllä mitään baareilua kaivannut.

Ehkäpä mun pitää tarjoutua toveri Mölsälle seuraksi tekemään Koivukylän baarikierros, täällä kun näitä kippoloita riittää. Tosin voi ne viihdehalut hävitä jo ensimmäisen baarin kohdalla...

Se oli aivastus

2006-12-12T14:43:00.000+02:00

Ahdistaa, eikä saa henkeä. Aivastuttaa ja niiskututtaa ja kurkkua särkee.

Juuri kun selvisin puolentoista viikon vatsataudista, alkoi sunnuntai-iltana ilmestyä hirvittävän kokoisia rakkuloita kurkkuun. Nenä meni tukkoon ja aivastuksia alkoi vaan tulla jostain. Eilisen päivän sinnittelin töissä hämärän rajamailla ja tänään jäinkin jo kotiin.

Voi kökkö.

Joululahjoja pitäisi ehtiä ostelemaan, joulukortitkin pitäisi saada tehdyksi ja joka-aamuinen Mimosan joulukalenterikin aiheuttaa jo ylimääräistä ahdistusta. Meillä on kun on semmonen taskukalenteri, johon pitäisi keksiä jotain suurta ja mahtava joka aamuksi. Ensimmäiset 7 luukkua vielä riitti ideoita, mutta hiipumaan päin on.

Tulisi jo lunta. Ankeeta on, kun ei nää päivän valoa kuin työpaikan ikkunasta.

Perjantaina oli Vernissassa meidän järjestämät perinteiset työväen iltamat. Oli muuten mukava tapahtuma. Innostuin täysin siitä jo etukäteen ja vannoin, että samanlaiset on tulossa ensi vuonnakin, tai no oikeastaan tietty paremmat.

Ja lauantaina oltiin taas Antin poppoon kanssa jalkautumassa Tikkurilan joulumarkkinoilla. 350 nenäliinapakettia meni humahtaen, niin että piti jo rueta säännöstelemään. Yhdelle kun pakettia tarjosi, oli kahdeksan ihmistä jonossa. Muitakin ehdokkaita oli mukavasti paikalla. Niemi-Saaren Marilla olin älyttömän upea roll-up, vetoaa varmasti porukkaan.

Mukavaa, että on muitakin paikalla. Meillä on edessä vielä tiukat paikat, että selvitään näistä vaaleista kunnialla. Ja siinä ei auta muu, kuin se, että joka ikinen ihminen kaivetaan työväenyhdistysten listoilta päivystämään kadulle ja muistuttamaan tulevista vaaleista.

12 vuotta eikä suotta

2006-12-05T08:49:00.000+02:00

Eilen oli taas yksi merkkipaalu elämässäni. Olin viimeistä kertaa Vantaan Demarinuorten hallituksen kokouksessa.

12 vuotta sitten, pikkutyttönä, minut valittiin silloisen SNK:n Vantaan aluejärjestön aluetoimikuntaan ja kyllä olin silloin ylpeä. Harvoin sitä 15-vuotiaana istuu niin suuren ja mahtavan järjestön päättävässä elimessä. Ensimmäiset vuodet meni touhua seuraillessa ja opetellessa. Oli kunnia-asia, että pääsin kokouksiin paikalle ja imin itseeni kaiken mitä kuulin.

Aluejärjestössä oli työntekijänä toveri Kähärä, jonka ansiokkaalla painostuksella ja innostuksella olin paikalla kaikissa valtakunnallisissa tapahtumissa; Palikat paikoilleen ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan.

Lukioaikana ja ja vielä alaikäisenä kaikki vanhat tyypit; Kiiki, Lyyli, Sari ja muut, teki joukkoeläköitymisen ja niinpä huomasin olevani puheenjohtaja. Nuorelle tytölle tuli paljon vastuuta, eikä vähäisimpänä se esimiesvastuu työntekijästä. Onneksi alkuun oli vanhempi ja kokeneempi toveri Pietilä, jolla oli vahva käsitys miten töitä pitää tehdä.

Lukion jälkeen sain unelmaduunin, sain palkkaa siitä, että harrastin järjestötoimintaa. Nuorena ihmisenä ilman omaa elämää alkoi järjestötyö saada enemmän ja enemmän aikaa ja ylpeänä kyllä jälkeenpäin voi sanoa, että oi niitä aikoja. Nuoremmat toverit ovat varmasti jo kyllästymiseen asti kuulleet kommentteja; kyllä meillä vaan aikasemmin...

Viimeiset vuodet on mennyt lähinnä varjoissa hiippaillen ja taustalta tukien. Silti nyt se yksi aikakausi on lopussa. Vaikka kyllä mut saa kettingeillä laittaa kiinni, että seuraava liittokokous jäis väliin. Tai että en osallistuisi Tallinnan opintomatkalle.

Onneksi liiton glögit osuu sopivasti tälle viikolle, toivottavasti toverit näemme siellä!

Fler mammor

2006-11-24T22:15:00.000+02:00

Kuljen bussilla töihin aamuisin silmät sikkurassa ja napit korvissa. MP3-soitin raikaa rentouttavia sointuja; Eros, Stella ja Eagles antavat virtaa heräämiseen. Ja mitä näenkään?

Fler mammor bakom direktörsborden, hälsar Stefan Wallin.

Mitä helvettiä? Onko RKP aloittanut jonkun omasta mielestään tasa-arvoprojektin? Jos joku viisaampi osaa kertoa, tehkää se ihmeessä.

Olen tunnetusti naisjärjestöjen vankka vastustaja, mä en vaan ole saanut pieneen päähäni mahtumaan miksi ihmeessä esimerkiksi Sosialidemokraattiset Naiset on olemassa. Jos kerran SDP on tasa-arvon järjestö, miksi Naisilla pitää olla oma järjestö, jossa pääsee puuhastelemaan? Ja miksi ei sitten ole sitä miesjärjestöä? Ja jos olisi, mihin tarvittaisiin enää puoluetta? Luulisi kai, että sosialidemokraattisilla naisilla on samanlainen arvomaailma kuin sosialidemokraattisilla miehillä.

Takaisin RKP:n kampanjaan. Mikä itseisarvo siis on sillä, mitä housuissa sattuu killumaan? Ehkäpä löydän vastauksen RKP:n sivuilta...
_________________________________________

Ja sitten taas meidän Mimosa.

