Liiton tyttö

Viikonloppu kului SAKn nuorten seminaarissa ja SAK-päivillä Porissa. Tulevaisuushankkeen esittelyä sai kuulla moneen otteeseen ja liian vähistä yöunista huolimatta omat ajatukset sai uusia näkökulmia, kun kuunteli muiden puhetta.

SAK-päivien merkitystä olen pohtinut aiemminkin, enemmänkin sitä kuka sinne osallistuu ja mitä siellä on tarkoitus saada aikaiseksi. Meidän liiton sisällä yritin kysellä tapaa, jolla ihmisiä valikoituu, mutta kukaan ei oikein osannut kertoa. Ilmeisesti paikallisjärjestöillä on omat kiintiönsä ja päälle tulee nuorisoseminaariin osallistuvat nuoret ja ikinuoret.

Minulle kyllä päivien parasta antia oli ja uskoa tulevaisuuteen loi Paanasen Reijon puheenvuoro, jossa tuli paikallisillekin aktiiveille monta ajatusta siitä, miten asiat voisi olla toisin. Todellisuus kuitenkin on se niin monessa paikassa, että asiat tehdään kuten ennenkin ja kaikki muutos on pahasta.

Pienryhmäseminaarissa puhuttaessa tulevaisuudesta käytiin kiivastakin keskustelua siitä, kuinka isojen ammattiosastojen nuorisojaoston toiminta on pitänyt lakkauttaa, kun ei ole nuoria, jotka lähtisivät nuorisojaoston jäseneksi.

Ja jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä sitä, miten vika voi löytyä aina niistä muista, mutta ei ikinä sieltä peilistä.

Kuka täysjärkinen alle kolmikymppinen ihminen on valmis käyttämään iltoja ja taas iltoja puulta maistuvaan kokoustamiseen vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien kanssa. Ja jos joskus sellainen nuori löytyy, joka kokoukseen on kiinnostuneena tullut, hyvin nopeasti tungetaan ne kivat sihteerin, taloudenhoitajan tai jäsenasioiden hoito sille ihmiselle. Ihmiselle, joka on luullut tulleensa parantamaan palkansaajien hyvinvointia. Tai edes sen oman ammattiosaston jäsenten.

Samaan ongelmaan törmään jälleen kerran, kun nuoria kunnallisvaaliehdokkaita pitäisi saada aktiiviseksi myös kunnallisvaalien jälkeen. Sinut houkutellaan ehdokkaaksi ja vaaleista tulee projekti, jossa haluat menestyä. Syyskokouksessa siinä vaalihuuman jälkeisessä hurmoksessa suostut puolueosaston johtokuntaan. Tammikuussa, johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa, iskee todellisuus siitä mitä se poliittinen toiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen sitten oikeasti on. Kuinka monessa puolueosastossa oikeasti tehdään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä eikä vain märehditä sitä kuka teki, missä ja kenen kanssa. Ja vähän muistellaan menneitä, kun sekin teki silloin sitä.

Edelleen olen henkeen ja vereen liiton tyttö ja ylpeä siitä, että olen oman puolueosastoni aktiivi. Puolustan oikeuttani kyseenalaistaa asioita ja uskallan sanoa oman mielipiteeni asiaan jos toiseenkin, paikasta tai kuulijakunnasta riippumatta. Samalla joudun myös tunnustamaan sen, että hakkaan päätäni seinään jatkossakin ja vielä monta kertaa...

Muistan paikan kamalan...

Voi pientä raukkaa, kun Mimosa yrittää selvitä läksyistään. Kaikki muut menee, mutta se lukeminen... 10 onnistumisen tunnetta häviää tuhannesosasekunnissa, kun joku menee pieleen.

Tänään kyllä kysyttiin äidiltä hermoja, kun kirjat ja kynät lensi kaaressa neljään kertaan pitkin seiniä. Ja joka kertaa seurasi kunnon raivarit. Kyllähän mä ymmärrän, ettei tässä nyt pelkistä tavujen tavaamisista ole kyse, mutta sain kyllä käyttää kaikki keinoni, etten hermostunut.

Ja täytyy onnitella itseäni, ettei ääni korottunut kertaakaan. Jos joku voi sen uskoa...

