Viisufiilis hukassa

Jossain se vaan vielä odottaa ilmaantumistaan.

En mä ikinä ole ollut mikään mieletön fani ja kaikesta huolimatta Lordin Hard rock hallelujah kuulostaa ihan yhtä kamalalta kun sen ekaa kertaa kuuli. Tosin tätä ei uskalla Mimosalle sanoa, se näyttelee auton ikkunasta loordimerkkiä kaikille ohi ajaville autoille aina kun radiosta kajahtaa tuttuja säveliä.

Veikkaan, että euroviisujen järjestäminen Suomessa on harvinaista herkkua ja kai tästä pitäis jotenkin olla innostunut. Kyllä mä varmaan lauantaina töllötän lähetystä. Ja kai sitä on pakko vääntäytyä Espalle ainakin tsekkailemaan jos vaikka Mimosalle olis nähtävää.

Ehkäpä itse laulamisesta innostuneena euroviisut ottaa enemmän päähän. Monet biisit ja esittäjät on niin heikkoa tasoa, että ei sillä laulamisen taidolla ainakaan voitto irtoa. Ja siitähän kuitenkin pitäisi olla kyse, Euroopan laulukilpailusta. Muutaman videon nähneenä voisi luulla, että palkintoja jaetaan myös sarjoissa: Kenellä on pienimmät pikkuhousut, kenellä isoimmat silikonit ja kuka osaa laulaa mahdollisimman vähällä sanavarastolla.

Toinen kummastuksen aihe on mulle aina ollut se, miksi eurooppalaisessa laulukilpailussa on maita Euroopan ulkopuolelta. Jos joku viisaampi oaa kertoa, olkaa hyvä.

Yksi valopilkku löytyy. Sattumalta osuin Yen kanavalle katsomaan ohjelmaa, jossa oikeat muusikot ( mm. Kuustonen ja Kettunen ) tekivät täydellisen euroviisubiisin. Tää on kaikessa karmeudessaan niin mahtava, että mä annan ainakin täydet pisteet. Jari Sillanpään mieletön esitys löytyy täältä.

Suru sydämen

Läheisen ihmisen suru on aina vaikea kohdata. Miten osaisi auttaa, miten lohduttaa? Mitkä sanat sanoa, mitkä jättää lausumatta? Miten tukea tuppautumatta?

Jokainen meistä käsittelee surua eri tavalla ja tarvitsee siitä selviytyäkseen omat keinonsa. Se tekeekin asiasta vielä vaikeamman. Miten ymmärtää toisen tuskaa, kun ei itsekään asiaa pysty täysin tajuamaan?