Tarhasta tullessa näin, että jokin painaa mieltä. Yritin kysellä, mutta asiat ottaa oman aikansa ja tulihan se vihdoin viimein sieltä. Emilia oli tarhassa kertonut, että sen äiti ja isä on eronnut. Ja kaikkien perheiden käy samalla tavalla. Se eroaminen kun kuuluu siihen parisuhteeseen. Niinpä siis tämä viisivuotias kirkkain silmin kysyy, että kun me ollaan jo menty häihin ja hankittu lapsia niin koska sitä sitten aiotaan erota.

Repesin nauruun, mutta samalla meinasi päästä itku. Ajattelin sitä Emilia-parkaa, joka kuvittelee elävänsä normaalia elämää muiden lasten lailla. Ja sitä harvinaisuutta, että olen lapseni isän kanssa naimisissa...

Vaihtoehtoinen viikonloppu

2006-11-20T08:55:00.000+02:00

Vietin viikonlopun Kisakeskuksessa Vantaan Demariakatemialaisten kanssa. Akatemian viimeinen virallinen tapaaminen järjestettiin kaksipäiväisenä seminaarina Pohjan kunnassa, Kisakeskuksen upeissa maisemissa.

Ohjelmassa oli rastirata, jossa Mölsän Jukan kanssa pidimme TSL:n rastia pystyssä kodassa, nuotion loimussa. Muutenkin viikonloppu oli idyllinen. Kisakeskuksen mahtavat ruuat saivat mahan pullolleen ja illalla lauloimme kolmisen tuntia työväenlauluja.

Olisihan sitä tietysti viikonlopun voinut huonomminkin viettää.

Mielenkiintoista oli sunnuntaina pidetty työväenyhdistysten kehittämissessio, jossa nämä uudet puolueen jäsenet pohtivat oman työväenyhdistyksensä kehittämistä ja kehittämisideoiden eteenpäin viemistä. Kovin monen suusta tuli toive uusille jäsenille pidettävästä perehdyttämistilaisuudesta ja siitä, että kokousten ohella olisi aikaa myös keskustella.

Ja totta tosiaan, eihän se montaa minuuttia aikaa veisi, jos joka ikinen uusi jäsen saisi puhelun oman yhdistyksen puheenjohtajalta ja saisi kertoa omista haluistaan yhdistystoiminnassa.

Ja eihän se paljoa vaatisi, jos kokousta ennen tai sen jälkeen, muistaisi kysyä niiltä uusilta jäseniltä enemmänkin kuulumisia, kuin että onkos ilmoja pidellyt.

Sain taas valaistuksen ja ne yksinkertaiset pienet asiat saivat jälleen kerran uuden merkityksen.

Nyt iski ahdistus

2006-11-14T13:41:00.000+02:00

No nyt se sitten tuli se syysahdistus. Koti ei meinaa siistiytyä millään tavalla, kun joka ikinen ilta on jotain menoa. Ja viikonloputkin on tilkitty täyteen vaikka minkä moista turhaa menoa.

Onneksi on muutamia tovereita, jotka pitää huolen, että pysyy edes jollain tavalla järjissään.

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja koska muutto on vienyt kaikki ajatukset normaalista elämästä, olin unohtanut koko hemmetin isänpäivän. Ja lauantai-iltana tein rohkean päätöksen olla ostamatta mitään Jussille. Olen tähän astikin miettinyt, miksi ne puolisot niitä lahjoja hommaa. Eikös se ole Isän päivä, eikä Jussi mikään isä mulle ole.

Mimosa oli kyllä näpeltänyt pikku sormin kaksikin lahjaa kortin kera.

Ja huonoa omaatuntoa lievitti myös se, että Jussilla oli just synttärit, joten paketteja on tullut viime aikoina muutenkin.

Silti, kai ne mainokset saavat aikaan illuusion siitä, ettei päivänsankari ole mitään, jos ei sitä ympäröi kasoittain kaiken maailman partakoneita ja pappatohveleita.

Muuttopuuhissa

2006-11-09T08:18:00.000+02:00

Huhhuh. Me ei kyllä muuteta pitkään aikaan.

Viime sunnuntaina oli virallinen päivä ja kylläpä sitä hommaa riitti. Lauantaina vielä piipahdin nuorisopiirin syyskokouksessa ja kylläpä tuntui mukavalta, kun ensi vuodelle rooli on tilintarkastaja. Vaikka vuosia iän puolesta olisi vielä riittänyt, alkaa homma jo yli kymmenen vuoden jälkeen maistua hieman mauttomalta. Mukava on silti seurata sivusta sitä pyörän uudelleen keksimistä...

Kämppä on ihan kaaos, joten ainakin daamien treenailut on vähäksi aikaa meillä unohdettava. Kova tavoite on saada koti jouluksi kuntoon, edessä siis monta kiireistä iltaa.

Mimosa aloitti maanantaina uudessa tarhassa ja ei auta kuin lasten uskomattomaa sopeutumiskykyä. Ensimmäinen päivä meni penkin alle, tyyppi ei suostunut syömään tai nukkumaan ja puolen tunnin välein liimautui ikkunaan kiinni odottamaan äidin tuloa.

Jo seuraavana päivänä se oli kuin kala vedessä ja ei olisi malttanut lähteä tarhasta pois, kun kävin sen vähän aikaisemmin hakemassa.

Eilen käytiin Alepassa kaupassa ja mut valtas aika nostalginen fiilis. Ihan kun olis kotiinsa tullut. Jostain syystä, vaikka Hakunilassa olen asunut koko lapsuuden ja nuoruuden, tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Ja sattuman oikusta, juuri kun fiilistelin tomaattitiskin luona, Kössi käveli kaupasta sisään...

Lapselle oikeus olla lapsi

2006-10-27T21:16:00.000+03:00

Kauhistuin, kun käytiin viime viikonloppuna etsimässä Mimosalle tarhatossuja. Ne kun ei mitkä tahansa tossut kelpaa vaan neidille piti saada semmoset vähän niin kun balettitossut ja niiden piti olla kiiltävät. Onneksi ne loppujen lopuksi löyty.

