Häähumua

Oltiin lauantaina häissä. Ja koska häissä oli ohjelmaa vähänlaisesti, jäi aikaa pohtia häiden ja ylipäätään naimisiinmenon merkitystä. Nykyään kun mennään aika heppoisin perustein varsinkin kihloihin ja joskus myös naimisiin. (Kokemuksen syvä rintaääni puhuu, kolmatta kertaa kun olin kihloissa ennen kuin naimisiin menin.)

Enpä tosin kadehdi niitäkään pareja, jotka hampaat irvessä "lasten takia" pysyvät yhdessä aikansa ympärivuorokautiseen nahisteluun käyttäen.

Häät jotenkin herättivät ne muistot, kun pikkutyttönä haaveili satumaisista prinsessahäistä ja foreverlastinglovesta. Karu todellisuus vaan kertoo omassa tuttavapiirissäkin siitä, kuinka yksinkertaista se sitten lopulta onkaan vieraantua toisesta ja aloittaa uusi elämä nopeassa tahdissa.

Miten sitä itse sitten olisi niin erilainen ja fiksu, että osaisi valita kumppaninsa oikein, kun ei muutkaan? Jotenkin eroamisesta ja kamojen jakamisesta on tullut niin paljon arkipäiväisempää kuin aikaisemmin. Vai luovuttaako ihmiset vaan helpommin kuin aikaisemmin? Tai puhutaanko parisuhteessa enemmän asioista kuin aikaisemmin? Kai tästäkin jotain tutkimuksia on tehty.

Ja taas kerran, mitenkä kaikki tämä vaikuttaa lapsiin. Muistan kun meidät erotettiin ja paiskattiin kahteen eri kotiin. Nähtiin joka toinen viikonloppu ja tietty se vaikutti kaikkeen elämiseen ja olemiseen. Joka toinen viikonloppu pääsi painimaan ja leikkimään isosiskoa. Joka toinen joulu, joka toinen uusi vuosi ja kaksi viikkoa kesälomalla. Lopun aikaa piti tulla toimeen puhelimen välityksellä. En mä kyllä semmosta toivo kenellekään.

Ahdistus iski, kun tajusin että mulla on kokonaista neljä päivää joululomaa. NELJÄ. Tähän asti tasarit SAKKIssa on pitänyt mut pois melkein kuukauden töistä joulun aikaan ja nyt sitä lomaa on neljä päivää. Syksy meni aina yhdessä hujauksessa, kun painoi töitä niska limassa. Nyt on ihan yhtä väsynyt olo, mutta ne vapaapäivät puuttuu.

Ensimmäistä kertaa siis iski todella lujaa tämä toimitsijan ja sihteerin ero. Ei mukavaa.