Puutarhaunelmia

Käytiin tänään Backaksen puutarhamessuilla. Mä olen aina ollut innoissani kukkien laitosta ja vaikka mimmosia ideoita pyörinyt päässä ja nyt kun ensimmäistä kertaa eämässä on omaa pihaa edes sen muutaman neliön verran, olin tuolla suurten 
ruukkurivistöjen keskellä kuin lapsi karkkikaupassa.

Kun neliöitä on niin vähän, haluaisi jokaisen sentinkin olevan hyötykäytössä. Yrttejä haluaisin ja nurmikkoa ja vähän kukkiakin. Ja tietty pitää olla tila grillille ja puutarhakalusteille.

Olen jo useamman vuoden imenyt itseeni kaiken maailman jokakodin asuntomarkkinat, innot ja pionit. Yhä enemmän on kehotettu ihmisiä käyttämään ammattiapua. Pihasuunnittelijan kanssa saisi varmasti enemmän irti. Mutta kylläpä on kynnys korkea ulkopuolisen palkkaamiseen.

Siivousapuakin olen joskus miettinyt ja puhuttu isommallakin porukalla siivousringin perustamista. Silti se jotenkin kalskahtaa. Enkös minä nyt itse osaa siivota? Eikös se kuulu jokaisen naisen tehtäviin pitää oma kotinsa kunnossa? Ja sitten kun neljän tunnin uurastuksen jälkeen tulee vieraita, voi pahoitella kun ei ole oikein ehditty siivoilemaan...

Sama se on pihan kanssa. Vaikka innolla esittelen omaa pihaa, ensimmäisenä aina totean, että ei ole oikein ehditty vielä laittamaan...

Jotenkin se siivoojan tai suunnittelijan palvelusten ostaminen tuntuu epämukavalta. Kai siihen liittyy itsensä rinnastaminen niihin työläisiin, joilla ei voi olla varaa siivoojan palkkaamiseen. Auringon paljastamia likaisia ikkunoita katsellessani valtaa ahdistus edessä olevasta työstä. Fiksuhan sitä on, jos toisen ihmisen palkkaa tekemään ne ikävät hommat.

Kotitalousvähennys toisi aimo annoksen rahaakin palkkaamista varten. Silti, kun kuulee jonkun käyttävän siivoojaa, ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on jotain muuta, kuin onpas sosialidemokraattinen ihminen kun lisää työllisyyttä...

Siis kunnes valta, on työväellä...

Eilen oli yhdistyksen kokous. Läsnäoloni laski osallistujien keski-ikää noin kymmenellä vuodella. Silti viesti vaaleista keskusteltaessa oli selvä. Ottakaa nuoret valta. Ei me ukot enää jakseta.

Kuunnellessani tarinoita vuoden -75 vaaleista, mietiskelin, mitä se valta sitten omalla kohdallani voisi tarkoittaa. Kotikylässäni Koivukylässä kaksi vierekkäistä yhdistystä on päättänyt lyödä hynttyyt yhteen. Sama ajatus tuli esille myös Länsimäessä. Mikä järki on kituuttaa kolmea yhdistystä samalla palvelualueella, kun joka paikassa ongelmat on samat? Vai onko se valta sitä, että säilyttää sen oman yhdistyksen puheenjohtajan paikan? Tuoko se titteli tosiaan sen vallan?

Ilonpilkahduksiakin on. Ovat päättäneet järjestää yhteisen vappubrunssin. Ehkäpä se on askel yhteisen toiminnan suuntaan. Ja olihan se vaalivaunu Hakunilassa yhteisvoimin ylläpidettynä. Silti voi miettiä, kuinka paljon se asuntovaunu saa aikaan, jos ei sitä pystytä hyödyntämään näkyvyydessä muulla tavalla.

Jokaisessa keskustelussa, jota olen käynyt tai päässyt kuuntelemaan, suurin on hätä on se, että tarvitaan LISÄÄ IHMISIÄ. Nykyistä toimintaa on pidetty yllä vuosia ja vuosia, saldo on nähtävissä. Perustyöllä saadaan kymmeniä ihmisiä, jopa sata vuosittain liittymään Vantaalla jäseneksi. Ongelma vaan on se, että samaan aikaan tuplamäärä ihmisiä jää pois, kuolee tai eroaa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin on passiivisia, epäilen syyksi houkuttelevan toiminnan puuttumista. Vaikka ne uudet jäsenet on tärkeitä, ei niitä vanhojakaan pitäisi unohtaa. Jos yhdistyksen toiminta rajoittuu pakollisiin kokouksiin ja muutamaan jalkautumiseen paikallisen kaupan edessä, onko ihme ettei uusia ihmisiä saada mukaan.

"Toiminnan pitää olla hauskaa", vanhat herrat sanoivat eilen. Ja totta tosiaan, enpä muista milloin viimeksi minulla olisi ollut hauskaa yhdistyksen toimintaa tehdessä. Viime aikoina kaikki aika meni eduskuntavaaleihin, mutta se oli oikeasti hauskaa, lopputuloksesta huolimatta. Niin yhdistyksen kuin nuortenkin kokoukset on lähes poikkeuksetta olleet aika rankkoja ja vaikka asiat pitäisi olla yksinkertaisia, ilmapiiri on todella kireä. Mitenkä sellaiseen touhuun kukaan täysjärkinen haluaisi mukaan?

Nuorten parissa on herännyt uusi taistelutahto järjestön uudelleen henkiinherättämisestä. Mitenkä tuo sama innostus saadaan kaikkiin niihin jo kaavoihin kangistuneisiin ja omilla urillaan pyöriviin työväenyhdistysten aktiiveihin? Tarvitaanko kunnallisjärjestön hengennostatusristeily, uusi kierros avaudu ja uudistu -tilaisuuksia vaiko lukittu tila, jossa jokainen on pakotettu keksimään tovereista myös jotain hyvää? Touhua yhden vuosikymmenen seurattuani, suurin ongelma meidän järjestöllä ei ole vastustajat vaan me itse. Aika menee keskinäiseen nahisteluun ja tyhjänpäiväisistä asioista taisteluun.

Todellakin toivon, että tämä vaalitulos on saanut ihmiset ajattelun ohella myös valmiimmaksi tekemään uusia asioita. Ratkaisu ei voi olla se, että "valta siirretään nuoremmille". Mikä ihmeen valta? Työväenyhdistyksen puheenjohtajan paikka vaatii helvetisti työtä ja pään täynnä ideoita sekä rohkeutta toteuttaa ne omat ideat.