Kauhistuin, kun käytiin viime viikonloppuna etsimässä Mimosalle tarhatossuja. Ne kun ei mitkä tahansa tossut kelpaa vaan neidille piti saada semmoset vähän niin kun balettitossut ja niiden piti olla kiiltävät. Onneksi ne loppujen lopuksi löyty.
Matkalla oikeiden tossujen luokse, löysin ruotsalaisesta kenkäkaupasta järjettömän korkeat
korot juhlakengistä. Kenkien koko oli 24. Ja meidän viisivuotiaan Mimosan kengänkoko on 30. Tosin sillä on iso jalka. Mihin ihmeeseen kolmevuotias tyttö tarvitsee aikuisen jalalle suunniteltu korkokenkiä? Ja kuka helvetti ostaa semmosia kenkiä omalle lapselleen?
Tänään oltiin Prismassa ja kauhistuin vielä enemmän. Mimosa olisi halunnut ostaa topatut rintsikat. Ihmettelin, että mitenkä se jo naisten alusvaateosastolle ehti. Ja kappas, lasten osastolla oli myynnissä todellakin topatut rintsikat, kokoa 140. Hei haloo!
Missä ihmeen välissä se lapsi ehtii olla lapsi, jos tarhaikäisenä jo pitää käyttää rintsikoita ja korkkareita. Eittämättä kouluun mennessä pitää olla ekat fritsut hommattuna ja ala-asteen puolivälissä voi rueta imuttelemaan oikein tosissaan poikien kanssa. Tai mieluiten vähän vanhempien jätkien kanssa, ne kun on kehittyneempiä.
Vastustan ja varmastikin tulen aiheuttamaan Mimosalle vielä monet harmit. Mutta mähän en tämmöseen meininkiin suostu.
perjantaina, lokakuuta 27, 2006
torstaina, lokakuuta 26, 2006
Työväen sivistystä
Pidettiin tänään Vantaan TSL:n toiminnan suunnittelukokous. Ja
vaikea uskoa, mutta vaikka kyseessä ei ollut virallinen kokous vaan
enemmänkin palaveri, meitä olis silti paikalla reilusti yli puolet. Mahtavaa!
Pitkästä aikaa tuli fiilis, että omalla toiminnalla on ollut paljon merkitystä jollekin
järjestölle.
Kun tulin mukaan TSL:n touhuihin tauon jälkeen vuosia sitten, yhdistys oli
konkurssin partaalla. Pääoma oli tuhansia euroja miinuksella ja edessä kovaa
työtä. Toisaalta nyt on mukava ajatella, että omalla ammattitaidolla on saanut
pelastettua arvokkaan järjestön. Ja kun katsoo tulevalle vuodelle suunniteltua
toimintaa, ei voi olla kuin ylpeä.
Suunnitelmissa on herättää Demariakatemian aikaansaannos, Perinteiset
työväen iltamat, henkiin perinteeksi ja jokavuotiseksi puolueväen yhteiseksi
illanvietoksi. Kunnallisvaaliehdokkaita koulutetaan, järjestetään taidenäyttely,
senioritanssikursseja...
Ja vuoden alusta työntekijäpalvelut ostetaan ostopalveluna niin, että saadaan
kaikki hyödyt irti kokopäiväisestä työntekijästä.
Vielä kun kaupunki ja toverit vapaa-ajan lautakunnassa myöntäisi muutaman
euron enemmän avustusta...
vaikea uskoa, mutta vaikka kyseessä ei ollut virallinen kokous vaan
enemmänkin palaveri, meitä olis silti paikalla reilusti yli puolet. Mahtavaa!
Pitkästä aikaa tuli fiilis, että omalla toiminnalla on ollut paljon merkitystä jollekin
järjestölle.
Kun tulin mukaan TSL:n touhuihin tauon jälkeen vuosia sitten, yhdistys oli
konkurssin partaalla. Pääoma oli tuhansia euroja miinuksella ja edessä kovaa
työtä. Toisaalta nyt on mukava ajatella, että omalla ammattitaidolla on saanut
pelastettua arvokkaan järjestön. Ja kun katsoo tulevalle vuodelle suunniteltua
toimintaa, ei voi olla kuin ylpeä.
Suunnitelmissa on herättää Demariakatemian aikaansaannos, Perinteiset
työväen iltamat, henkiin perinteeksi ja jokavuotiseksi puolueväen yhteiseksi
illanvietoksi. Kunnallisvaaliehdokkaita koulutetaan, järjestetään taidenäyttely,
senioritanssikursseja...
Ja vuoden alusta työntekijäpalvelut ostetaan ostopalveluna niin, että saadaan
kaikki hyödyt irti kokopäiväisestä työntekijästä.
Vielä kun kaupunki ja toverit vapaa-ajan lautakunnassa myöntäisi muutaman
euron enemmän avustusta...
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
Vaan into hehkuu otsallaan...
Kyllä vaalityö on mukavaa. Jos sinulla ei ole jo ehdokasta, valitse se äkkiä.
On mahtavaa olla suunnittelemassa ja ideoimassa oman ehdokkaan tulevaa koitosta. Ja on ihanaa kun voi tehdä vaalityötä toiselle ihmiselle, toista on paljon helpompi myydä. Ja on mukavaa, kun tutustuu ihmisiin ihan eri tavalla.
Olen aika monet vaalit jo kampanjaa läheltä seurannut ja siinä mukana hommaillut. Nyt jotenkin tuntuu erilaiselta. En tiedä onko kokemus jo tuonut sitä varmuutta ja järkeä siihen, mitä kannattaa tehdä ja missä vaiheessa. Ehkäpä se kokemus myös pistää hymyilemään vesisateessa.
Ja ehkäpä se kokemus myös liikuttaa niitä jalkoja sille viimeisellekin postiluukulle maaliskuussa.
Ja jostain syystä vaikka vettä sataa jo ties kuinka monetta päivää kaatamalla, jo monena vuonna iskenyt syysmasennus on edelleenkin poissa. Ehkäpä uusi työ ja uusi asunto pitää intoa yllä. Tosin jalkapuoli-Jussi kyllä pitää jalat maassa. Repeytynyt pohjelihas pitää miehen pedissä viikon verran...