Matkalla oikeiden tossujen luokse, löysin ruotsalaisesta kenkäkaupasta järjettömän korkeat
korot juhlakengistä. Kenkien koko oli 24. Ja meidän viisivuotiaan Mimosan kengänkoko on 30. Tosin sillä on iso jalka. Mihin ihmeeseen kolmevuotias tyttö tarvitsee aikuisen jalalle suunniteltu korkokenkiä? Ja kuka helvetti ostaa semmosia kenkiä omalle lapselleen?

Tänään oltiin Prismassa ja kauhistuin vielä enemmän. Mimosa olisi halunnut ostaa topatut rintsikat. Ihmettelin, että mitenkä se jo naisten alusvaateosastolle ehti. Ja kappas, lasten osastolla oli myynnissä todellakin topatut rintsikat, kokoa 140. Hei haloo!

Missä ihmeen välissä se lapsi ehtii olla lapsi, jos tarhaikäisenä jo pitää käyttää rintsikoita ja korkkareita. Eittämättä kouluun mennessä pitää olla ekat fritsut hommattuna ja ala-asteen puolivälissä voi rueta imuttelemaan oikein tosissaan poikien kanssa. Tai mieluiten vähän vanhempien jätkien kanssa, ne kun on kehittyneempiä.

Vastustan ja varmastikin tulen aiheuttamaan Mimosalle vielä monet harmit. Mutta mähän en tämmöseen meininkiin suostu.

Työväen sivistystä

2006-10-26T22:29:00.000+03:00

Pidettiin tänään Vantaan TSL:n toiminnan suunnittelukokous. Ja
vaikea uskoa, mutta vaikka kyseessä ei ollut virallinen kokous vaan
enemmänkin palaveri, meitä olis silti paikalla reilusti yli puolet. Mahtavaa!

Pitkästä aikaa tuli fiilis, että omalla toiminnalla on ollut paljon merkitystä jollekin
järjestölle.

Kun tulin mukaan TSL:n touhuihin tauon jälkeen vuosia sitten, yhdistys oli
konkurssin partaalla. Pääoma oli tuhansia euroja miinuksella ja edessä kovaa
työtä. Toisaalta nyt on mukava ajatella, että omalla ammattitaidolla on saanut
pelastettua arvokkaan järjestön. Ja kun katsoo tulevalle vuodelle suunniteltua
toimintaa, ei voi olla kuin ylpeä.

Suunnitelmissa on herättää Demariakatemian aikaansaannos, Perinteiset
työväen iltamat, henkiin perinteeksi ja jokavuotiseksi puolueväen yhteiseksi
illanvietoksi. Kunnallisvaaliehdokkaita koulutetaan, järjestetään taidenäyttely,
senioritanssikursseja...

Ja vuoden alusta työntekijäpalvelut ostetaan ostopalveluna niin, että saadaan
kaikki hyödyt irti kokopäiväisestä työntekijästä.

Vielä kun kaupunki ja toverit vapaa-ajan lautakunnassa myöntäisi muutaman
euron enemmän avustusta...

Vaan into hehkuu otsallaan...

2006-10-24T21:29:00.000+03:00

Kyllä vaalityö on mukavaa. Jos sinulla ei ole jo ehdokasta, valitse se äkkiä.

On mahtavaa olla suunnittelemassa ja ideoimassa oman ehdokkaan tulevaa koitosta. Ja on ihanaa kun voi tehdä vaalityötä toiselle ihmiselle, toista on paljon helpompi myydä. Ja on mukavaa, kun tutustuu ihmisiin ihan eri tavalla.

Olen aika monet vaalit jo kampanjaa läheltä seurannut ja siinä mukana hommaillut. Nyt jotenkin tuntuu erilaiselta. En tiedä onko kokemus jo tuonut sitä varmuutta ja järkeä siihen, mitä kannattaa tehdä ja missä vaiheessa. Ehkäpä se kokemus myös pistää hymyilemään vesisateessa.

Ja ehkäpä se kokemus myös liikuttaa niitä jalkoja sille viimeisellekin postiluukulle maaliskuussa.

Ja jostain syystä vaikka vettä sataa jo ties kuinka monetta päivää kaatamalla, jo monena vuonna iskenyt syysmasennus on edelleenkin poissa. Ehkäpä uusi työ ja uusi asunto pitää intoa yllä. Tosin jalkapuoli-Jussi kyllä pitää jalat maassa. Repeytynyt pohjelihas pitää miehen pedissä viikon verran...

Mummot on mukavia

2006-10-22T21:02:00.000+03:00

Kyllä sitä hassuista jutuista saa mielen piristymään.

Tänään oltiin Antin kanssa Klaukkalan syysmarkkinoilla ja taas meni sipulit käsistä. Mutta sitäkin enemmän oli todella mukava jutella mummojen kanssa. Antin mummo tuli käväsemään ja tietty sukulaismummot on aina kivoja. Mutta myös ihan tuntemattomat mummot.

Sipulit jotenkin vapautti mummot kertomaan omista pihoistaan ja vuoden -95 lämpimästä kesästä ja kuinka silloin tulppaanit kukkivat joulukuussa. Kansaneläkkeen pohjaosan tipputamisesta olen kuullut kerran jos toisenkin ja monet kerran on mummo melkein käynyt silmille, kun se Lipponen on niin huonosti kohdellut.

Mukavaa, kun tuli hyvä mieli. Eläkeläiset on ainakin mulle ollut aina se vaikein ryhmä jalkautumisessa. Vaikka kuinka yrittää, en osaa samaistua eläkeläiseen; päivärytmiin, syömiseen, harrastuksiin, rahan käyttöön... Ja kun ei osaa samaistua tai tiedä siitä elämästä mitään, on hirveän vaikea antaa oikeita vastauksia.

Mummot on myös kovin usein kultaisia. Ne tulee ilmaisen tavaran perässä, mutta myös aina muistavat toivottaa jaksamista ja onnea.

Mun mummo on ihana. Vähän höpsö, mutta ihana. Ja me ollaan hauskasti samassa tilanteessa, nekin muuttaa. Minä puhkun intoa, että pääsen isompaan. Ja mummo puhkuu intoa, kun pääsee pienempään.

