Ei tippa tapa

Töissä kuuntelen koko päivän radiota. Ja, varmaankin radion hinnan takia, vain yksi kanava kerrallaan kuuluu ilman suhinoita. Tällä viikolla se kanava, joka on sattunut kuulumaan, on suoltanut tunnista toiseen tipatonta tammikuuta.

Hakaniemi työpaikkana on aiemminkin antanut aihetta ajatella omaa alkoholinkäyttöä, siellä kun olisi seuraa aina tarjolla. Monesti olenkin todennut, että on hyvä kun on pienen lapsen äiti. Voi kieltäytyä helposti kaikista ylimääräisistä reissuista vain syyttämällä lasta tai sitä lasten hoitoa.

Mitä se sitten onkaan sille raavaalle miehelle, jota toverit höykyttää tossun alla olosta, jos Juttari ei kiinnosta. Kaikki tietävät ainakin muiden suusta kuultuna "pitkät ja kosteat lounaat", jossa asiat sitten sovitaan. Tai ne "yhdet" työpäivän jälkeen.

Ja kun touhua on jatkunut vuosia, tulos on nähtävissä. Suurimman osan liittojen toimitsijoiden, mutta myös toimistotyöntekijöiden henkilökohtaisiin koulutus- ja oppimissuunnitelmiin pitäisi lisätä liikkumisen ja oikein syömisen ja juomisen opetteleminen.

Hakaniemeen tulo toi minulle melkein kymmenen kiloa lisää, enkä varmasti ole ainoa. Mitä ihmettä siis pitäisi tehdä? Kyse on kuitenkin vallitsevasta toimintatavasta eikä vain henkilökohtaisesta valinnasta.

Juttarin keittiöstä kielletään voi, kerma ja ne rasvaiset pizzajuustot. Joululounaille ja työntekijöiden läksiäisiin porkkanamehua drinkkilasiin, naposteltavaksi kukkakaalia ja ruuaksi kasvissosekeittoa. Kokouksiin syötäväksi vain hedelmiä ja näkkileipää ilman voita. Kahvin kanssa vain kevytmaitoa. Juttariin pakolliset jumppatuokiot tunnin välein. Ja maailma pelastuu...