Onko vielä aikaa?

Kiire.

Tuo käsittämättömän voimakas asia, joka saa ihmisen juoksemaan kieli vyön alla ja tukka putkella. Toisen se taas saa lamaantumaan täysin. Ja kolmannen huokailemaan. Neljäs saa jo kaupan päälle tuskaista hikeä.

Sitten on ne, joilla on niin kova kiire, että kaikki aika menee siihen, kun kertoo muille kuinka kiire on. Ja ne, joilla on kiire, kun pitää tehdä kaksi asiaa samaan aikaan.

Se hallitsee joidenkin elämää päivästä toiseen, viikko toisensa perään, kuukausikaupalla ja joskus jopa vuosia. Toiset taas osaavat tarttua toimeen vain silloin kun on kiire.

Jotkut osaavat elää kiireen keskellä ihan normaalia elämää. Toiset taas unohtavat kaiken ja asia toisensa jälkeen jää kiireen jalkoihin.

Se on hyvä tekosyy. Sillä voi selittää, ainakin itselleen, myöhästymisen paikasta kuin paikasta. Ison joukon asioita voi huoletta jättää tekemättä siihen vedoten. Sen varjolla voi olla pitämättä yhteyttä. Useimmiten niihin ihmisiin, jotka ovat joulukorttiystäviä. Valitettavasti myös usein niihin ihmisiin, joita oikeasti on ikävä.

Tärkeintä kai olisi, että sen kanssa oppisi elämään.

Ja siitä oppisi myös joskus luopumaan.