Mummon kanssa soitellaan vähintään kerran viikossa ja se osaa aina kuulla mun äänestä, jos jokin on vialla. Se osaa aina valita oikeat sanat ja kysyä oikeat kysymykset ja ymmärtää vaikkei mitään sanoisikaan. Se on oikeastaan enemmän kuin mummo.

Mummo on lohduttanut, kun ihmissuhteissa on ollut vaikeaa. Mummo on auttanut, kun on ollut rahasta tiukkaa. Mummo on kuunnellut, kun on ollut sanottavaa. Mummo on vienyt matkoille ja retkille, kun olin pieni.

Toivottavasti jokaisella on mummo. Ja vaikka mummo täyttää ensi vuonna 70v, mä toivon, ettei se vanhene koskaan.

Yksinhuoltajan elämää

2006-10-21T18:45:00.000+03:00

Olen monesti miettinyt niitä aikuisia, jotka kasvattaa lastaan tai lapsiaan yksin.

Jussi tekee välillä omituisia työvuoroja, tällä tuli neljä vuoroa putkeen. Ja kun
ei nää toista kahteen vuorokauteen, tulee välillä koettua yksinhuoltajutta
pienissä pätkissä.

Ei voi kuin ihmetellä niitä ihmisiä ja sitä tahdonvoimaa, jolla päivistä selviää.
Jos toinen on matkatöissä tai tekee paljon iltavuoroja, tietää sen toisen
kuitenkin taas kohta tulevan. Silloin saa aikuista juttuseuraa, itse hengähtää ja
tehdä muutakin kuin viettää aikaa lasten kanssa leikkien.

Pitää olla mieletön tukiverkosto, että selviää. Tai voi harrastaa. Tai edes
suunnitella omia säännöllisiä menoja.

Toivon todella, että neuvolaverkosto toimii ja apua sieltä saa pyytämättä.
Voisin kuvitella ainakin itselläni olevan melkoinen kynnys avun pyytämiseen.

Ja tänään taas jaettiin sipuleita.

Antti oli oikein lehtimainoksellakin ilmoitettuna Pähkinärinteen markkinoilla
patsastelemassa ja kukkasipuleita jakamassa. Tunnissa meni parisataa pussia
ja kylläpä jäi vesisateesta ja pienestä räntäpyrystä huolimatta hyvä mieli.
Huomenna uudestaan Klaukkalassa ja siinäpä se viikonloppu menikin...

Pahvilaatikoiden keskelle

2006-10-19T15:45:00.000+03:00

Vihdoinkin. Pääsimme siis kahden asunnon loukusta yhden asunnon velkavankeuteen. Reilun parin viikon päästä maanantaina myydään ja
tiistaina ostetaan asunto. Tilillä käy hirvittävä määrä rahaa ja saman tien lähtee pois.

Nyt alkoi hirveällä tohinalla pakkaus ja purkaminen. On meinaan kertynyt taas reilussa kolmessa vuodessa tavaraa niin hirveesti joka paikkaan, että oikeen ahdistaa.

Keittiön kaapista löytyi eilisillalla yli 20 kuohuviinilasia. Mihin ihmeeseen semmosta määrää kukaan tarvitsee? Meillä on myös kolme pahvilaatikollista videokasetteja, olen meinaan hamsteri nauhottamaan elokuvia ja omasta mielestä hyviä ohjelmia. Meillä on vaan jo monta kuukautta ollut VHS-videot rikki, eli eipä niitä ole paljon päässyt katselemaan.

Olohuone alkaa jo tuntua varastolta enkä ole vielä edes päässyt alkuun.

Uudesta päivähoitopaikasta ei ole tietoakaan. Hieman hirvittää. Tulee meinaan vaikeet ajat, jos pitää kerran tunnissa kulkevan bussin varassa viedä ja hakea Mimosaa hoitoon.

Sain myös tänään aikaiseksi ihmeen. Varasin ajan piilarien sovitukseen. Jos vaikka kokeilis semmosia.

Yhdistystoimintaa...

2006-10-17T20:59:00.000+03:00

Olin tänään ensimmäistä kertaa uuden työväenyhdistykseni kokouksessa.
Ja oikein syyskokouksessa.

Ja kylläpä taas tyrmistyin meidän rakkaan puolueemme ikärakenteesta. Minua ja Hannaa lukuunottamatta kaikki oli enemmän tai vähemmän eläkeläisiä. Kyllä siinä saa uusi ihminen kahteen kertaan miettiä lähteäkö mukaan vai ei.

Mä luulen, että tässäkin vaan luja tahto läpi harmaan kiven tuottaa tuloksia. Ne vähäiset nuoret, jotka Vantaallakin omissa yhdistyksissään jaksaa painaa, kyllä huomataan. Niin ukkojen kuin ulkopuolistenkin keskuudessa. Ja ura urkenee ja lisää nuoria tulee. Ei tässä voi muuhun uskoa. Eihän tässä olis muuten mitään järkeä...

Käytiin tänään Jumbon Rosso Expressissä syömässä ja jäin Ann Selinin vähän aikaa sitten kirjoittaman jutun innoittamana pohtimaan palvelua. Jutussa linjattiin palvelun lisääntyvän, kun ihmiset vain alkaisivat vaatia palvelua. Astiat jätetään pöytiin, jotta joku ihminen joutuu ne sieltä hakemaan. Miksi mennä kahvilaan, jos rahalla ei saa palvelua?

Olin viikonloppuna perustamassa Toverit Palvelun Puolesta Topakka ry:tä. Olen ollut vähemmän aktiivinen ay-liikkeessä, kun aika on mennyt enemmän puolueen, demarinuorten, kotkien ja TSL:n parissa toimimiseen. Nyt viikonloppuna Duunaripäivillä jotenkin heräsin aiheeseen.

Me vaan jotenkin suostutaan siihen, että joka paikka on täynnä itsepalvelua. Harvassa kaupassa on enää liha- tai kalatiskiä. Monet huoltoasemat ovat lähes kokonaan siirtyneet automaattipumppuihin saati, että jossain saisi itse tankkaamiseen apua. Matkalippuja voi ostaa kännykällä, netistä ja automaatista.

Meidän maalla, siis Kiuruvedellä, on mun lapsuudesta saakka ollut kukkakauppa, josta voi ostaa kukkia vaikka myyjää ei ole paikalla. Rahat jätetään semmoseen kippoon ja homma toimii, koska kukaan ei huijaa.