On kyllä itsekin joutunut takaisin koulun penkille, asiat opetetaan ihan eri tavalla, kuin silloin minun nuoruudessa. Opettajan ohje olikin, että annetaan opettajan opettaa ja tuetaan muulla tavalla läksyjen tekemistä. Ja vaikka vasta muutama viikko on kulunut, huomaa sen huiman eron kesään verrattuna. Ja loputon sanojen lukeminen jatkuu vielä varmaan aika pitkään...

Aika huisia olla koululaisen äiti...

Elämää, ei sen enempää

Taas on blogin päivitys jäänyt vähemmälle, samperin feisbuuk vie voiton...

Viime aikoina on tullut pohdittua paljon elämää ja kuinka sitä pitäisi elää.

Pikkutyttönä, tai ehkä vähän isompanakin, tehdyt suunnitelmat ei aina käy toteen ja joskus on myönnettävä itselleen, ettei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan.

Joskus on osattava löytää oikea tie niiden väärien polkujen joukosta. Se tie ei välttämättä ole sileä asfalttitie tai lyhyin reitti, mutta se vie oikeaan paikkaan. Sillä tiellä on varmasti monia kuoppia, töyssyjä ja ehkä joskus joutuu kääntymään hetkeksi väärään suuntaan, mutta loppujen lopuksi se vie oikeaan paikkaan.

Syksy tuo tullessaan monta inhottavaa ja ikävää asiaa, onneksi on myös varmasti niitä hetkiä, joiden avulla jaksaa.

Ensi viikko ja ensimmäinen koulun vanhempainilta. Vähän jänskättää...

Tänään mentiin Korkeasaareen...

Tosin ensin Hakaniemen torin kautta. Sieltä pitää ostaa herneitä ja siellä pitää käydä pullakahvilla tai vohvelilla.

Korkeasaaressa pitää kiertää eläimet numerojärjestyksessä, eihän siinä muuten mitään järkeä ole. Jotenkin ei vaan päässyt kuusivuotiaan sielunmaailmaan sisään, kun paljon suurempaa riemua aiheutti lokkien hyökkäykset viattomien jäätelönsyöjien kimppuun kuin vaikkapa se, että leijona makasi metrin päässä meistä.

Kissalaakson asukeista suurin osa oli piilossa, samoin saukot, vesikot, pikkupanda, haisunäädät...
Paviaanilinnassa vieruskaverina oli vielä kyynisempi äijä, joka kertoi isoon ääneen kuinka suurin osa paviaaneista jouduttiin ampumaan ja täähän on ihan surkee koko linna.

Ja niin oli. Kolmårdenin käyneenä kävi eläimiä vaan sääliksi. Onhan se hyvä, että uhanalaisia eläimiä saadaan eläintarhoissa lisääntymään ja joskus niitä palautettua takaisin luontoon. Silti, aikuisiällä tehdyistä käynneistä jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta on enemmän tyhjiä häkkejä ja vähemmän nähtävää.

Ja tosiaan, iltasadun jälkeen kun keskusteltiin mikä jäi eniten mieleen, voiton vei riemu siitä, kun sai ostaa omalla rahalla kaupasta pehmopöllön. Ja kun se lokki söi sitä jäätelöä.

Jep.

Mä luulen, että seuraavalla kerralla mennään katsomaan niinkin eksoottisia eläimiä, kuin lehmiä ja lampaita jonnekin kotieläintilalle...

Kesä ja kärpäset

Kesäloman puoliväli häämöttää. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut mitä tällä kesälomalla teen, olisin nauranut ja kovasti. Facebookkia, telkkaria ja kevään aikana nauhotettuja leffoja... Rankka kevät on vaatinut veronsa ja kaikki ne kevään mittaan kasatut hommat odottaa tekijäänsä. Jotenkin se kaappien jynssäys ei nyt innosta.

Syksy tuo tullessaan paljon kiireitä ja hoidettavia asioita ja kunnallisvaaleihinkin kai on suunniteltu jotain meikäläisen varalle. Veikkaanpa, että nyt jos koskaan tarvitaan niitä kavereita, jotka pitää pienen pään polulla oikeaan suuntaan.

Kärpäsiä on muuten ollut vähän, eikä itikatkaan ole haitanneet. Jotain positiivistakin...

