torstaina, syyskuuta 28, 2006

Perhe-elämää parhaimmillaan

Epätodellisin mielin olen tänään kuunnellut Lastensuojelun keskusliiton
julkaisemaa tutkimusta aikuisten ihmisten suhtautumisesta lasten kasvatukseen ja varsinkin siihen tapaan, jolla lapsia pitäisi kasvattaa.

Olen satavarma, että kysymysten esittämistapa on ollut kummallinen. Ei kai kukaan
täysijärkinen aikuinen ihminen ole sitä mieltä, että lasta saa lyödä?

Myönnän häpeissäni, että joskus 1,5 vuotta sitten, kun Mimosalla oli uhma pahimmillaan, otin joskus tukasta kiinni. Tapahtumaa edelsi monen tunnin tappelu jostain älyttömästä asiasta, kuten vaikkapa ruuan syömisestä tai lelujen korjaamisesta. Mimosa loukkaantui aina enemmän siitä, että käytin viimeistä takakeinoa kuin siitä, että tukistaminen olisi sattunut.

Jälkeenpäin olen monesti miettinyt, olisinko selvinnyt ilmankin. Ja kyllä varmasti, kun jälkiviisaana tietää aina kaiken.

Jo tukistaminen tuntui pahalta. Mitä ihmettä siis liikkuu ihmisen päässä, joka potkii tai lyö lasta?

Vielä vähemmän ehkä ymmärrän niitä, jotka lapsena ovat joutuneet vanhempien väkivallan kohteeksi ja haluavat jatkaa ketjua eteenpäin. Minä ainakin haluan suojella omaa lastani niiltä ikäviltä asioilta, joita omassa lapsuudessa olen kokenut.

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Toivon täydestä sydämestä, että omena aina joskus putoaa todella kauas puusta...

Ja onneksi suurimmalla osalla on myös se toinen osapuoli lasta kasvattamassa, ehkäpä siis toisesta kodista tulee erilainen malli kasvattaa ja asioista joutuu keskustelemaan.