On mahtavaa olla suunnittelemassa ja ideoimassa oman ehdokkaan tulevaa koitosta. Ja on ihanaa kun voi tehdä vaalityötä toiselle ihmiselle, toista on paljon helpompi myydä. Ja on mukavaa, kun tutustuu ihmisiin ihan eri tavalla.
Olen aika monet vaalit jo kampanjaa läheltä seurannut ja siinä mukana hommaillut. Nyt jotenkin tuntuu erilaiselta. En tiedä onko kokemus jo tuonut sitä varmuutta ja järkeä siihen, mitä kannattaa tehdä ja missä vaiheessa. Ehkäpä se kokemus myös pistää hymyilemään vesisateessa.
Ja ehkäpä se kokemus myös liikuttaa niitä jalkoja sille viimeisellekin postiluukulle maaliskuussa.
Ja jostain syystä vaikka vettä sataa jo ties kuinka monetta päivää kaatamalla, jo monena vuonna iskenyt syysmasennus on edelleenkin poissa. Ehkäpä uusi työ ja uusi asunto pitää intoa yllä. Tosin jalkapuoli-Jussi kyllä pitää jalat maassa. Repeytynyt pohjelihas pitää miehen pedissä viikon verran...
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006
Mummot on mukavia
Kyllä sitä hassuista jutuista saa mielen piristymään.
Tänään oltiin Antin kanssa Klaukkalan syysmarkkinoilla ja taas meni sipulit käsistä. Mutta sitäkin enemmän oli todella mukava jutella mummojen kanssa. Antin mummo tuli käväsemään ja tietty sukulaismummot on aina kivoja. Mutta myös ihan tuntemattomat mummot.
Sipulit jotenkin vapautti mummot kertomaan omista pihoistaan ja vuoden -95 lämpimästä kesästä ja kuinka silloin tulppaanit kukkivat joulukuussa. Kansaneläkkeen pohjaosan tipputamisesta olen kuullut kerran jos toisenkin ja monet kerran on mummo melkein käynyt silmille, kun se Lipponen on niin huonosti kohdellut.
Mukavaa, kun tuli hyvä mieli. Eläkeläiset on ainakin mulle ollut aina se vaikein ryhmä jalkautumisessa. Vaikka kuinka yrittää, en osaa samaistua eläkeläiseen; päivärytmiin, syömiseen, harrastuksiin, rahan käyttöön... Ja kun ei osaa samaistua tai tiedä siitä elämästä mitään, on hirveän vaikea antaa oikeita vastauksia.
Mummot on myös kovin usein kultaisia. Ne tulee ilmaisen tavaran perässä, mutta myös aina muistavat toivottaa jaksamista ja onnea.
Mun mummo on ihana. Vähän höpsö, mutta ihana. Ja me ollaan hauskasti samassa tilanteessa, nekin muuttaa. Minä puhkun intoa, että pääsen isompaan. Ja mummo puhkuu intoa, kun pääsee pienempään.
Mummon kanssa soitellaan vähintään kerran viikossa ja se osaa aina kuulla mun äänestä, jos jokin on vialla. Se osaa aina valita oikeat sanat ja kysyä oikeat kysymykset ja ymmärtää vaikkei mitään sanoisikaan. Se on oikeastaan enemmän kuin mummo.
Mummo on lohduttanut, kun ihmissuhteissa on ollut vaikeaa. Mummo on auttanut, kun on ollut rahasta tiukkaa. Mummo on kuunnellut, kun on ollut sanottavaa. Mummo on vienyt matkoille ja retkille, kun olin pieni.
Toivottavasti jokaisella on mummo. Ja vaikka mummo täyttää ensi vuonna 70v, mä toivon, ettei se vanhene koskaan.
Tänään oltiin Antin kanssa Klaukkalan syysmarkkinoilla ja taas meni sipulit käsistä. Mutta sitäkin enemmän oli todella mukava jutella mummojen kanssa. Antin mummo tuli käväsemään ja tietty sukulaismummot on aina kivoja. Mutta myös ihan tuntemattomat mummot.
Sipulit jotenkin vapautti mummot kertomaan omista pihoistaan ja vuoden -95 lämpimästä kesästä ja kuinka silloin tulppaanit kukkivat joulukuussa. Kansaneläkkeen pohjaosan tipputamisesta olen kuullut kerran jos toisenkin ja monet kerran on mummo melkein käynyt silmille, kun se Lipponen on niin huonosti kohdellut.
Mukavaa, kun tuli hyvä mieli. Eläkeläiset on ainakin mulle ollut aina se vaikein ryhmä jalkautumisessa. Vaikka kuinka yrittää, en osaa samaistua eläkeläiseen; päivärytmiin, syömiseen, harrastuksiin, rahan käyttöön... Ja kun ei osaa samaistua tai tiedä siitä elämästä mitään, on hirveän vaikea antaa oikeita vastauksia.
Mummot on myös kovin usein kultaisia. Ne tulee ilmaisen tavaran perässä, mutta myös aina muistavat toivottaa jaksamista ja onnea.
Mun mummo on ihana. Vähän höpsö, mutta ihana. Ja me ollaan hauskasti samassa tilanteessa, nekin muuttaa. Minä puhkun intoa, että pääsen isompaan. Ja mummo puhkuu intoa, kun pääsee pienempään.
Mummon kanssa soitellaan vähintään kerran viikossa ja se osaa aina kuulla mun äänestä, jos jokin on vialla. Se osaa aina valita oikeat sanat ja kysyä oikeat kysymykset ja ymmärtää vaikkei mitään sanoisikaan. Se on oikeastaan enemmän kuin mummo.
Mummo on lohduttanut, kun ihmissuhteissa on ollut vaikeaa. Mummo on auttanut, kun on ollut rahasta tiukkaa. Mummo on kuunnellut, kun on ollut sanottavaa. Mummo on vienyt matkoille ja retkille, kun olin pieni.
Toivottavasti jokaisella on mummo. Ja vaikka mummo täyttää ensi vuonna 70v, mä toivon, ettei se vanhene koskaan.
lauantaina, lokakuuta 21, 2006
Yksinhuoltajan elämää
Olen monesti miettinyt niitä aikuisia, jotka kasvattaa lastaan tai lapsiaan yksin.
Jussi tekee välillä omituisia työvuoroja, tällä tuli neljä vuoroa putkeen. Ja kun
ei nää toista kahteen vuorokauteen, tulee välillä koettua yksinhuoltajutta
pienissä pätkissä.