Mummo on ollut ikänsä tarjoilija ja osaan arvostaa hyvää palvelua. Monesti laitan palautetta, jos olen saanut huonoa palvelua. Ja myönnän, en koskaan silloin kun olen saanut hyvää palvelua.

Telkkarissa on muistaakseni joku lääkefirma pyörittänyt mainosta, jossa saa kehua omaa lääkäriään tai apteekkariaan. Voisko joku siis avata, esimerkiksi toi PAM, semmosen sivuston, jonka kautta vois ilmiantaa todellisia palvelualan ammattilaisia?

Ay-opissa Kiljavalla

2006-10-15T20:59:00.000+03:00

Mä olen myyty.

Viikonloppuna oli Kiljavalla Demarinuorten Duunaripäivät ja pakkohan sinne oli lähteä.

Ja kyllä kannatti. Baarin antimien lisäksi Matkan työelämän ihmeelliseen maailmaan piti Pamin kouluttaja Irene Korimäki. Ikinä en ole paremmalla luennolla ollut. Ja niitä on ollut jos muutama.

Mukavaa oli huomata uusien naamojen tulo. Varsinkin Lappeenrannasta oli iso porukka. Täytyy vain toivoa, että intoa riittää siihen paikalliseenkin toimintaan.

Ensiapua ja ennaltaehkäisyä

2006-10-10T21:15:00.000+03:00

Olin tänään yhden työpäivän mittaisella ensipaukurssilla. Kouluttaja oli meidän työterveyshuollosta ja enpä ole ikinä paremmalla kurssilla ollut.

Vaikka on Nuorten Kotkien ja muidenkin leirien kautta tullut opittua vaikka mitä, tämä oli kyllä ensimmäistä kertaa sitä, mitä jokainen ihminen oikeasti tarvitsee hallitakseen esimerkiksi kolaritilanteet. Aikaisemmin on oikein annettu ensiapu aina vaatinut sitä, että osaa sitoa ideaalisiteen ja kolmioliinan oikein. Nyt keskityttiin siihen, mitä voidaan tehdä ilman apuvälineitä. Todellisuudessa harva kantaa mukanaan ensiaputarvikkeita käsilaukussa.

No joo, täytyy myöntää. Olihan siellä vielä pari niitä 80-luvun videoita, mutta muuten todella toimiva paketti.

Kouluttaja eteni koko ajan tositilanteista kertoen ja jotenkin asiat vaan kolahti. Vanhat elvytysohjeet on mennyt viime keväänä uusiksi ja kyllä on rankkaa puuhaa. Painelu-puhalluksia on kolmea sorttia riippuen ihmisen iästä.

Tärkeintä kuitenkin aina on se, että tekee jotain. On vaikka vain vieressä ja silittää.

Hurjinta oli kuunnella muistelmia kouluttajan lastenklinikan polilta. Vaikka joissain asioissa olen tähänkin saakka ollut hieman hysteerinen, ei esimerkiksi uimarannalla vahtiminen tai saunassa varoittelu ainakaan vähene. Ja ne soppakattilat jatkossakin keitellään siellä seinän puoleisilla levyillä.

Ja taas omatunto kolkutti kolesteroliarvojen koholla olemisesta. Jokaikisellä suvun yli 50-vuotiaalla tyypillä on lääkitys ja niinpä jo näin alle kolmekymppisenä sain keväällä määräyksen alkaa ruokavaliota korjaamaan. Becelit on jääkaapissa ja yritän muistaa, ettei katkarapuja saa syödä niin paljon. Todellisuus kuulemma vaan on se, että jos en kuole sydäninfarktiin, syöpä tappaa.

Ehkäpä unohdan kurjan tulevaisuuden ja yritän aloittaa sen laihduttamisen. Ja liikkumisen. Taas kerran. Olisko innokkaita projektiin?

Jyrän alla

2006-10-09T20:25:00.000+03:00

Tänään kävin jatkolähetteellä ensimmäistä kertaa fysioterapiassa ja kyllä on kummallista kun veri kiertää. Pää on hehkunut punaisena koko päivän ja käsissä, päässä ja naamassa on pistellyt. Siis samalla tavalla kun joskus istuu jalan päällä ja veri pääsee sen jälkeen kiertämään. Jo heti olo oli kuin hakatulla ja veikkaan, että huomenna tulen olemaan kipeä. Tänään on myös ensimmäinen päivä moneen viikkoon, kun ei ole tarvinnut ottaa särkylääkettä. ehkä se tästä.

Päivällä oli töissä taas yhdet viisikymppiset. Ja niitähän riittää. Tuntuu hullulta ajatella sitä hetkeä kun itse on viisikymppinen. Mimosa olis jo vanhempi kuin minä nyt. Ja mitä sitä silloin olis saavuttanut? Asunto olis ehkä viimeisiä lyhennyksiä vaille maksettu, olettaen että asutaan vielä sillon samassa kämpässä. Siis yli 20 vuoden päästä.

Sillon joskus yläasteikäisenä kun tiesi kaiken, jo lukioikäiset tuntu älyttömän vanhoilta. Nyt alkaa melkein kaikilla kavereilla olla tulossa tai menossa kolmenkympin rajapyykki.

Mitä sitä sitten elämässä pitäis saavuttaa?

Omalla äidilläni oli minun ikäisenä kaksi lasta, helvetisti asuntolainaa, vakituinen työpaikka ammattiliitossa, jonkinlainen poliittinen ura eli siis lautakuntapaikka tms. ja pienen budjetin vaalikampanja kunnallisvaaleissa.

Minä vannoin ja vakuutin, että teen kaiken eri tavalla kuin äitini. Elän paljon parempaa elämää.

Ja mikäs meidät sitten erottaakaan... Mulla on vain yksi lapsi.

Humputtelua

2006-10-08T20:25:00.000+03:00

Taas yksi viikko takana.

Päivät tuntuvat kuluvan kuin siivillä.

Meillä oli taas tänään asuntonäyttely ja saldona parin kiinnostuneen yhteystiedot. Ja Jussilla stressi kasvaa.

