Syysplunssaa

Kesä meni ja aurinkoisiakin päiviä oli. Sitten kun meni töihin.

Elokuu sujahti ohi kuin huomaamatta ja syyskuu tuli, tuoden tullessaan jokaisen äidin painajaisen; lasten synttärikutsut. Pidän ruuanlaitosta ja pienestä piipertämisestä. Pidän lapsista ja erilaisten juhlien järjestämisestä. Silti varsinkin nämä alle kouluikäisten juhlat on kyllä jostain hyvin läheltä tulisia hiiliä.

Kutsuja oli kiva näpertää ja vaikka Mimosan "plunssa" ja oma elämää kauheampi räkätauti oli päällä, oli silti mukava suunnitella ja toteuttaa rimpsessahörhötyksiä.

Mutta kun kello koitti kaksi ja ihanat lapsukaiset saapuivat... Oltiin etukäteen jo pistetty raja, että vain kuusi kaveria saa kutsua. Ja silti meinas itku päästä. Meteliä oli enemmän kuin laki sallii. Ja Jussin taikatemput sai suuret suosionosoitukset. Puolen tunnini jälkeen oli kaikki keinot jo käytetty ja tuntui, että on pakko turvautua videoon.

Ihme homma, ettei nykyään kakarat osaa itsekseen leikkiä. En mä muista, että mun lapsuuden synttäreillä ikinä olis ollu aikuisia mukana leikittämässä.

Eilen oli virallinen Mimosan syntymäpäivä eikä ole vielä vuottakaan mennyt, etten muistelisi sitä ensimmäistä päivää Kätilöopistolla, kun telkkarista kateltiin tornien kaatumista. Silloin pyöri mielessä millaiseen maailmaan sitä lapsensa on saattanut.

Melkein yhtä mullistava tapahtuma oli tänä vuonna päivää ennen syntymäpäivää. Se suuri ja kuuluisa Lahden tulevaisuusfoorumi. Ihmiset varmasti odottivat paljon. Minussa asuva kyynisyys täytti mielen ja uskon, että vaikka erilaiset vapaamuotoiset kokoontumiset antavat ihmisille paljon, kyllä se kova työ vaan tehdään ihan jossain muualla kokoushuoneissa.

Kävin Hannan blogissa lukemassa kirjoituksen, joka oli suoraan omista ajatuksistani.

Pitää tehä jotain ihan ite.