Ei voi kuin ihmetellä niitä ihmisiä ja sitä tahdonvoimaa, jolla päivistä selviää.
Jos toinen on matkatöissä tai tekee paljon iltavuoroja, tietää sen toisen
kuitenkin taas kohta tulevan. Silloin saa aikuista juttuseuraa, itse hengähtää ja
tehdä muutakin kuin viettää aikaa lasten kanssa leikkien.
Pitää olla mieletön tukiverkosto, että selviää. Tai voi harrastaa. Tai edes
suunnitella omia säännöllisiä menoja.
Toivon todella, että neuvolaverkosto toimii ja apua sieltä saa pyytämättä.
Voisin kuvitella ainakin itselläni olevan melkoinen kynnys avun pyytämiseen.
Ja tänään taas jaettiin sipuleita.
Antti oli oikein lehtimainoksellakin ilmoitettuna Pähkinärinteen markkinoilla
patsastelemassa ja kukkasipuleita jakamassa. Tunnissa meni parisataa pussia
ja kylläpä jäi vesisateesta ja pienestä räntäpyrystä huolimatta hyvä mieli.
Huomenna uudestaan Klaukkalassa ja siinäpä se viikonloppu menikin...
Jussi tekee välillä omituisia työvuoroja, tällä tuli neljä vuoroa putkeen. Ja kun
ei nää toista kahteen vuorokauteen, tulee välillä koettua yksinhuoltajutta
pienissä pätkissä.
Ei voi kuin ihmetellä niitä ihmisiä ja sitä tahdonvoimaa, jolla päivistä selviää.
Jos toinen on matkatöissä tai tekee paljon iltavuoroja, tietää sen toisen
kuitenkin taas kohta tulevan. Silloin saa aikuista juttuseuraa, itse hengähtää ja
tehdä muutakin kuin viettää aikaa lasten kanssa leikkien.
Pitää olla mieletön tukiverkosto, että selviää. Tai voi harrastaa. Tai edes
suunnitella omia säännöllisiä menoja.
Toivon todella, että neuvolaverkosto toimii ja apua sieltä saa pyytämättä.
Voisin kuvitella ainakin itselläni olevan melkoinen kynnys avun pyytämiseen.
Ja tänään taas jaettiin sipuleita.
Antti oli oikein lehtimainoksellakin ilmoitettuna Pähkinärinteen markkinoilla
patsastelemassa ja kukkasipuleita jakamassa. Tunnissa meni parisataa pussia
ja kylläpä jäi vesisateesta ja pienestä räntäpyrystä huolimatta hyvä mieli.
Huomenna uudestaan Klaukkalassa ja siinäpä se viikonloppu menikin...
torstaina, lokakuuta 19, 2006
Pahvilaatikoiden keskelle
Vihdoinkin. Pääsimme siis kahden asunnon loukusta yhden asunnon velkavankeuteen. Reilun parin viikon päästä maanantaina myydään ja
tiistaina ostetaan asunto. Tilillä käy hirvittävä määrä rahaa ja saman tien lähtee pois.
Nyt alkoi hirveällä tohinalla pakkaus ja purkaminen. On meinaan kertynyt taas reilussa kolmessa vuodessa tavaraa niin hirveesti joka paikkaan, että oikeen ahdistaa.
Keittiön kaapista löytyi eilisillalla yli 20 kuohuviinilasia. Mihin ihmeeseen semmosta määrää kukaan tarvitsee? Meillä on myös kolme pahvilaatikollista videokasetteja, olen meinaan hamsteri nauhottamaan elokuvia ja omasta mielestä hyviä ohjelmia. Meillä on vaan jo monta kuukautta ollut VHS-videot rikki, eli eipä niitä ole paljon päässyt katselemaan.
Olohuone alkaa jo tuntua varastolta enkä ole vielä edes päässyt alkuun.
Uudesta päivähoitopaikasta ei ole tietoakaan. Hieman hirvittää. Tulee meinaan vaikeet ajat, jos pitää kerran tunnissa kulkevan bussin varassa viedä ja hakea Mimosaa hoitoon.
Sain myös tänään aikaiseksi ihmeen. Varasin ajan piilarien sovitukseen. Jos vaikka kokeilis semmosia.
tiistaina ostetaan asunto. Tilillä käy hirvittävä määrä rahaa ja saman tien lähtee pois.
Nyt alkoi hirveällä tohinalla pakkaus ja purkaminen. On meinaan kertynyt taas reilussa kolmessa vuodessa tavaraa niin hirveesti joka paikkaan, että oikeen ahdistaa.
Keittiön kaapista löytyi eilisillalla yli 20 kuohuviinilasia. Mihin ihmeeseen semmosta määrää kukaan tarvitsee? Meillä on myös kolme pahvilaatikollista videokasetteja, olen meinaan hamsteri nauhottamaan elokuvia ja omasta mielestä hyviä ohjelmia. Meillä on vaan jo monta kuukautta ollut VHS-videot rikki, eli eipä niitä ole paljon päässyt katselemaan.
Olohuone alkaa jo tuntua varastolta enkä ole vielä edes päässyt alkuun.
Uudesta päivähoitopaikasta ei ole tietoakaan. Hieman hirvittää. Tulee meinaan vaikeet ajat, jos pitää kerran tunnissa kulkevan bussin varassa viedä ja hakea Mimosaa hoitoon.
Sain myös tänään aikaiseksi ihmeen. Varasin ajan piilarien sovitukseen. Jos vaikka kokeilis semmosia.
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
Yhdistystoimintaa...
Olin tänään ensimmäistä kertaa uuden työväenyhdistykseni kokouksessa.
Ja oikein syyskokouksessa.
Ja kylläpä taas tyrmistyin meidän rakkaan puolueemme ikärakenteesta. Minua ja Hannaa lukuunottamatta kaikki oli enemmän tai vähemmän eläkeläisiä. Kyllä siinä saa uusi ihminen kahteen kertaan miettiä lähteäkö mukaan vai ei.
Mä luulen, että tässäkin vaan luja tahto läpi harmaan kiven tuottaa tuloksia. Ne vähäiset nuoret, jotka Vantaallakin omissa yhdistyksissään jaksaa painaa, kyllä huomataan. Niin ukkojen kuin ulkopuolistenkin keskuudessa. Ja ura urkenee ja lisää nuoria tulee. Ei tässä voi muuhun uskoa. Eihän tässä olis muuten mitään järkeä...
