Käytiin tänään Backaksen puutarhamessuilla. Mä olen aina ollut innoissani kukkien laitosta ja vaikka mimmosia ideoita pyörinyt päässä ja nyt kun ensimmäistä kertaa eämässä on omaa pihaa edes sen muutaman neliön verran, olin tuolla suurten
ruukkurivistöjen keskellä kuin lapsi karkkikaupassa.
Kun neliöitä on niin vähän, haluaisi jokaisen sentinkin olevan hyötykäytössä. Yrttejä haluaisin ja nurmikkoa ja vähän kukkiakin. Ja tietty pitää olla tila grillille ja puutarhakalusteille.
Olen jo useamman vuoden imenyt itseeni kaiken maailman jokakodin asuntomarkkinat, innot ja pionit. Yhä enemmän on kehotettu ihmisiä käyttämään ammattiapua. Pihasuunnittelijan kanssa saisi varmasti enemmän irti. Mutta kylläpä on kynnys korkea ulkopuolisen palkkaamiseen.
Siivousapuakin olen joskus miettinyt ja puhuttu isommallakin porukalla siivousringin perustamista. Silti se jotenkin kalskahtaa. Enkös minä nyt itse osaa siivota? Eikös se kuulu jokaisen naisen tehtäviin pitää oma kotinsa kunnossa? Ja sitten kun neljän tunnin uurastuksen jälkeen tulee vieraita, voi pahoitella kun ei ole oikein ehditty siivoilemaan...
Sama se on pihan kanssa. Vaikka innolla esittelen omaa pihaa, ensimmäisenä aina totean, että ei ole oikein ehditty vielä laittamaan...
Jotenkin se siivoojan tai suunnittelijan palvelusten ostaminen tuntuu epämukavalta. Kai siihen liittyy itsensä rinnastaminen niihin työläisiin, joilla ei voi olla varaa siivoojan palkkaamiseen. Auringon paljastamia likaisia ikkunoita katsellessani valtaa ahdistus edessä olevasta työstä. Fiksuhan sitä on, jos toisen ihmisen palkkaa tekemään ne ikävät hommat.
Kotitalousvähennys toisi aimo annoksen rahaakin palkkaamista varten. Silti, kun kuulee jonkun käyttävän siivoojaa, ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on jotain muuta, kuin onpas sosialidemokraattinen ihminen kun lisää työllisyyttä...
ruukkurivistöjen keskellä kuin lapsi karkkikaupassa.
Kun neliöitä on niin vähän, haluaisi jokaisen sentinkin olevan hyötykäytössä. Yrttejä haluaisin ja nurmikkoa ja vähän kukkiakin. Ja tietty pitää olla tila grillille ja puutarhakalusteille.
Olen jo useamman vuoden imenyt itseeni kaiken maailman jokakodin asuntomarkkinat, innot ja pionit. Yhä enemmän on kehotettu ihmisiä käyttämään ammattiapua. Pihasuunnittelijan kanssa saisi varmasti enemmän irti. Mutta kylläpä on kynnys korkea ulkopuolisen palkkaamiseen.
Siivousapuakin olen joskus miettinyt ja puhuttu isommallakin porukalla siivousringin perustamista. Silti se jotenkin kalskahtaa. Enkös minä nyt itse osaa siivota? Eikös se kuulu jokaisen naisen tehtäviin pitää oma kotinsa kunnossa? Ja sitten kun neljän tunnin uurastuksen jälkeen tulee vieraita, voi pahoitella kun ei ole oikein ehditty siivoilemaan...
Sama se on pihan kanssa. Vaikka innolla esittelen omaa pihaa, ensimmäisenä aina totean, että ei ole oikein ehditty vielä laittamaan...
Jotenkin se siivoojan tai suunnittelijan palvelusten ostaminen tuntuu epämukavalta. Kai siihen liittyy itsensä rinnastaminen niihin työläisiin, joilla ei voi olla varaa siivoojan palkkaamiseen. Auringon paljastamia likaisia ikkunoita katsellessani valtaa ahdistus edessä olevasta työstä. Fiksuhan sitä on, jos toisen ihmisen palkkaa tekemään ne ikävät hommat.
Kotitalousvähennys toisi aimo annoksen rahaakin palkkaamista varten. Silti, kun kuulee jonkun käyttävän siivoojaa, ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on jotain muuta, kuin onpas sosialidemokraattinen ihminen kun lisää työllisyyttä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti