On kiirettä pitänyt...

Joku saattaa tunnistaa ironiaa, mutta onhan tässä riittänyt hommia.

Metallin vaalit tuli ja meni ja tuli taas. Jännityksellä odotan saanko työmääräyksen tämän kevään ainoalle (pääsiäisen lisäksi) pitkälle viikonlopulle, kun 2.5. on sellainen mahdollisesti häämöttämässä. Olis mukava päästä syynäämään kotia, joka on odottanut uskollisesti vuoroaan jo joululomasta saakka... Suomeksi; mikä tahansa tekosyy on hyvä syy olla siivoamatta kaappeja ja pestä ikkunoita.

Ilokseni olen pistänyt merkille, että painoa on tippunut lähes huomaamatta ja ilamn kovia ponnisteluja suhteellisen paljon. Paineita kyllä luo tovereiden laihdutusprojekti, kai se on minunkin oikein tosissaan otettava tämäkin homma.

Viimeisetkin kevätkokoukset on saatu alta pois. Uusia hommia on jotenkin vaan napsahdellut ja huomasinkin olevani esim. Koivukylän viljelypalstojen taloudenhoitaja ja mikä lie sihteeri... Pitäis varmaan käydä oikein paikan päällä katsastamassa minkälaista meininkiä siellä nykyään on. Sillon kun aikasemmin asuttiin täällä, meillä oli yhden kesän palsta siellä ja kylläpä ne rikkaruohot kukoisti kauniisti...

Demarinuorten puheenjohtajakisa on kuumentanut tunteita siellä sun täällä ja kaukopuheluita on tullut puhuttua jos johonkin suuntaan. Hyvältä näyttää, kisa siis. Ensimmäistä kertaa käydään ihan oikeata kisaa, vaikka kyllähän ainakin vanhat parrat tietää, mitenkä päätöksiä loppuviimeinen tehdään, oli menettelytapavaliokunta olemassa tai ei. Ehkäpä nyt ihmiset joutuvat oikeasti miettimään myös liittohallitukseen pyrkiessään omia motiivejaan ja edellytyksiään toimia.

Innolla odotan, että pääsen asiakirjoihin käsiksi. Perusopetuslinjaus syyhyttää sormia, varsinkin näin Taitaja-kisoissa vierailun jälkeen. Asiasta poiketen; kyllä on ne ammattilaisten työt hienoja. Kävin ihastelemassa floristien kilpailutöitä, on vähän eri luokkaa kun meidän Havukosken kukkakioskissa. (Se kioski on oikeesti semmonen vanhan ajan luukkukiska). Lumoudun tuijottamaan pitkäksi aikaa putkiasennuspoikien työtä, oikeasti sitä TYÖTÄ. Samaan aikaan taitajamestari antoi yksityisluentoa työvaiheista ja käytettävistä työvälineistä.

Pääsin 20 sentin etäisyydeltä seuraamaan kivisepän kultaustyötä, pällistelemään viherrakentajien uskomatonta kykyä saada täysin erilaiset mukulakivet siistiin riviin ja näyttämään kauniilta. Tosin voiton vei seppien työnäytös, jossa pieni ja hentoinen tyttö sai raudan taipumaan kuin paperin. Mä olen joka kerta yhtä vaikuttunut.

Järjestelyt noin muuten oli kyllä uskomattoman huonosti hoidettu. Ongelmana on se, että joka kerta on aina uusi organisaatio kisoja järjestämässä eikä jostain syystä tieto kulje edellisvuosilta eteenpäin. Asialle varmaan tarttis tehdä jotain...