Käytiin tänään Jumbon Rosso Expressissä syömässä ja jäin Ann Selinin vähän aikaa sitten kirjoittaman jutun innoittamana pohtimaan palvelua. Jutussa linjattiin palvelun lisääntyvän, kun ihmiset vain alkaisivat vaatia palvelua. Astiat jätetään pöytiin, jotta joku ihminen joutuu ne sieltä hakemaan. Miksi mennä kahvilaan, jos rahalla ei saa palvelua?
Olin viikonloppuna perustamassa Toverit Palvelun Puolesta Topakka ry:tä. Olen ollut vähemmän aktiivinen ay-liikkeessä, kun aika on mennyt enemmän puolueen, demarinuorten, kotkien ja TSL:n parissa toimimiseen. Nyt viikonloppuna Duunaripäivillä jotenkin heräsin aiheeseen.
Me vaan jotenkin suostutaan siihen, että joka paikka on täynnä itsepalvelua. Harvassa kaupassa on enää liha- tai kalatiskiä. Monet huoltoasemat ovat lähes kokonaan siirtyneet automaattipumppuihin saati, että jossain saisi itse tankkaamiseen apua. Matkalippuja voi ostaa kännykällä, netistä ja automaatista.
Meidän maalla, siis Kiuruvedellä, on mun lapsuudesta saakka ollut kukkakauppa, josta voi ostaa kukkia vaikka myyjää ei ole paikalla. Rahat jätetään semmoseen kippoon ja homma toimii, koska kukaan ei huijaa.
Mummo on ollut ikänsä tarjoilija ja osaan arvostaa hyvää palvelua. Monesti laitan palautetta, jos olen saanut huonoa palvelua. Ja myönnän, en koskaan silloin kun olen saanut hyvää palvelua.
Telkkarissa on muistaakseni joku lääkefirma pyörittänyt mainosta, jossa saa kehua omaa lääkäriään tai apteekkariaan. Voisko joku siis avata, esimerkiksi toi PAM, semmosen sivuston, jonka kautta vois ilmiantaa todellisia palvelualan ammattilaisia?
Ja oikein syyskokouksessa.
Ja kylläpä taas tyrmistyin meidän rakkaan puolueemme ikärakenteesta. Minua ja Hannaa lukuunottamatta kaikki oli enemmän tai vähemmän eläkeläisiä. Kyllä siinä saa uusi ihminen kahteen kertaan miettiä lähteäkö mukaan vai ei.
Mä luulen, että tässäkin vaan luja tahto läpi harmaan kiven tuottaa tuloksia. Ne vähäiset nuoret, jotka Vantaallakin omissa yhdistyksissään jaksaa painaa, kyllä huomataan. Niin ukkojen kuin ulkopuolistenkin keskuudessa. Ja ura urkenee ja lisää nuoria tulee. Ei tässä voi muuhun uskoa. Eihän tässä olis muuten mitään järkeä...
Käytiin tänään Jumbon Rosso Expressissä syömässä ja jäin Ann Selinin vähän aikaa sitten kirjoittaman jutun innoittamana pohtimaan palvelua. Jutussa linjattiin palvelun lisääntyvän, kun ihmiset vain alkaisivat vaatia palvelua. Astiat jätetään pöytiin, jotta joku ihminen joutuu ne sieltä hakemaan. Miksi mennä kahvilaan, jos rahalla ei saa palvelua?
Olin viikonloppuna perustamassa Toverit Palvelun Puolesta Topakka ry:tä. Olen ollut vähemmän aktiivinen ay-liikkeessä, kun aika on mennyt enemmän puolueen, demarinuorten, kotkien ja TSL:n parissa toimimiseen. Nyt viikonloppuna Duunaripäivillä jotenkin heräsin aiheeseen.
Me vaan jotenkin suostutaan siihen, että joka paikka on täynnä itsepalvelua. Harvassa kaupassa on enää liha- tai kalatiskiä. Monet huoltoasemat ovat lähes kokonaan siirtyneet automaattipumppuihin saati, että jossain saisi itse tankkaamiseen apua. Matkalippuja voi ostaa kännykällä, netistä ja automaatista.
Meidän maalla, siis Kiuruvedellä, on mun lapsuudesta saakka ollut kukkakauppa, josta voi ostaa kukkia vaikka myyjää ei ole paikalla. Rahat jätetään semmoseen kippoon ja homma toimii, koska kukaan ei huijaa.
Mummo on ollut ikänsä tarjoilija ja osaan arvostaa hyvää palvelua. Monesti laitan palautetta, jos olen saanut huonoa palvelua. Ja myönnän, en koskaan silloin kun olen saanut hyvää palvelua.
Telkkarissa on muistaakseni joku lääkefirma pyörittänyt mainosta, jossa saa kehua omaa lääkäriään tai apteekkariaan. Voisko joku siis avata, esimerkiksi toi PAM, semmosen sivuston, jonka kautta vois ilmiantaa todellisia palvelualan ammattilaisia?
sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006
Ay-opissa Kiljavalla
Mä olen myyty.
Viikonloppuna oli Kiljavalla Demarinuorten Duunaripäivät ja pakkohan sinne oli lähteä.
Ja kyllä kannatti. Baarin antimien lisäksi Matkan työelämän ihmeelliseen maailmaan piti Pamin kouluttaja Irene Korimäki. Ikinä en ole paremmalla luennolla ollut. Ja niitä on ollut jos muutama.
Mukavaa oli huomata uusien naamojen tulo. Varsinkin Lappeenrannasta oli iso porukka. Täytyy vain toivoa, että intoa riittää siihen paikalliseenkin toimintaan.
Viikonloppuna oli Kiljavalla Demarinuorten Duunaripäivät ja pakkohan sinne oli lähteä.
Ja kyllä kannatti. Baarin antimien lisäksi Matkan työelämän ihmeelliseen maailmaan piti Pamin kouluttaja Irene Korimäki. Ikinä en ole paremmalla luennolla ollut. Ja niitä on ollut jos muutama.
Mukavaa oli huomata uusien naamojen tulo. Varsinkin Lappeenrannasta oli iso porukka. Täytyy vain toivoa, että intoa riittää siihen paikalliseenkin toimintaan.
tiistaina, lokakuuta 10, 2006
Ensiapua ja ennaltaehkäisyä
Olin tänään yhden työpäivän mittaisella ensipaukurssilla. Kouluttaja oli meidän työterveyshuollosta ja enpä ole ikinä paremmalla kurssilla ollut.
Vaikka on Nuorten Kotkien ja muidenkin leirien kautta tullut opittua vaikka mitä, tämä oli kyllä ensimmäistä kertaa sitä, mitä jokainen ihminen oikeasti tarvitsee hallitakseen esimerkiksi kolaritilanteet. Aikaisemmin on oikein annettu ensiapu aina vaatinut sitä, että osaa sitoa ideaalisiteen ja kolmioliinan oikein. Nyt keskityttiin siihen, mitä voidaan tehdä ilman apuvälineitä. Todellisuudessa harva kantaa mukanaan ensiaputarvikkeita käsilaukussa.
No joo, täytyy myöntää. Olihan siellä vielä pari niitä 80-luvun videoita, mutta muuten todella toimiva paketti.
Kouluttaja eteni koko ajan tositilanteista kertoen ja jotenkin asiat vaan kolahti. Vanhat elvytysohjeet on mennyt viime keväänä uusiksi ja kyllä on rankkaa puuhaa. Painelu-puhalluksia on kolmea sorttia riippuen ihmisen iästä.
Tärkeintä kuitenkin aina on se, että tekee jotain. On vaikka vain vieressä ja silittää.
Hurjinta oli kuunnella muistelmia kouluttajan lastenklinikan polilta. Vaikka joissain asioissa olen tähänkin saakka ollut hieman hysteerinen, ei esimerkiksi uimarannalla vahtiminen tai saunassa varoittelu ainakaan vähene. Ja ne soppakattilat jatkossakin keitellään siellä seinän puoleisilla levyillä.
Ja taas omatunto kolkutti kolesteroliarvojen koholla olemisesta. Jokaikisellä suvun yli 50-vuotiaalla tyypillä on lääkitys ja niinpä jo näin alle kolmekymppisenä sain keväällä määräyksen alkaa ruokavaliota korjaamaan. Becelit on jääkaapissa ja yritän muistaa, ettei katkarapuja saa syödä niin paljon. Todellisuus kuulemma vaan on se, että jos en kuole sydäninfarktiin, syöpä tappaa.
Ehkäpä unohdan kurjan tulevaisuuden ja yritän aloittaa sen laihduttamisen. Ja liikkumisen. Taas kerran. Olisko innokkaita projektiin?
Vaikka on Nuorten Kotkien ja muidenkin leirien kautta tullut opittua vaikka mitä, tämä oli kyllä ensimmäistä kertaa sitä, mitä jokainen ihminen oikeasti tarvitsee hallitakseen esimerkiksi kolaritilanteet. Aikaisemmin on oikein annettu ensiapu aina vaatinut sitä, että osaa sitoa ideaalisiteen ja kolmioliinan oikein. Nyt keskityttiin siihen, mitä voidaan tehdä ilman apuvälineitä. Todellisuudessa harva kantaa mukanaan ensiaputarvikkeita käsilaukussa.
No joo, täytyy myöntää. Olihan siellä vielä pari niitä 80-luvun videoita, mutta muuten todella toimiva paketti.
Kouluttaja eteni koko ajan tositilanteista kertoen ja jotenkin asiat vaan kolahti. Vanhat elvytysohjeet on mennyt viime keväänä uusiksi ja kyllä on rankkaa puuhaa. Painelu-puhalluksia on kolmea sorttia riippuen ihmisen iästä.
Tärkeintä kuitenkin aina on se, että tekee jotain. On vaikka vain vieressä ja silittää.
Hurjinta oli kuunnella muistelmia kouluttajan lastenklinikan polilta. Vaikka joissain asioissa olen tähänkin saakka ollut hieman hysteerinen, ei esimerkiksi uimarannalla vahtiminen tai saunassa varoittelu ainakaan vähene. Ja ne soppakattilat jatkossakin keitellään siellä seinän puoleisilla levyillä.
Ja taas omatunto kolkutti kolesteroliarvojen koholla olemisesta. Jokaikisellä suvun yli 50-vuotiaalla tyypillä on lääkitys ja niinpä jo näin alle kolmekymppisenä sain keväällä määräyksen alkaa ruokavaliota korjaamaan. Becelit on jääkaapissa ja yritän muistaa, ettei katkarapuja saa syödä niin paljon. Todellisuus kuulemma vaan on se, että jos en kuole sydäninfarktiin, syöpä tappaa.
Ehkäpä unohdan kurjan tulevaisuuden ja yritän aloittaa sen laihduttamisen. Ja liikkumisen. Taas kerran. Olisko innokkaita projektiin?
maanantaina, lokakuuta 09, 2006
Jyrän alla
Tänään kävin jatkolähetteellä ensimmäistä kertaa fysioterapiassa ja kyllä on kummallista kun veri kiertää. Pää on hehkunut punaisena koko päivän ja käsissä, päässä ja naamassa on pistellyt. Siis samalla tavalla kun joskus istuu jalan päällä ja veri pääsee sen jälkeen kiertämään. Jo heti olo oli kuin hakatulla ja veikkaan, että huomenna tulen olemaan kipeä. Tänään on myös ensimmäinen päivä moneen viikkoon, kun ei ole tarvinnut ottaa särkylääkettä. ehkä se tästä.
Päivällä oli töissä taas yhdet viisikymppiset. Ja niitähän riittää. Tuntuu hullulta ajatella sitä hetkeä kun itse on viisikymppinen. Mimosa olis jo vanhempi kuin minä nyt. Ja mitä sitä silloin olis saavuttanut? Asunto olis ehkä viimeisiä lyhennyksiä vaille maksettu, olettaen että asutaan vielä sillon samassa kämpässä. Siis yli 20 vuoden päästä.
Sillon joskus yläasteikäisenä kun tiesi kaiken, jo lukioikäiset tuntu älyttömän vanhoilta. Nyt alkaa melkein kaikilla kavereilla olla tulossa tai menossa kolmenkympin rajapyykki.
Mitä sitä sitten elämässä pitäis saavuttaa?