Kesä tulla jollottaa

Liittokokoukset on käyty ja Juhannuskin taas vietetty punaisissa tunnelmissa.

Tänä vuonna taas saatiin kasaan lähes 30-päinen porukka ja niin pirun mukavaa oli. Perinteisen petankkiturnauksen voitto meni taas jo perinteiseen tapaan Haarahiltunen-Kuntsi -talouteen ja tuttuun tapaan voiton makeista kulauksista pääsi nauttimaan muutama muukin toveri.

Juttua riitti myöhään (tai aikaiseen) yöhön saakka, kokko saatiin palamaan ja oli muuten isompi, kuin vastarannalla.

Sipoo näytti kauneimman puolensa, kun aurinko paistoi koko lauantaipäivän ja nahkahan siinä paloi, yllätyksellisesti.

Viimeinen työviikko on vielä edessä, sitten koittaakin ansaittu kuuden viikon loma.

Pientä jännityksen poikasta riittää vielä ennen syksyn töihin palaamista, kun paperit on sisässä muihin hommiin, katsellaan miten käy.

Pohjantähti-leiri killottaa jo mielessä. Ja taas harmittaa, kun jälleen kerran kotkaleiri jää käymättä. Ehkäpä sitten ensi kesänä...

Viikonloppuna on pitkästä aikaa taas häät, joihin pääsee laittautumaan. Mekko on ostettu ja kampaaja varattu. Nyt vaan pitää saada punaisena helottava iho ja niin morsian kuin anoppikin rauhoittumaan. Piimä tepsii ihoon, mutta ei kellään olisi keinoja hysteeriseen kälyn tai anopin hoitoon?

Tuloksia jännitellessä

Huomenna se vihdoin selviää. Nimittäin Metallin vaalitulos.

Koko kevään on vaaleja valmisteltuja, ehdokkaat tehneet hurjasti töitä ja vaaleja kerran jo siirrettykin. Liittokokous saa vihdoin edustajansa ja kaikki viimeiset käytännön järjestelyt liittokokousta varten pääsee täyteen vauhtiin.

Henkilökohtaisesti tarkoittaa se sitä, että pääsen töihin palkallisena vapaapäivänä tämän viikon perjantaina, mutta onpahan kerrankin aikaa tehdä asioita rauhassa...

Myös Demarinuorten liittokokousvalmistelut saa uuden startin, kun delegaatiot nimetään perjantaina. Uudenmaan paikat taitaa olla viimeistä myöten täynnä ja se kyllä lämmittää vanhan kääkän sydäntä oikein kovasti. Paidat taitaa lähteä tällä viikolla painoon ja hymyilyttää jo valmiiksi poikien villit ideat...

Harmi vaan, että nämä kaksi suurta tapahtumaa järjestetään samaan aikaan. No puhelimet toimii ja toivottavasti toverit laittavat tilanneraporttia pitkin viikonloppua...

On kiirettä pitänyt...

Joku saattaa tunnistaa ironiaa, mutta onhan tässä riittänyt hommia.

Metallin vaalit tuli ja meni ja tuli taas. Jännityksellä odotan saanko työmääräyksen tämän kevään ainoalle (pääsiäisen lisäksi) pitkälle viikonlopulle, kun 2.5. on sellainen mahdollisesti häämöttämässä. Olis mukava päästä syynäämään kotia, joka on odottanut uskollisesti vuoroaan jo joululomasta saakka... Suomeksi; mikä tahansa tekosyy on hyvä syy olla siivoamatta kaappeja ja pestä ikkunoita.

Ilokseni olen pistänyt merkille, että painoa on tippunut lähes huomaamatta ja ilamn kovia ponnisteluja suhteellisen paljon. Paineita kyllä luo tovereiden laihdutusprojekti, kai se on minunkin oikein tosissaan otettava tämäkin homma.

Viimeisetkin kevätkokoukset on saatu alta pois. Uusia hommia on jotenkin vaan napsahdellut ja huomasinkin olevani esim. Koivukylän viljelypalstojen taloudenhoitaja ja mikä lie sihteeri... Pitäis varmaan käydä oikein paikan päällä katsastamassa minkälaista meininkiä siellä nykyään on. Sillon kun aikasemmin asuttiin täällä, meillä oli yhden kesän palsta siellä ja kylläpä ne rikkaruohot kukoisti kauniisti...