Eniten ahdistaa se, ettei pääse oikein pakkaamaan. Muutama pino laatikoita jo vietiin mummolaan muuttoa odottamaan, mutta tavaraa on sen verran, ettei koko taloa viitsi täyttää. Eikä asuntoa taas viitsi myydä kauhean muutosotkun keskellä. Niinpä siis pikkuhiljaa alkaa minullekin iskeä paniikki.

Mimosan kanssa oltiin viikonloppu kahdestaan. Jussilla oli vapaaviikonloppu, mutta olivat sopineet Joksulan jengin kanssa mökkitalkoista ja niinpä se olikin siellä koko viikonlopun.

Lauantaina humputeltiin Mimosan kanssa Jumbossa ja täytyy kyllä ihmetellä, että viisivuotias tyttö jaksaa innostua siitä, että äitille löydetään alusvaatteita. Silmät loistaen se kiersi kaikissa kaupoissa, jos vaikka löytyis jotain kivaa. Ja löytyihän sieltä. Varsinkin Marimekolta, taas.

Yksissä tuumin me päätettiin, että nainen tarvii aina välillä ostoksia. se on meidän naisten etuoikeus.

Pakkopullaa

2006-10-05T20:08:00.000+03:00

Ystäväni Hannan kanssa olemme jäseniä Paska Äiti ry -nimisessä
yhdistyksessä ja jäsenyys sai taas tänään yhden merkin olemassaolostaan.
Tarhassa olisi ollut vanhempien kahvitus ja en oikeesti viitsinyt lähteä.

Jussi oli menossa hakemaan Mimosaa, mutta siellä olisi ollut lasten leipomaa pullaa.
Ja yhteinen kahvitteluhetki tarhan tätien kanssa.

Viimeksi pakotin itseni menemään ja hymyilin nätisti samalla kun join ennätysvauhtia kahvini. Vaikka maitokin oli päässyt loppumaan.

Mä en ymmärrä mitenkä semmosesta tilaisuudesta voi saada niin kummallisen ja ahdistavan.
Kaikki tuijottelee seiniä ja kattoja ja tarhatädit yrittää väkinäisesti pitää yllä keskustelua, varsin huonolla menestyksellä.

No, mä olin viimeksi ja Jussi sai oman osasta tarhan kodin välisestä vuorovaikutuksesta. Vaikka kyllä sitäkin on ja hyvää sellaista. Se vaan tapahtuu luonnollisissa tilanteissa ja silloin kun on oikeasti asiaa, puolin ja toisin.

Kaularangan kuvien tulokset sain, eikä muuta löytynyt kuin paha ryhtivirhe vuosien jumittumien vuoksi. Lääkkeeksi lisää fysioterapiaa ja sitä Method Putkistoa...

Ja asuntokaupat jäi tällä erää tekemättä, eivät suostuneet maksamaan pilkkahintaa enempää, joten olkoot.

Illalla käytiin tsekkailemassa Vernissaa Vantaan demariakatemian päätösjuhlailtamia varten. Sormia syyhyttää, kun ajattelenkin. Me oikeasti järjestetään vanhan ajan iltamat ja ihmiset on innoissaan koko hommasta. Jes!

Kirjahaaste

2006-10-04T20:38:00.000+03:00

1. Kirja, joka muutti elämäni

Ala-asteella minua kiusattiin kovasti punaisten hiusten takia ja kirjat Peppi Pitkätossusta kasvatti minulle sisun, joka vuosien myötä on vain muuttunut.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Rakastan Agatha Christietä ja kaikki Hercule Poirotit ja Neiti Marplet voisin lukea (ja osan olen lukenutkin) kymmeniä kertoja. Myös Leena Lehtolainen kuuluu tähän kastiin.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle

Kalle Päätalon kirjoja olen yrittänyt niin monta kertaa aloittaa, vaarin luota löytyy koko sarja. Samoin on käynyt myös Raamatulle, jonka niin monta
kertaa olen vannonut aloittavani ja yhtä monta kertaa se on jäänyt. Kiinnostaa kovasti, kun elämänkatsomustiedossa ei pahemmin sitä käyty läpi.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon

Höyrähdin täysin Da Vinci -koodista, mä kun uskon kaiken mitä pahaa kristinuskosta kerrotaan. Ehkäpä sen voi laskea mukaan.

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Mä olen varsinainen itkupilli. Jos on vähänkään mahdollisuutta, tippa on linssissä.
Toisaalta oman päiväkirjan lukeminen näin aikuisena on myös saanut tunteelliseksi.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi

Luin vähän aikaa sitten ystäväni muutamia runoja, ne ansaitsevat oman kirjan.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Ensimmäinen, joka tuli mieleen on ehdottomasti Viivi Avellanin teos.
Vaikka en ole lukenut, olen varma, että pärjään vallan mainiosti ilmankin.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Lopetin juuri yhden Poirotin ja kaikki omat kirjat on pakattu. Kirjasto siis odottaa kävijäänsä. Toisaalta yritän kinuta töistä juuri eläkkeelle jääneen toimitsijamme Timo Sandbergin teoksia. Ne on kuulemma hyviä.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Kotimaisia klassikoita on vielä aika monta odottelemassa. Samoin Demarinuorten 100-vuotishistoria vielä odottelee.

10. Haastan bloggaajia

Varmaan mennään tovereiden kanssa ristiin mutta kutsu kossahtaa Kopran Villelle, meidän Antille ja Jounille.

Toivossa on hyvä elää...

2006-10-04T20:20:00.000+03:00

Tänään sain vihdoin lähetteen kaularangan röntgenkuviin ja huomenna tulokset.
Jospa nämä päänsäryt vihdoin saisivat lopun ja voisi alkaa elää melkein normaalia elämää. Työpaikkalääkäri kertoi ainoan pysyvän hoidon olevan Method Putkisto ja astangajooga ja vielä oman ohjaajan kanssa.

Jostain syystä vaan suupielet venyi ylöspäin kun kuvittelin itseni jossain peilisalissa jumppatrikoot päällä ja yrittämässä auringonnousua tai haikarankaulaa...

Tärkeintä kai tässä on se, että helvetin kovat päänsärkylääkkeet voisi jo kohta unohtaa vaikkapa kotiin, eikä olla koko ajan hälytysvalmiudessa, jos vaikka tuleekin kova päänsärkykohtaus.

Toivottavasti kuvista selviää edes jotain, että pääsee asian kanssa eteenpäin.