Omalla äidilläni oli minun ikäisenä kaksi lasta, helvetisti asuntolainaa, vakituinen työpaikka ammattiliitossa, jonkinlainen poliittinen ura eli siis lautakuntapaikka tms. ja pienen budjetin vaalikampanja kunnallisvaaleissa.
Minä vannoin ja vakuutin, että teen kaiken eri tavalla kuin äitini. Elän paljon parempaa elämää.
Ja mikäs meidät sitten erottaakaan... Mulla on vain yksi lapsi.
Päivällä oli töissä taas yhdet viisikymppiset. Ja niitähän riittää. Tuntuu hullulta ajatella sitä hetkeä kun itse on viisikymppinen. Mimosa olis jo vanhempi kuin minä nyt. Ja mitä sitä silloin olis saavuttanut? Asunto olis ehkä viimeisiä lyhennyksiä vaille maksettu, olettaen että asutaan vielä sillon samassa kämpässä. Siis yli 20 vuoden päästä.
Sillon joskus yläasteikäisenä kun tiesi kaiken, jo lukioikäiset tuntu älyttömän vanhoilta. Nyt alkaa melkein kaikilla kavereilla olla tulossa tai menossa kolmenkympin rajapyykki.
Mitä sitä sitten elämässä pitäis saavuttaa?
Omalla äidilläni oli minun ikäisenä kaksi lasta, helvetisti asuntolainaa, vakituinen työpaikka ammattiliitossa, jonkinlainen poliittinen ura eli siis lautakuntapaikka tms. ja pienen budjetin vaalikampanja kunnallisvaaleissa.
Minä vannoin ja vakuutin, että teen kaiken eri tavalla kuin äitini. Elän paljon parempaa elämää.
Ja mikäs meidät sitten erottaakaan... Mulla on vain yksi lapsi.
sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006
Humputtelua
Taas yksi viikko takana.
Päivät tuntuvat kuluvan kuin siivillä.
Meillä oli taas tänään asuntonäyttely ja saldona parin kiinnostuneen yhteystiedot. Ja Jussilla stressi kasvaa.
Eniten ahdistaa se, ettei pääse oikein pakkaamaan. Muutama pino laatikoita jo vietiin mummolaan muuttoa odottamaan, mutta tavaraa on sen verran, ettei koko taloa viitsi täyttää. Eikä asuntoa taas viitsi myydä kauhean muutosotkun keskellä. Niinpä siis pikkuhiljaa alkaa minullekin iskeä paniikki.
Mimosan kanssa oltiin viikonloppu kahdestaan. Jussilla oli vapaaviikonloppu, mutta olivat sopineet Joksulan jengin kanssa mökkitalkoista ja niinpä se olikin siellä koko viikonlopun.
Lauantaina humputeltiin Mimosan kanssa Jumbossa ja täytyy kyllä ihmetellä, että viisivuotias tyttö jaksaa innostua siitä, että äitille löydetään alusvaatteita. Silmät loistaen se kiersi kaikissa kaupoissa, jos vaikka löytyis jotain kivaa. Ja löytyihän sieltä. Varsinkin Marimekolta, taas.
Yksissä tuumin me päätettiin, että nainen tarvii aina välillä ostoksia. se on meidän naisten etuoikeus.
torstaina, lokakuuta 05, 2006
Pakkopullaa
Ystäväni Hannan kanssa olemme jäseniä Paska Äiti ry -nimisessä
yhdistyksessä ja jäsenyys sai taas tänään yhden merkin olemassaolostaan.
Tarhassa olisi ollut vanhempien kahvitus ja en oikeesti viitsinyt lähteä.
Jussi oli menossa hakemaan Mimosaa, mutta siellä olisi ollut lasten leipomaa pullaa.
Ja yhteinen kahvitteluhetki tarhan tätien kanssa.
Viimeksi pakotin itseni menemään ja hymyilin nätisti samalla kun join ennätysvauhtia kahvini. Vaikka maitokin oli päässyt loppumaan.
Mä en ymmärrä mitenkä semmosesta tilaisuudesta voi saada niin kummallisen ja ahdistavan.
Kaikki tuijottelee seiniä ja kattoja ja tarhatädit yrittää väkinäisesti pitää yllä keskustelua, varsin huonolla menestyksellä.
No, mä olin viimeksi ja Jussi sai oman osasta tarhan kodin välisestä vuorovaikutuksesta. Vaikka kyllä sitäkin on ja hyvää sellaista. Se vaan tapahtuu luonnollisissa tilanteissa ja silloin kun on oikeasti asiaa, puolin ja toisin.
Kaularangan kuvien tulokset sain, eikä muuta löytynyt kuin paha ryhtivirhe vuosien jumittumien vuoksi. Lääkkeeksi lisää fysioterapiaa ja sitä Method Putkistoa...
Ja asuntokaupat jäi tällä erää tekemättä, eivät suostuneet maksamaan pilkkahintaa enempää, joten olkoot.
Illalla käytiin tsekkailemassa Vernissaa Vantaan demariakatemian päätösjuhlailtamia varten. Sormia syyhyttää, kun ajattelenkin. Me oikeasti järjestetään vanhan ajan iltamat ja ihmiset on innoissaan koko hommasta. Jes!
yhdistyksessä ja jäsenyys sai taas tänään yhden merkin olemassaolostaan.
Tarhassa olisi ollut vanhempien kahvitus ja en oikeesti viitsinyt lähteä.
Jussi oli menossa hakemaan Mimosaa, mutta siellä olisi ollut lasten leipomaa pullaa.
Ja yhteinen kahvitteluhetki tarhan tätien kanssa.
Viimeksi pakotin itseni menemään ja hymyilin nätisti samalla kun join ennätysvauhtia kahvini. Vaikka maitokin oli päässyt loppumaan.
Mä en ymmärrä mitenkä semmosesta tilaisuudesta voi saada niin kummallisen ja ahdistavan.
Kaikki tuijottelee seiniä ja kattoja ja tarhatädit yrittää väkinäisesti pitää yllä keskustelua, varsin huonolla menestyksellä.
No, mä olin viimeksi ja Jussi sai oman osasta tarhan kodin välisestä vuorovaikutuksesta. Vaikka kyllä sitäkin on ja hyvää sellaista. Se vaan tapahtuu luonnollisissa tilanteissa ja silloin kun on oikeasti asiaa, puolin ja toisin.