Demarinuorten puheenjohtajakisa on kuumentanut tunteita siellä sun täällä ja kaukopuheluita on tullut puhuttua jos johonkin suuntaan. Hyvältä näyttää, kisa siis. Ensimmäistä kertaa käydään ihan oikeata kisaa, vaikka kyllähän ainakin vanhat parrat tietää, mitenkä päätöksiä loppuviimeinen tehdään, oli menettelytapavaliokunta olemassa tai ei. Ehkäpä nyt ihmiset joutuvat oikeasti miettimään myös liittohallitukseen pyrkiessään omia motiivejaan ja edellytyksiään toimia.

Innolla odotan, että pääsen asiakirjoihin käsiksi. Perusopetuslinjaus syyhyttää sormia, varsinkin näin Taitaja-kisoissa vierailun jälkeen. Asiasta poiketen; kyllä on ne ammattilaisten työt hienoja. Kävin ihastelemassa floristien kilpailutöitä, on vähän eri luokkaa kun meidän Havukosken kukkakioskissa. (Se kioski on oikeesti semmonen vanhan ajan luukkukiska). Lumoudun tuijottamaan pitkäksi aikaa putkiasennuspoikien työtä, oikeasti sitä TYÖTÄ. Samaan aikaan taitajamestari antoi yksityisluentoa työvaiheista ja käytettävistä työvälineistä.

Pääsin 20 sentin etäisyydeltä seuraamaan kivisepän kultaustyötä, pällistelemään viherrakentajien uskomatonta kykyä saada täysin erilaiset mukulakivet siistiin riviin ja näyttämään kauniilta. Tosin voiton vei seppien työnäytös, jossa pieni ja hentoinen tyttö sai raudan taipumaan kuin paperin. Mä olen joka kerta yhtä vaikuttunut.

Järjestelyt noin muuten oli kyllä uskomattoman huonosti hoidettu. Ongelmana on se, että joka kerta on aina uusi organisaatio kisoja järjestämässä eikä jostain syystä tieto kulje edellisvuosilta eteenpäin. Asialle varmaan tarttis tehdä jotain...

Ja taas on aika kevätkokousten...

Maalis- ja huhtikuu on monien kevätkokousten aikaa ja yhden jos toisenkin illan saa viettää muistellessa menneen vuoden toimintaa.

Tiistaina oli Vantaan Demarinuorten kevätkokous, josta pitkästä aikaa jäi fiilis, että hommassa on tekemisen meininkiä. Nuorten kunnallisvaaliehdokkaiden määrä näyttää todella hyvälle ja kunnallisvaaleja luotsaa eteenpäin Palviaisen Minna, joka on ottanut homman hyvin hanskaansa. Halua tapahtumien järjestämiseen löytyy.

Tänään taas kokoontui oman puolueosaston väki ja vaikka lukumäärällisesti meitä ei ollut paljon, vajaa 15, oli se lähes 20% yhdistyksen maksavista jäsenistä. Taistelutahtoa löytyy kunnallisvaaleihin yhdeksän ehdokkaan voimin. Kokouksessa hyväksyttiin kunnallisvaaleihin vaalityösuunnitelma, jota ovat ehdokkaat itse olleet rakentamassa. Hyvältä näyttää.

Päätimme myös, että johtokunta soittaa kerran vuodessa kaikki jäsenet läpi ja kyselee kuulumisia. Ensi alkuun kuulostaa melko urakalta, mutta kun johtokunnassa on aktiivisia ihmisiä ja puolueen jäsenrekisteri tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden tietojen päivittämiseen, ei se loppujen lopuksi nyt ihan hirveä urakka ole.

Saimme myös kahden uuden jäsenen kehittelemän mallin siihen, kuinka uusi jäsen otetaan yhdistyksessä vastaan.

Hyvä mieli jäi.

Hommat rulllaa

Vaikkei aurinko eilen paistanutkaan, olipas loistava päivä.

Koivukylän Demarit jalkautui ostarilla ja enpä muista milloin viimeksi niin hyvillä mielin lähti pois. Ruusuja oli 300 kpl, suklaapusuja noin sata, kuumaa kahvia ja mehuakin oli saatavilla. Ihmisiä pörräsi paikalla Koivukylän mittapuun mukaan ihan sikana, ruusut teki kauppansa ja ihmiset oli hyvällä mielellä, muutkin kuin ne, jotka tulivat ravintola Teemasta aamupalalta.

