Liiton tyttö

Viikonloppu kului SAKn nuorten seminaarissa ja SAK-päivillä Porissa. Tulevaisuushankkeen esittelyä sai kuulla moneen otteeseen ja liian vähistä yöunista huolimatta omat ajatukset sai uusia näkökulmia, kun kuunteli muiden puhetta.

SAK-päivien merkitystä olen pohtinut aiemminkin, enemmänkin sitä kuka sinne osallistuu ja mitä siellä on tarkoitus saada aikaiseksi. Meidän liiton sisällä yritin kysellä tapaa, jolla ihmisiä valikoituu, mutta kukaan ei oikein osannut kertoa. Ilmeisesti paikallisjärjestöillä on omat kiintiönsä ja päälle tulee nuorisoseminaariin osallistuvat nuoret ja ikinuoret.

Minulle kyllä päivien parasta antia oli ja uskoa tulevaisuuteen loi Paanasen Reijon puheenvuoro, jossa tuli paikallisillekin aktiiveille monta ajatusta siitä, miten asiat voisi olla toisin. Todellisuus kuitenkin on se niin monessa paikassa, että asiat tehdään kuten ennenkin ja kaikki muutos on pahasta.

Pienryhmäseminaarissa puhuttaessa tulevaisuudesta käytiin kiivastakin keskustelua siitä, kuinka isojen ammattiosastojen nuorisojaoston toiminta on pitänyt lakkauttaa, kun ei ole nuoria, jotka lähtisivät nuorisojaoston jäseneksi.

Ja jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä sitä, miten vika voi löytyä aina niistä muista, mutta ei ikinä sieltä peilistä.

Kuka täysjärkinen alle kolmikymppinen ihminen on valmis käyttämään iltoja ja taas iltoja puulta maistuvaan kokoustamiseen vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien kanssa. Ja jos joskus sellainen nuori löytyy, joka kokoukseen on kiinnostuneena tullut, hyvin nopeasti tungetaan ne kivat sihteerin, taloudenhoitajan tai jäsenasioiden hoito sille ihmiselle. Ihmiselle, joka on luullut tulleensa parantamaan palkansaajien hyvinvointia. Tai edes sen oman ammattiosaston jäsenten.

Samaan ongelmaan törmään jälleen kerran, kun nuoria kunnallisvaaliehdokkaita pitäisi saada aktiiviseksi myös kunnallisvaalien jälkeen. Sinut houkutellaan ehdokkaaksi ja vaaleista tulee projekti, jossa haluat menestyä. Syyskokouksessa siinä vaalihuuman jälkeisessä hurmoksessa suostut puolueosaston johtokuntaan. Tammikuussa, johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa, iskee todellisuus siitä mitä se poliittinen toiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen sitten oikeasti on. Kuinka monessa puolueosastossa oikeasti tehdään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä eikä vain märehditä sitä kuka teki, missä ja kenen kanssa. Ja vähän muistellaan menneitä, kun sekin teki silloin sitä.

Edelleen olen henkeen ja vereen liiton tyttö ja ylpeä siitä, että olen oman puolueosastoni aktiivi. Puolustan oikeuttani kyseenalaistaa asioita ja uskallan sanoa oman mielipiteeni asiaan jos toiseenkin, paikasta tai kuulijakunnasta riippumatta. Samalla joudun myös tunnustamaan sen, että hakkaan päätäni seinään jatkossakin ja vielä monta kertaa...

Muistan paikan kamalan...

Voi pientä raukkaa, kun Mimosa yrittää selvitä läksyistään. Kaikki muut menee, mutta se lukeminen... 10 onnistumisen tunnetta häviää tuhannesosasekunnissa, kun joku menee pieleen.

Tänään kyllä kysyttiin äidiltä hermoja, kun kirjat ja kynät lensi kaaressa neljään kertaan pitkin seiniä. Ja joka kertaa seurasi kunnon raivarit. Kyllähän mä ymmärrän, ettei tässä nyt pelkistä tavujen tavaamisista ole kyse, mutta sain kyllä käyttää kaikki keinoni, etten hermostunut.

Ja täytyy onnitella itseäni, ettei ääni korottunut kertaakaan. Jos joku voi sen uskoa...

On kyllä itsekin joutunut takaisin koulun penkille, asiat opetetaan ihan eri tavalla, kuin silloin minun nuoruudessa. Opettajan ohje olikin, että annetaan opettajan opettaa ja tuetaan muulla tavalla läksyjen tekemistä. Ja vaikka vasta muutama viikko on kulunut, huomaa sen huiman eron kesään verrattuna. Ja loputon sanojen lukeminen jatkuu vielä varmaan aika pitkään...

Aika huisia olla koululaisen äiti...