Ja asunnostakin tuli tarjous, oli vaan aika paljon vähemmän kuin ollaan valmiita asunnon hintaa tiputtamaan. Nyt on kova pohdinta päällä, kuinka paljon uskaltaa hintaa tiputtaa. Toisaalta tekisi mieli kytätä vielä pidempään olisiko parempaa luvassa. Toisaalta taas jokainen päivä kahden asunnon loukussa on liikaa.

Talonyhtiön hallituksen kokouskin oli illalla. Ja hohhoijaa, minä kun en kattoelementtien saumauksista tai lukkopesien rakenteesta hirveästi ymmärrä ja kokouksessa käsiteltiin tällä kertaa pelkästään teknisiä asioita. Jotain järkevää sain sentään aikaiseksi;
pihallamme jo vuosia kököttänyt järkyttävässä kunnossa oleva kiipeilyteline puretaan.

Kasvukäyriä ja kodin kauppausta

2006-10-02T19:50:00.000+03:00

Eilen oli taas asunnon näyttö ja kuusi seuruetta olivat täällä kurkistelemassa. Kaksi näistä porukoista oli ollut todella kiinnostuneita, toinen kökkinyt täällä melkein koko näytön ajan. Silti ei kukaan ollut tarpeeksi kiinnostunut tehdäkseen tarjousta. Ärsyttävää!

Eilen käytiin Maalaismarkkinoilla, mukavasti tuli vettä taivaalta ja kastuttiin ihan litimäriksi. Ja pakko oli ostaa pakolliset valkosipulimajoneesit ja mansikkamehut.

Aamulla oltiin neuvolassa 5-vuotistarkastuksessa. Mimosa vetää pituudessa huimasti käyrien yläpuolella ja painossa on juuri alle ihannepainon. Mistä jäinkin miettimään, miltä tuntuisi jos noin nuorena todettaisiin lapsen olevan ylipainoinen.

Meidän heinäsirkka on ainakin vaatteita ostaessa ihan liian laiha, housuja joudutaan köyttämään kiinni vaikka minkälaisilla naruilla ja neuvolasta tulee tuomio, että ihannepainoinen. Minkähänlaisen tuomion se normaalipainoinen sitten saa?

Oli kyllä mukava käydä neuvolassa. Emotionaaliset, motoriset, kielelliset ja kaikki
muutkin taidot on reippaasti yli vaatimustason. Jos kaikki lapset olisivat näin
kehittyneitä, olisi neuvolatyö liiankin tylsää.

Mukavintahan tässä oli se, anoppini suu sulkeutuu taas vähäksi aikaa. Minä kun kuulemma kasvatan lastani täysin väärin periaattein ja tulen karvaasti vielä kokemaan itsepäisyyteni. Heh heh ja pitkä nenä!

Ikeassakin käytiin tutkailemassa kunnon vaatekaappia. Ah, kun se päivä koittaa, kun kaikki vaatteet mahtuu nätisti ja siististi yhteen ja samaan vaatekaappiin järkevästi järjestettynä.

Sipuleita ja sympatiaa

2006-09-30T19:05:00.000+03:00

Mahtava päivä!

Kökötin neljä tuntia tihkusateessa Maalaismarkkinoilla Kunnallisjärjestön teltalla ja oon edelleenkin ihan fiiliksissä.

Vaikka edellisistä vaaleista ei oo kun vuosi aikaa, on jalkautumisvarpaat vipattanut jo pitkään. Enkä silti muistanut kuinka mukavaa se on, sairasta eikö totta?

Antin kanssa näperreltiin kolmisensataa pussia Antin mainoksilla, sisällä kukkasipuleita. Vaikka etukäteen vähän arvelutti Antti jakamassa siemeniä, jotka sitten keväällä puhkeaa kukkaan...
Pussit meni ennätysvauhtia ja ihmiset oli todella iloisesti yllättyneitä, kun saivat jotain vähän pysyvämpää kuin karkkia tai kahvia.

Demareiden teltta oli ehdottomasti suosituin ja meillä oli ylivoimaisesti eniten talkoolaisia ja luottamushenkilöitä paikalla. Kemppisen Hilkka kävi ottamassa kuvia Kristillisdemokraattien ja Keskustan tyhjästä teltasta samaan aikaan kun meidän teltalla kävi kuhina.

Ehdokkaita oli paikalla monta, mutta myös meitä muita. Ja sehän se meidän vahvuus onkin, ihmiset tekevät vapaaehtoisesti aatteen eteen hommia.

Hilkalle ja Mölsän Jukalle puhuinkin, että kaikki nämä ihmiset kannattaisi hyödyntää. Meidän kojulla kannattaisi tehdä muutakin kuin jakaa karkkia. Samaa on pohdittu yksissä tuumin Kuntsin Hannankin kanssa. Ensi vuotta varten täällä on siis yksi vapaaehtoinen pohtimaan, mitä uutta voisi kehitellä.

Innolla odotan seuraavaa keikkaa!

Lasten suusta...

2006-09-29T19:45:00.000+03:00

Voi meidän Mimosaa...

Mä olen ollut alusta asti sitä mieltä, että tytössä on jotain kummallista, siis hyvällä tavalla. Tyyppi syö oliiveja, tykkää muikuista ja sen mielestä Anttia pitää äänestää vaaleista riippumatta.

Ja kun äidin ylpeys on rajaton, pakko jakaa näitä sen kuolemattomia lauseita...

"Toihan on ihan kun se meidän Paavo Lipponen, siis se demari."
Katsoi Simpsoneita ja kuvassa oli Springfieldin pormestari

"Mä taidan tällä kertaa vetää vaan jotain kevyttä."
Suunnittelimme illallisen syömistä etelän reissulla

"Eiks' aikuinen mies osaa käydä suihkussa?"
Samaan hissiin tuli pahanhajuinen naapurimme

"En mä voinu tietää, ettei niin saa tehdä. Mähän en oo kato aikuinen."
Tyyppi oli maalannu hammastahnalla vessan lattiaa
Tyyppi oli piirtänyt mattoon alleviivaustussilla

Perhe-elämää parhaimmillaan

2006-09-28T21:23:00.000+03:00

Epätodellisin mielin olen tänään kuunnellut Lastensuojelun keskusliiton

julkaisemaa tutkimusta aikuisten ihmisten suhtautumisesta lasten kasvatukseen ja varsinkin siihen tapaan, jolla lapsia pitäisi kasvattaa.