Paikalla oli tulevia kunnallisvaaliehd0kkaita Antin ja Sikun lisäksi neljä ja pitkän useamman toverin tsemppausurakan jälkeen saimme lauantaina vielä yhden ehdokkaan lisää, samalla myös puolue sai uuden jäsenen. Ehdokkaiden lisäksi paikalla oli myös meitä vaalityöntekijöitä puuhastelemassa, että ehdokkaille jäi aikaa ja tilaa jutella ihmisten kanssa. Ja totta tosiaan, alle kahdessa tunnissa 300 ruusua oli löytänyt naistenpäivän kunniaksi uuden omistajan.

Pitkästä aikaa myös kotkien tuleva askartelutapahtuma sai kiinnostuneita ja ehkäpä vähän jännittynein mielin odotan tulevaa torstaita. Mitäs jos sinne tuleekin lapsia kymmenittäin? Edellisestä kerrasta kotkaohjaajana on jokin tovi. Mutta eiköhän se suju.

Hyvä henki yhdistyksessä ja draivi toiminnassa tuottaa tulosta ja eipä voi kuin hymyillä.

HOK-Elannon vaaleissa Vantaan Demarit tuplasivat paikkansa kahdesta neljään. Ei varmaan ole sattumaa se, että yhdistys luukutti koko Koivukylään yhteismainoksen meidän ehdokkaista ja Siku ja Antti menivät molemmat läpi. Sikun äänimäärä oli 250 ääntä ja Antin 230 ääntä. Rantalan Ekikin oli toisella varasijalla 191 äänellä. Loistavaa!

Pulkkamäessä

Enpä muistanutkaan sitä fiilistä, jonka saa vain pulkkamäessä.

Otin itseäni niskasta kiinni ja sohvan houkuttelevasta olemuksesta huolimatta raahauduin Mimosan kanssa pulkkamäkeen. Eipä täällä montaa paikkaa ole, josta ei asfaltti paista, mutta se yksi mäki kuitenkin. Se sama, jossa Antin kanssa joskus pienenä on stigalla vilistetty puita päin.

Voi sitä lapsen riemua, kun on lunta. Ja täytyy myöntää, että kun Hakaniemen tori on valkea ja kylpee auringossa, ei voi olla hymyilemättä. Tapahtui seinien sisäpuolella sitten mitä tahansa. Ja siellähän tapahtuu.

Omaa työaikaa on vienyt paljon perjantainen TEAM -projektin henkilökunnan tiedotustilaisuus. Ihmisillä kun tuppaa olemaan aika paljon epäluuloja kaikkea uutta ja tuntematonta kohtaan. Tosiasia vaan on se, että vaikka kymmenet ja taas kymmenet ihmiset kuudesta ammattiliitosta tekevät vimmatusti töitä projektin eteen ja yrittävät selvitellä asioita parhaansa mukaan, ei kaikki ole vielä selvää. Ja senhän on saanut lukea muutaman toverin kommenteista sieltä sun täältä. No, perjantain tilaisuudesta tulee ainakin mukava ja erilainen. On meinaan luvassa vähän erilainen tiedotustilaisuus kuin mitä voisi kuvitella, mutta enpä paljasta enempää. Mistä muistuikin mieleen, että joku pitää nakittaa ottamaan valokuvia...

Onneksi kohta on pääsiäinen ja muutama päivä enemmän aikaa hengähtää. Seitsemältä töihin, viideltä kotiin, kuudelta ruokaa, seitsemältä pyykkiä ja tiskiä, yhdeksältä koneelle ja yhdeltätoista nukkumaan alkaa jo puuduttamaan. Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun piti olla ennen kuutta jo lentokentällä tukka putkella menossa jonnekin kuuseen.

Jospa joskus osaisi olla tyytyväinen siihen mitä on, vaan kun ei.

Kuin pyörälläajoa...

Sain ilokseni pohdiskella erään ystäväni alustuspuheenvuoroa liittyen näihin järjestökuvioihin ja kylläpä ne kuviot muutamassa sekunnissa palaavat mieleen. Metalliliiton mekaanista sihteerityötä on kohta kaksi vuotta takana ja en ole tullut ajatelleeksikaan mitenkä paljon aivot ovat olleet tyhjäkäynnillä.