Kaularangan kuvien tulokset sain, eikä muuta löytynyt kuin paha ryhtivirhe vuosien jumittumien vuoksi. Lääkkeeksi lisää fysioterapiaa ja sitä Method Putkistoa...
Ja asuntokaupat jäi tällä erää tekemättä, eivät suostuneet maksamaan pilkkahintaa enempää, joten olkoot.
Illalla käytiin tsekkailemassa Vernissaa Vantaan demariakatemian päätösjuhlailtamia varten. Sormia syyhyttää, kun ajattelenkin. Me oikeasti järjestetään vanhan ajan iltamat ja ihmiset on innoissaan koko hommasta. Jes!
keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006
Kirjahaaste
1. Kirja, joka muutti elämäni
Ala-asteella minua kiusattiin kovasti punaisten hiusten takia ja kirjat Peppi Pitkätossusta kasvatti minulle sisun, joka vuosien myötä on vain muuttunut.
2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Rakastan Agatha Christietä ja kaikki Hercule Poirotit ja Neiti Marplet voisin lukea (ja osan olen lukenutkin) kymmeniä kertoja. Myös Leena Lehtolainen kuuluu tähän kastiin.
3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Kalle Päätalon kirjoja olen yrittänyt niin monta kertaa aloittaa, vaarin luota löytyy koko sarja. Samoin on käynyt myös Raamatulle, jonka niin monta
kertaa olen vannonut aloittavani ja yhtä monta kertaa se on jäänyt. Kiinnostaa kovasti, kun elämänkatsomustiedossa ei pahemmin sitä käyty läpi.
4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Höyrähdin täysin Da Vinci -koodista, mä kun uskon kaiken mitä pahaa kristinuskosta kerrotaan. Ehkäpä sen voi laskea mukaan.
5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Mä olen varsinainen itkupilli. Jos on vähänkään mahdollisuutta, tippa on linssissä.
Toisaalta oman päiväkirjan lukeminen näin aikuisena on myös saanut tunteelliseksi.
6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Luin vähän aikaa sitten ystäväni muutamia runoja, ne ansaitsevat oman kirjan.
7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Ensimmäinen, joka tuli mieleen on ehdottomasti Viivi Avellanin teos.
Vaikka en ole lukenut, olen varma, että pärjään vallan mainiosti ilmankin.
8. Kirja, jota luen parhaillaan
Lopetin juuri yhden Poirotin ja kaikki omat kirjat on pakattu. Kirjasto siis odottaa kävijäänsä. Toisaalta yritän kinuta töistä juuri eläkkeelle jääneen toimitsijamme Timo Sandbergin teoksia. Ne on kuulemma hyviä.
9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Kotimaisia klassikoita on vielä aika monta odottelemassa. Samoin Demarinuorten 100-vuotishistoria vielä odottelee.
10. Haastan bloggaajia
Varmaan mennään tovereiden kanssa ristiin mutta kutsu kossahtaa Kopran Villelle, meidän Antille ja Jounille.
Ala-asteella minua kiusattiin kovasti punaisten hiusten takia ja kirjat Peppi Pitkätossusta kasvatti minulle sisun, joka vuosien myötä on vain muuttunut.
2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Rakastan Agatha Christietä ja kaikki Hercule Poirotit ja Neiti Marplet voisin lukea (ja osan olen lukenutkin) kymmeniä kertoja. Myös Leena Lehtolainen kuuluu tähän kastiin.
3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Kalle Päätalon kirjoja olen yrittänyt niin monta kertaa aloittaa, vaarin luota löytyy koko sarja. Samoin on käynyt myös Raamatulle, jonka niin monta
kertaa olen vannonut aloittavani ja yhtä monta kertaa se on jäänyt. Kiinnostaa kovasti, kun elämänkatsomustiedossa ei pahemmin sitä käyty läpi.
4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Höyrähdin täysin Da Vinci -koodista, mä kun uskon kaiken mitä pahaa kristinuskosta kerrotaan. Ehkäpä sen voi laskea mukaan.
5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Mä olen varsinainen itkupilli. Jos on vähänkään mahdollisuutta, tippa on linssissä.
Toisaalta oman päiväkirjan lukeminen näin aikuisena on myös saanut tunteelliseksi.
6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Luin vähän aikaa sitten ystäväni muutamia runoja, ne ansaitsevat oman kirjan.
7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Ensimmäinen, joka tuli mieleen on ehdottomasti Viivi Avellanin teos.
Vaikka en ole lukenut, olen varma, että pärjään vallan mainiosti ilmankin.
8. Kirja, jota luen parhaillaan
Lopetin juuri yhden Poirotin ja kaikki omat kirjat on pakattu. Kirjasto siis odottaa kävijäänsä. Toisaalta yritän kinuta töistä juuri eläkkeelle jääneen toimitsijamme Timo Sandbergin teoksia. Ne on kuulemma hyviä.
9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Kotimaisia klassikoita on vielä aika monta odottelemassa. Samoin Demarinuorten 100-vuotishistoria vielä odottelee.
10. Haastan bloggaajia
Varmaan mennään tovereiden kanssa ristiin mutta kutsu kossahtaa Kopran Villelle, meidän Antille ja Jounille.
Toivossa on hyvä elää...
Tänään sain vihdoin lähetteen kaularangan röntgenkuviin ja huomenna tulokset.
Jospa nämä päänsäryt vihdoin saisivat lopun ja voisi alkaa elää melkein normaalia elämää. Työpaikkalääkäri kertoi ainoan pysyvän hoidon olevan Method Putkisto ja astangajooga ja vielä oman ohjaajan kanssa.
Jostain syystä vaan suupielet venyi ylöspäin kun kuvittelin itseni jossain peilisalissa jumppatrikoot päällä ja yrittämässä auringonnousua tai haikarankaulaa...
Tärkeintä kai tässä on se, että helvetin kovat päänsärkylääkkeet voisi jo kohta unohtaa vaikkapa kotiin, eikä olla koko ajan hälytysvalmiudessa, jos vaikka tuleekin kova päänsärkykohtaus.
Toivottavasti kuvista selviää edes jotain, että pääsee asian kanssa eteenpäin.