Olen satavarma, että kysymysten esittämistapa on ollut kummallinen. Ei kai kukaan
täysijärkinen aikuinen ihminen ole sitä mieltä, että lasta saa lyödä?

Myönnän häpeissäni, että joskus 1,5 vuotta sitten, kun Mimosalla oli uhma pahimmillaan, otin joskus tukasta kiinni. Tapahtumaa edelsi monen tunnin tappelu jostain älyttömästä asiasta, kuten vaikkapa ruuan syömisestä tai lelujen korjaamisesta. Mimosa loukkaantui aina enemmän siitä, että käytin viimeistä takakeinoa kuin siitä, että tukistaminen olisi sattunut.

Jälkeenpäin olen monesti miettinyt, olisinko selvinnyt ilmankin. Ja kyllä varmasti, kun jälkiviisaana tietää aina kaiken.

Jo tukistaminen tuntui pahalta. Mitä ihmettä siis liikkuu ihmisen päässä, joka potkii tai lyö lasta?

Vielä vähemmän ehkä ymmärrän niitä, jotka lapsena ovat joutuneet vanhempien väkivallan kohteeksi ja haluavat jatkaa ketjua eteenpäin. Minä ainakin haluan suojella omaa lastani niiltä ikäviltä asioilta, joita omassa lapsuudessa olen kokenut.

Kahden asunnon kuningas

2006-09-28T20:59:00.000+03:00

Voi kääk, nyt se on sitten tehty. Omistan 10% rivitaloasunnosta Havukoskella ja lokakuun lopussa vielä 40 lisää.

Sunnuntaina päästään mittailemaan ja tonkimaan kaikki kaapin perukoita myöten uuteen kämppään, kun samaan aikaan on toivottavasti uudet asukkaat jo katsomassa meidän nykyistä kotia.

Kaksi perhettä on jo tällä viikolla soitellut ja kysellyt lisätietoja ja tulossa sunnuntaina katsomaan tarkalla syynillä kämppää. Eli moppi heiluu ja suurennuslasin kanssa vetelen koko perjantai-illan ja lauantaipäivän.

Joukkoliikennettä ja juoksua

2006-09-27T21:06:00.000+03:00

Aamu alkoi taas mitä mahtavimmalla tavalla. Juuri se bussi, jonka piti viedä minut töihin, jätti vain tulematta. Aina joskus ne tekee niin. Ja ilman syytä. Ja aina, kun ne tekee niin, lähetän tulikiven katkuisen palautteen sähköpostilla. Puhelimella ei pääse läpi.

Päivällä tein sankarisuorituksen; sain ensimmäistä kertaa metalliliiton neljän kuukauden työurani aikana Finnairin plussapalvelusta ihmisen kiinni ja varattua plussapisteillä kahdet lentoliput.
Aikaa meni tosin 25 minuuttia puhelimessa, mutta mitäs minulla muuta on.

Selvitin myös Lippupalvelun lahjakorttisysteemiä. Jonottelin 45 minuuttia puhelimessa, ennen kuin joku vastasi. Ja sitten se joku kertoi, että sen saa sieltä nettisivuilta. Nettisivuilla on vaan väärät tiedot eikä sitä siis ihmiset oikein löydä. Annoin palautetta.

Antin vaalityöryhmän kokous oli illalla ja pää onkin nyt täynnä ideoita ja innosta puhkuen siis odotan tulevaa viikonloppua ja jalkautumista Maalaismarkkinoilla. Viime eduskuntavaalien aikaan olin niin kiinni SAKKIn töissä, ettei oikein vapaa-aikana jaksanut kovin paljon ideoida ja kehitellä uusia juttuja.

Ja sitten siis kotiin. Ja mahtavan päivän päätteeksi huomattiin Mimosan kanssa, että meillä oli vaihdettu lukot. Vaikka pahana olen aina välillä ollutkin, tällä kertaa ei lukkojen vaihto ollut Jussin idea. Talonyhtiön hallituksessa päätimme vaihtaa kaikki asuntojen ja yleisten tilojen lukot. Ja uudte avaimet killuivat avainkaapissa, kotona.

Mimosalta pääsi itku eikä mullakaan ollut lähellä. Onneksi meillä on niin harvinaislaatuinen talonyhtiö, että yleisavaimia on kaikilla hallituksen jäsenillä. Soitto kultaiselle hallituksen puheenjohtaja Ikelle ja ovi saatiin viidessä minuutissa auki.

Ei ollut mun päivä.

Olipas jännä päivä

2006-09-26T08:48:00.000+03:00

Eilen vihdoinkin ne kauan odotetut jäsenäänestyksen tulokset tulivat ja kylläpä oli suu hymyssä koko loppupäivän. Antti pärjäsi älyttömän hyvin, oli kahdeksas ja mikä vieläkin parempaa, sillä oli eniten ykkösääniä vantaalaisista ehdokkaista.

Hannakin pärjäsi mielettömän hyvin, 15. sija oli huimaa parannusta viime kerrasta ja hommattu pelkällä työllä tässä liikkeessä. Loistavaa, että jäi rahaa varsinaista vaalia varten.

Sunnuntaina meillä oli ensimmäinen asuntonäyttö ja ainakaan vielä ei kukaan ollut tarpeeksi kiinnostunut tarjousta tekemään. Yksi perhe oli kovasti tutkaillut, mutta tänään on niiden oman asunnon arviointi, ehkäpä huomenna onnistaa...

Tänään illalla on taas daamien harkat ja olen edelleenkin ihan älyttömän innoissani koko hommasta. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä harrastan jotain, ja kyllä oli aikakin. Uusi työ ( tai sen järkevämmät työajat ) on antanut älyttömästi energiaa työpäivän jälkeiseen elämään ja jaksan siis Mimosan kanssa ravata vaikka missä.

Aamulla tuli tieto myös Espoon päätös metron rakentamisesta. Ehtoja oli kyllä pitkä liuta, mutta kylläpä olisi fiksua, jos pääkaupunkiseudulla edes joskus hamassa tulevaisuudessa pääsisi liikkumaan järkevästi myös poikittaissuunnassa.