Fler mammor

Kuljen bussilla töihin aamuisin silmät sikkurassa ja napit korvissa. MP3-soitin raikaa rentouttavia sointuja; Eros, Stella ja Eagles antavat virtaa heräämiseen. Ja mitä näenkään?

Fler mammor bakom direktörsborden, hälsar Stefan Wallin.

Mitä helvettiä? Onko RKP aloittanut jonkun omasta mielestään tasa-arvoprojektin? Jos joku viisaampi osaa kertoa, tehkää se ihmeessä.

Olen tunnetusti naisjärjestöjen vankka vastustaja, mä en vaan ole saanut pieneen päähäni mahtumaan miksi ihmeessä esimerkiksi Sosialidemokraattiset Naiset on olemassa. Jos kerran SDP on tasa-arvon järjestö, miksi Naisilla pitää olla oma järjestö, jossa pääsee puuhastelemaan? Ja miksi ei sitten ole sitä miesjärjestöä? Ja jos olisi, mihin tarvittaisiin enää puoluetta? Luulisi kai, että sosialidemokraattisilla naisilla on samanlainen arvomaailma kuin sosialidemokraattisilla miehillä.

Takaisin RKP:n kampanjaan. Mikä itseisarvo siis on sillä, mitä housuissa sattuu killumaan? Ehkäpä löydän vastauksen RKP:n sivuilta...
_________________________________________

Ja sitten taas meidän Mimosa.

Tarhasta tullessa näin, että jokin painaa mieltä. Yritin kysellä, mutta asiat ottaa oman aikansa ja tulihan se vihdoin viimein sieltä. Emilia oli tarhassa kertonut, että sen äiti ja isä on eronnut. Ja kaikkien perheiden käy samalla tavalla. Se eroaminen kun kuuluu siihen parisuhteeseen. Niinpä siis tämä viisivuotias kirkkain silmin kysyy, että kun me ollaan jo menty häihin ja hankittu lapsia niin koska sitä sitten aiotaan erota.

Repesin nauruun, mutta samalla meinasi päästä itku. Ajattelin sitä Emilia-parkaa, joka kuvittelee elävänsä normaalia elämää muiden lasten lailla. Ja sitä harvinaisuutta, että olen lapseni isän kanssa naimisissa...

Vaihtoehtoinen viikonloppu

Vietin viikonlopun Kisakeskuksessa Vantaan Demariakatemialaisten kanssa. Akatemian viimeinen virallinen tapaaminen järjestettiin kaksipäiväisenä seminaarina Pohjan kunnassa, Kisakeskuksen upeissa maisemissa.

Ohjelmassa oli rastirata, jossa Mölsän Jukan kanssa pidimme TSL:n rastia pystyssä kodassa, nuotion loimussa. Muutenkin viikonloppu oli idyllinen. Kisakeskuksen mahtavat ruuat saivat mahan pullolleen ja illalla lauloimme kolmisen tuntia työväenlauluja.

Olisihan sitä tietysti viikonlopun voinut huonomminkin viettää.

Mielenkiintoista oli sunnuntaina pidetty työväenyhdistysten kehittämissessio, jossa nämä uudet puolueen jäsenet pohtivat oman työväenyhdistyksensä kehittämistä ja kehittämisideoiden eteenpäin viemistä. Kovin monen suusta tuli toive uusille jäsenille pidettävästä perehdyttämistilaisuudesta ja siitä, että kokousten ohella olisi aikaa myös keskustella.

Ja totta tosiaan, eihän se montaa minuuttia aikaa veisi, jos joka ikinen uusi jäsen saisi puhelun oman yhdistyksen puheenjohtajalta ja saisi kertoa omista haluistaan yhdistystoiminnassa.

Ja eihän se paljoa vaatisi, jos kokousta ennen tai sen jälkeen, muistaisi kysyä niiltä uusilta jäseniltä enemmänkin kuulumisia, kuin että onkos ilmoja pidellyt.

Sain taas valaistuksen ja ne yksinkertaiset pienet asiat saivat jälleen kerran uuden merkityksen.

Nyt iski ahdistus

No nyt se sitten tuli se syysahdistus. Koti ei meinaa siistiytyä millään tavalla, kun joka ikinen ilta on jotain menoa. Ja viikonloputkin on tilkitty täyteen vaikka minkä moista turhaa menoa.

Onneksi on muutamia tovereita, jotka pitää huolen, että pysyy edes jollain tavalla järjissään.

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja koska muutto on vienyt kaikki ajatukset normaalista elämästä, olin unohtanut koko hemmetin isänpäivän. Ja lauantai-iltana tein rohkean päätöksen olla ostamatta mitään Jussille. Olen tähän astikin miettinyt, miksi ne puolisot niitä lahjoja hommaa. Eikös se ole Isän päivä, eikä Jussi mikään isä mulle ole.

Mimosa oli kyllä näpeltänyt pikku sormin kaksikin lahjaa kortin kera.

Ja huonoa omaatuntoa lievitti myös se, että Jussilla oli just synttärit, joten paketteja on tullut viime aikoina muutenkin.

Silti, kai ne mainokset saavat aikaan illuusion siitä, ettei päivänsankari ole mitään, jos ei sitä ympäröi kasoittain kaiken maailman partakoneita ja pappatohveleita.

Muuttopuuhissa

Huhhuh. Me ei kyllä muuteta pitkään aikaan.

Viime sunnuntaina oli virallinen päivä ja kylläpä sitä hommaa riitti. Lauantaina vielä piipahdin nuorisopiirin syyskokouksessa ja kylläpä tuntui mukavalta, kun ensi vuodelle rooli on tilintarkastaja. Vaikka vuosia iän puolesta olisi vielä riittänyt, alkaa homma jo yli kymmenen vuoden jälkeen maistua hieman mauttomalta. Mukava on silti seurata sivusta sitä pyörän uudelleen keksimistä...

Kämppä on ihan kaaos, joten ainakin daamien treenailut on vähäksi aikaa meillä unohdettava. Kova tavoite on saada koti jouluksi kuntoon, edessä siis monta kiireistä iltaa.

Mimosa aloitti maanantaina uudessa tarhassa ja ei auta kuin lasten uskomattomaa sopeutumiskykyä. Ensimmäinen päivä meni penkin alle, tyyppi ei suostunut syömään tai nukkumaan ja puolen tunnin välein liimautui ikkunaan kiinni odottamaan äidin tuloa.

Jo seuraavana päivänä se oli kuin kala vedessä ja ei olisi malttanut lähteä tarhasta pois, kun kävin sen vähän aikaisemmin hakemassa.

Eilen käytiin Alepassa kaupassa ja mut valtas aika nostalginen fiilis. Ihan kun olis kotiinsa tullut. Jostain syystä, vaikka Hakunilassa olen asunut koko lapsuuden ja nuoruuden, tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Ja sattuman oikusta, juuri kun fiilistelin tomaattitiskin luona, Kössi käveli kaupasta sisään...