Ja asunnostakin tuli tarjous, oli vaan aika paljon vähemmän kuin ollaan valmiita asunnon hintaa tiputtamaan. Nyt on kova pohdinta päällä, kuinka paljon uskaltaa hintaa tiputtaa. Toisaalta tekisi mieli kytätä vielä pidempään olisiko parempaa luvassa. Toisaalta taas jokainen päivä kahden asunnon loukussa on liikaa.
Talonyhtiön hallituksen kokouskin oli illalla. Ja hohhoijaa, minä kun en kattoelementtien saumauksista tai lukkopesien rakenteesta hirveästi ymmärrä ja kokouksessa käsiteltiin tällä kertaa pelkästään teknisiä asioita. Jotain järkevää sain sentään aikaiseksi;
pihallamme jo vuosia kököttänyt järkyttävässä kunnossa oleva kiipeilyteline puretaan.
Jospa nämä päänsäryt vihdoin saisivat lopun ja voisi alkaa elää melkein normaalia elämää. Työpaikkalääkäri kertoi ainoan pysyvän hoidon olevan Method Putkisto ja astangajooga ja vielä oman ohjaajan kanssa.
Jostain syystä vaan suupielet venyi ylöspäin kun kuvittelin itseni jossain peilisalissa jumppatrikoot päällä ja yrittämässä auringonnousua tai haikarankaulaa...
Tärkeintä kai tässä on se, että helvetin kovat päänsärkylääkkeet voisi jo kohta unohtaa vaikkapa kotiin, eikä olla koko ajan hälytysvalmiudessa, jos vaikka tuleekin kova päänsärkykohtaus.
Toivottavasti kuvista selviää edes jotain, että pääsee asian kanssa eteenpäin.
Ja asunnostakin tuli tarjous, oli vaan aika paljon vähemmän kuin ollaan valmiita asunnon hintaa tiputtamaan. Nyt on kova pohdinta päällä, kuinka paljon uskaltaa hintaa tiputtaa. Toisaalta tekisi mieli kytätä vielä pidempään olisiko parempaa luvassa. Toisaalta taas jokainen päivä kahden asunnon loukussa on liikaa.
Talonyhtiön hallituksen kokouskin oli illalla. Ja hohhoijaa, minä kun en kattoelementtien saumauksista tai lukkopesien rakenteesta hirveästi ymmärrä ja kokouksessa käsiteltiin tällä kertaa pelkästään teknisiä asioita. Jotain järkevää sain sentään aikaiseksi;
pihallamme jo vuosia kököttänyt järkyttävässä kunnossa oleva kiipeilyteline puretaan.
maanantaina, lokakuuta 02, 2006
Kasvukäyriä ja kodin kauppausta
Eilen oli taas asunnon näyttö ja kuusi seuruetta olivat täällä kurkistelemassa. Kaksi näistä porukoista oli ollut todella kiinnostuneita, toinen kökkinyt täällä melkein koko näytön ajan. Silti ei kukaan ollut tarpeeksi kiinnostunut tehdäkseen tarjousta. Ärsyttävää!
Eilen käytiin Maalaismarkkinoilla, mukavasti tuli vettä taivaalta ja kastuttiin ihan litimäriksi. Ja pakko oli ostaa pakolliset valkosipulimajoneesit ja mansikkamehut.
Aamulla oltiin neuvolassa 5-vuotistarkastuksessa. Mimosa vetää pituudessa huimasti käyrien yläpuolella ja painossa on juuri alle ihannepainon. Mistä jäinkin miettimään, miltä tuntuisi jos noin nuorena todettaisiin lapsen olevan ylipainoinen.
Meidän heinäsirkka on ainakin vaatteita ostaessa ihan liian laiha, housuja joudutaan köyttämään kiinni vaikka minkälaisilla naruilla ja neuvolasta tulee tuomio, että ihannepainoinen. Minkähänlaisen tuomion se normaalipainoinen sitten saa?
Oli kyllä mukava käydä neuvolassa. Emotionaaliset, motoriset, kielelliset ja kaikki
muutkin taidot on reippaasti yli vaatimustason. Jos kaikki lapset olisivat näin
kehittyneitä, olisi neuvolatyö liiankin tylsää.
Mukavintahan tässä oli se, anoppini suu sulkeutuu taas vähäksi aikaa. Minä kun kuulemma kasvatan lastani täysin väärin periaattein ja tulen karvaasti vielä kokemaan itsepäisyyteni. Heh heh ja pitkä nenä!
Ikeassakin käytiin tutkailemassa kunnon vaatekaappia. Ah, kun se päivä koittaa, kun kaikki vaatteet mahtuu nätisti ja siististi yhteen ja samaan vaatekaappiin järkevästi järjestettynä.
Eilen käytiin Maalaismarkkinoilla, mukavasti tuli vettä taivaalta ja kastuttiin ihan litimäriksi. Ja pakko oli ostaa pakolliset valkosipulimajoneesit ja mansikkamehut.
Aamulla oltiin neuvolassa 5-vuotistarkastuksessa. Mimosa vetää pituudessa huimasti käyrien yläpuolella ja painossa on juuri alle ihannepainon. Mistä jäinkin miettimään, miltä tuntuisi jos noin nuorena todettaisiin lapsen olevan ylipainoinen.
Meidän heinäsirkka on ainakin vaatteita ostaessa ihan liian laiha, housuja joudutaan köyttämään kiinni vaikka minkälaisilla naruilla ja neuvolasta tulee tuomio, että ihannepainoinen. Minkähänlaisen tuomion se normaalipainoinen sitten saa?
Oli kyllä mukava käydä neuvolassa. Emotionaaliset, motoriset, kielelliset ja kaikki
muutkin taidot on reippaasti yli vaatimustason. Jos kaikki lapset olisivat näin
kehittyneitä, olisi neuvolatyö liiankin tylsää.
Mukavintahan tässä oli se, anoppini suu sulkeutuu taas vähäksi aikaa. Minä kun kuulemma kasvatan lastani täysin väärin periaattein ja tulen karvaasti vielä kokemaan itsepäisyyteni. Heh heh ja pitkä nenä!
Ikeassakin käytiin tutkailemassa kunnon vaatekaappia. Ah, kun se päivä koittaa, kun kaikki vaatteet mahtuu nätisti ja siististi yhteen ja samaan vaatekaappiin järkevästi järjestettynä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