Nyt kun tilaisuus siihen tuli, kolmessa sekunnissa olin jo täysin aiheen vietävänä ja ideoita sinkoili satoja ilmaan, etten niitä ehtinyt edes kirjailla ylös. Niin se vaan on Siperia opettanut, että selkäytimestä suoltuu hetkessä mitä vaan. Ja samalla ehkä mielen valtasi outo kaipuu siitä adrenaliinista, joka kouluttajan hommassa virtasi. Jokainen keikka oli erilainen ja vaati aina oman valmistautumisensa.

Ylipäätään elämä on käännekohdassa tulevevaisuuden suhteen. Lupasin itselleni Metalliin mennessä, että liittokokousprojektin jälkeen teen taas "oikeita töitä". No kohta on projekti ohi ja olen kyllä kotiutunut Metalliin. Lähitulevaisuuden urakehitys vaan on vähän heikoilla kantimilla.

Tänä vuonna kaikki vanhat koulukaverit täyttävät 30 vee. Menin aikoinaan vuotta aikaisemmin kouluun ja nyt tuntuu kyllä hassulta, kun ihmiset tuskailee oman ikänsä kanssa. Onhan sitä minullakin ollut kriisinpoikasta, en edes uskalla ajatella, mitä se on vuoden vaihteessa. Silloin pikkutyttönä sitä suunnitteli elämänsä ja kaikki kolmikymppiset oli jo ihan elkkuja. Ja enhän mä nyt semmonen oo...

Ehkä sitä vaan pitäis olla stressaamatta, antaa huomisen päivän tulla ja ystävän sanoin relata vähän... Mutta vasta liittokokousten jälkeen...

Kunnallisvaalit jo kummittelee

Meillä oli tänään työväenyhdistyksen kokous. Uusi nimi vielä etsii paikkaansa suussa, me kun ollaan nykyään dynaamisesti ja virallisesti Koivukylän Sosialidemokraatit ry.

Kunnallisvaaleista riitti ihmisillä juttua ja kaikilla on mieletön draivi päällä. Pitkästä on sellainen fiilis, että onpas mukava harrastaa tätä järjestötoimintaa. Kunnallisvaaliehdokkaita tulvii yhdistyksen asetettavaksi ovista ja ikkunoista ja todennäköisesti suurin ongelma meille muodostuu siitä, mistä löydetää vanhemman polven ehdokas. Sellainen joka on reilusti yli viisikymppinen.

Jalkautumisiin löytyy porukkaa ilman minkäänlaista ongelmaa, ihmiset on valmiita tekemään näitä perusjuttuja. Uusien jäsenten vastaanottamiseen on suunniteltu oikein systeemit valmiiksi. Eipä voi kuin taputtaa karvaisia käsiään.

Yhdistyksemme myös linjasi tavoitteitaan puoluekokousedustajainvaalissa, emme tyydy vähempään kuin 20% vantaalaisten paikoista. Ja helpolla laskutoimituksella se tarkoittaa kahta edustajaa. Toivottavasti nyt vaan vantaalainen jäsenistö kokee vaikuttamisen paikan todelliseksi ja äänestää vähintään yhtä hyvin kuin aikaisemmin.

Huomenna on taas ohjelmassa loistava koulutus tulevissa kunnallisvaaleissa touhuaville. Ja näistä koulutuksistakaan ei voi olla kuin ylpeä. Vantaan TSL ja Kunnallisjärjestö järjesti Demariakatemian uusille vantaalaisille puolueen jäsenille ja sen pohjalta jatkettiin kouluttamista kunnallisvaaleihin liittyen. Loistava idea ja vielä parempi toteutus.

Niin Demarinuorissa kuin puolueessakin on väenpaljous johtopaikoille. Ehdokasta on niin montaa sorttia, että luulisi jokaiselle löytyvän jotakin. Innolla odotan kiertuetta puolueen puheenjohtajaehdokkailta, eiköhän Vantaallakin yksi stoppi tehdä.

Joskus se elämä hymyileekin.

Liittokokous lähestyy, osa 2

Nythän sen voikin jo sanoa ääneen, minulla on ehdokas Demarinuorten puheenjohtajaksi!

Kujalan Sanna on nuori, mutta jo paljon aikaan saanut nainen.

Olin Sannan kanssa SAKKIssa töissä samaan aikaan, Sanna projektisihteerinä ja minä järjestö- ja koulutussihteerinä. Sanna teki työnsä hyvin ja ikinä ei tarvinnut pohtia sujuuko asiat sovitulla tavalla.

Ja peräänkuuluttamani ay-liike saa kyllä arvoisensa ehdokkaan tähän kisaan. Sanna on miehisen autoalan aktiivi, oman ammattiosastonsa puheenjohtaja ja metalliliittolainen henkeen ja vereen.

Sormiani jo syyhyttää se keskustelu, jota toivottavasti saadaan kolmen puheenjohtajaehdokkaan välillä aikaiseksi. Toverien väliset keskustelut siitä, millainen järjestö tulevaisuuden Demarinuoret on, toivottavasti saa nyt uusia ulottuvuuksia. Sannan ajatukset käytännön toimista asioiden eteenpäin viemiseksi pääsevät ilmoille ja luulenpa, että vielä moni löytää Sannasta oman ehdokkaansa.

Mielenkiinnolla myös odottelen tulevaa esitystä piiriuudistukseksi. Uudistusta puuhataan minun demarinuoriaikanani jo ties kuinka monetta kertaa, josko tällä kertaa olisi löytynyt se viisasten kivi.

Liittokokousta kohden

Niin se vaan demarinuorten liittokokous lähestyy.

Tämänkertainen kokous olisi ollut viimeinen vielä oikeanikäisenä ja nyt se jää väliin, kun Metalliliiton liittokokousta pidetään samaan aikaan Tampereella.

Puheenjohtajavalinta, sääntömuutokset, liiton poliittiset linjat ja ylipäätään koko liiton tulevaisuuden suunta kiinnostaa kovasti ja jotenkin se kevät herättää meikäläisen sormet syyhyämään jos jonkinlaisiin puhelinsoittoihin.

Nyt onkin tiukka paikka kun puoluekokous on vain muutaman viikon päästä demarinuorten liittokokouksesta.

Ensimmäistä kertaa on päästy näinkin pitkälle kevääseen ennen kuin minkäänlaisia nimiä on ollut framilla. Hetan halukkuus jatkokaudelle ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä, mutta pitkän linjan demarinuorena olin yllättynyt, kun Keski-Suomesta ilmaantui täysin uusi tuttavuus ehdokkaaksi. Demarinuoret ei tietysti suuri mullistaja suomalaisessa yhteiskunnassa tule olemaan seuraavallakaan liittokokouskaudella, mutta normaalijärjellä ajateltuna voisi edes jonkinlainen näkyvyys olla hyödyksi ennen kuin pj-kisaan päättää lähteä.

Uusimaa on aina ollut tunnettu oman tien kulkemisesta ja luulenpa, että tälläkin kertaa omat polut on edessä. Suhde ay-liikkeeseen on meille ollut aina luonteva ja tuskinpa tuo tulee nytkään muuttumaan. Meidän näkemyksemme demarinuorten toiminnasta poikkeaa hyvin monen muun piirin näkemyksestä, tiedä sitten mistä johtuu...

Niskasta kiinni...

... otin itseäni toverin avustamana.

Niin sitä vaan yks kaks ei enää saakaan aikaiseksi. On siis blogi elänyt hiljaiseloa.

Nyt, juuri tällä sekunnilla, lupasin itselleni lopettaa turhien selitysten keksimisen.

Kaikenlaiset liitto- ja puoluekokoukset lähestyy huomaamatta. Kantaa kysellään yhden jos toisen ehdokkaan puolesta ja äkkiä sitä huomaa olevansa taas keskellä kaikenlaista pikku puuhastelua. Ja kylläpä taas heräsi vanhat muistot yhdestä jos toisestakin kampanjasta.

Illalla on TSL:n kokous, ensimmäinen tälle vuodelle. Toivottavasti saadaan paljon aikaiseksi, senkin järjestön parissa on nykyään ihan mukavaa puuhastella.

Avaudun asioista enemmän, kunhan saan aikaiseksi...