Olin tänään yhden työpäivän mittaisella ensipaukurssilla. Kouluttaja oli meidän työterveyshuollosta ja enpä ole ikinä paremmalla kurssilla ollut.
Vaikka on Nuorten Kotkien ja muidenkin leirien kautta tullut opittua vaikka mitä, tämä oli kyllä ensimmäistä kertaa sitä, mitä jokainen ihminen oikeasti tarvitsee hallitakseen esimerkiksi kolaritilanteet. Aikaisemmin on oikein annettu ensiapu aina vaatinut sitä, että osaa sitoa ideaalisiteen ja kolmioliinan oikein. Nyt keskityttiin siihen, mitä voidaan tehdä ilman apuvälineitä. Todellisuudessa harva kantaa mukanaan ensiaputarvikkeita käsilaukussa.
No joo, täytyy myöntää. Olihan siellä vielä pari niitä 80-luvun videoita, mutta muuten todella toimiva paketti.
Kouluttaja eteni koko ajan tositilanteista kertoen ja jotenkin asiat vaan kolahti. Vanhat elvytysohjeet on mennyt viime keväänä uusiksi ja kyllä on rankkaa puuhaa. Painelu-puhalluksia on kolmea sorttia riippuen ihmisen iästä.
Tärkeintä kuitenkin aina on se, että tekee jotain. On vaikka vain vieressä ja silittää.
Hurjinta oli kuunnella muistelmia kouluttajan lastenklinikan polilta. Vaikka joissain asioissa olen tähänkin saakka ollut hieman hysteerinen, ei esimerkiksi uimarannalla vahtiminen tai saunassa varoittelu ainakaan vähene. Ja ne soppakattilat jatkossakin keitellään siellä seinän puoleisilla levyillä.
Ja taas omatunto kolkutti kolesteroliarvojen koholla olemisesta. Jokaikisellä suvun yli 50-vuotiaalla tyypillä on lääkitys ja niinpä jo näin alle kolmekymppisenä sain keväällä määräyksen alkaa ruokavaliota korjaamaan. Becelit on jääkaapissa ja yritän muistaa, ettei katkarapuja saa syödä niin paljon. Todellisuus kuulemma vaan on se, että jos en kuole sydäninfarktiin, syöpä tappaa.
Ehkäpä unohdan kurjan tulevaisuuden ja yritän aloittaa sen laihduttamisen. Ja liikkumisen. Taas kerran. Olisko innokkaita projektiin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti